Kangasala Jukola 15.-16.6.


Osallistuin Kangasalla toiseen Jukolaani. Viime vuonna Hollolassa juoksin oman joukkueeni ankkurina aamun yhteislähdössä (2018 ennakko sekä postaukset 1/2 ja 2/2). Tällä kertaa toivoin SK Pohjantähden joukkueisiin vaihtelun vuoksi alkupään vuoroa, ja sainkin 6. joukkueen 2. osuuden. Koin nyt siis ensimmäistä kertaa vaihtopukilla jännittämisen ja pääsin lampun kanssa metsään yön pimeimmillä hetkillä.

Jukola-viikonloppuni alkoi viime vuoden tapaan Venlojen kilpailun seuraamisella. Tällä kertaa jännitti erityisesti 16-vuotiaan tyttäreni ensimmäinen osallistuminen. Kisaa katsellessa toivoin, että perheen pummit osuisivat minulle, tällä iällä ja elämänkokemuksella kun ne kestää paljon paremmin. Olinkin erittäin onnellinen kun Iina suoritti Venlojen kakkososuuden kunnialla läpi, varmasti jäi hyvä fiilis osallistua toistekin.

Kävin lauantai-illan iloksi kävely-hölkkäilemässä harjoitusrataa läpi. En varsinaisesti etsinyt rasteja, vaikka 6/10 niistä kävinkin. Pyrin tarkkailemaan maastoa ja karttaa mahdollisimman paljon omia reittejä kulkiessani. Lisäksi testailin samalla isovarpaani kynsivallia, jonka olin saanut kipeytymään varsin araksi väärillä kengillä urheillessani pari viikkoa aiemmin. Harjoituskävelyn alussa meno olikin hetkittäin aika nihkeää, mutta jostain ihmeen syystä kynsivalli alkoi tuntua loppua kohden varsin hyvältä ja oli sitä koko kisan yölläkin. Toinen pieni jännityksen kohteeni, eli keväällä pahemmin kipeytynyt polvi tuntui myös lämmitellessä ja koko kisan ajan todella hyvältä.

Hämeen kaunista maisemaa harjoitusradalta.

Harjoitusrata. Rastit 4 ja 7 kertoivat jo minulle maaston vaikeudesta. (Klikkaa kuvaa suurentaaksesi.)

Polkua harjoitusradan rastille 9. Siis kohdassa, missä kartassa ei ole polkua. Tämä oli syntynyt harjoitusradan kävijöiden isosta määrästä, ilmiö oli sama kuin itse kilpailunkin eniten juostuissa kohdissa.

Harjoitusmaaston oppeja oli paljon puhuttu Janne Weckmanin laatiman kartan ”suurpiirteisyys”, eli esimerkiksi vain suurimpien kivien ja kumpareiden kuvaaminen. Olin toki jo oppinut Weckmanin kartoitustyyliä viime syksynä Syötteen SM-keskimatkan harjoitusmaastoissa käytyäni. Lisäksi havaitsin harjoitusradalla, että korkeuseroja löytyy paljon enemmän kuin Oulun alueella ja että vihreä tiheikkö on todellakin vihreää tiheikköä, niihin ei kannata huvikseen mennä. Oulurasteilla kun vaaleanvihreistä voi joskus juosta läpi isommin hidastelemattakin, riippuen toki kartasta.

Illalla menin seuraamaan Jukolan viestin lähtöä jo varsin jännittyneissä tunnelmissa, tiesin että heti lähdön jälkeen on alettava valmistautumaan omaan suoritukseen. Massiivinen reilun 1900 juoksijan lähtö oli taas aivan huikeaa katsottavaa.

Auringonlaskua ennen lähtöä. Kuvassa avausosuuden lähtösuora.

Itse lähdön näki hyvin isoilta screeneiltä. Taustalla kuu.

Lähdön jälkeen menin Pohjantähden majoitusteltoille varusteita vaihtamaan ja mm. juuri ostamaani akkuliiviä asentamaan. Aika pian lähdin parin muun kakkososuuden suunnistajan kanssa seuran tuulensuojateltalle odottelemaan oman joukkueeni ykkösosuuden juoksijaa. Nykyisten seurantajärjestelmien ansiosta meninkin lähtöalueelle vasta noin 15 minuuttia ennen vaihtoa odottelemaan. Ruuhka puomilla oli juuri kohdallani valtaisa, mutta onneksi vaihto sujui jouhevasti. Yksityiskohtana mainittakoot, että tapasin puomilla ensimmäistä kertaa sekä ykkös- että kolmososuuden etenijät karttoja toisillemme ojentaessa, onneksi on numerolaput niin löysimme toisemme helposti. Vaihtohetket olivat silti mielestäni tunteikkaita tapahtumia tervehtimisineen ja tsempin toivotuksineen.

Lähdin metsään varsin suuressa suunnistaja-rykelmässä. Ensimmäinen rastiväli oli erityisen pitkä, linnuntietäkin yli 2,6km. Tämä väli oli myös reitinvalinnoiltaan kakkososuuden ylivoimaisesti monipuolisin. Uskoisin että osaavat ratamestarit suunnittelivat tämän juuri näin, mm. jotta alussa nopeille jäisi hyvät saumat ohittaa hitaampia kun kaikki eivät mene samassa jonossa. Itse taisin valita hyvän letkan, koska nousin matkalla ensimmäiselle yhteiselle rastille 3 kaiken kaikkiaan 82 sijaa (800 à 718).

Matka lähdöstä rastille 1. Vaihtoehtoja oli lukuisia, kärkipään suosituimpia reittejä ohessa (kuvankaappaus gps-seurannasta). Tummansininen Tyrvingin kiertoreitti olisi ollut varmastikin hyvä, jotkut koukkasivat pohjoisempaakin tien kautta. Valitsemani jono meni alussa noin puoli kilometriä ruskeaa Tampereen Pyrinnön reittiä ja tien jälkeen vaaleansinistä Helsingin Suunnistajien reittiä. Itse menin hajontarastille 1C.

Sijoitukseni valui rastilta 3 aina rastille 16 saakka pikku hiljaa alaspäin, kunnes vähän pidempi rastiväli 16-17 oli taas minulle vahva kuten myös astivälit 18-21. Hajontarastille 19 mennessäni valitsin kisan huonoimman reittini, mutta ohitin siinä silti monta kanssakilpailijaa. Vaihtoon sijalla 741 osuustuloksella 860/1902 oli paljon paremmin kuin mitä edes uskalsin toivoa, melkeinpä täyden kympin suoritus. (SK Pohjantähden kutosjoukkueen oltua lopulta sijalla 928.)

2 huippujoukkueiden eniten suosimaa reittiä rastivälillä 18-19L. Lähdin rastilta 18 aikeenani toteuttaa vaaleanpunainen reitti. Kuinka ollakaan, sinne päin menevät valot olivatkin osuuden 1 suunnistajia  (myöhemmin tutkittuna) ja lähdin liikaa omaa reitinvalintaani arastellen erään kokeneen suunnistajan perässä melkeinpä rastiväliviivaa pitkin tiheikön läpi. Reittivalinta oli toki lyhyt, mutta hidas. Tuossa tuli takuulla minuutti-pari takkiin muuten todella hyvin sujuneella välillä.

Yksi reissun ikimuistoisimmista hetkistä koitti rastilla 21, josta alkoi jo loppuviitoitus. Sillä rastilla koko kisan kärkinelikko Nörbech-Kalered-Högstrand-Savolainen paineli ohitseni. Ihmettelin kun alkaessani leimaamaan takaa iski hirvittävällä rytinällä miehiä, harmi kun minä ja monet muutkaan rastilla olleet emme huomanneet väistää kolmososuuden kärkeä sen enempää. Mukava oli kuitenkin lasketella vaihtoalueelle heti kärjen peesissä tunnelmamusiikkien soidessa ja yleisön pauhatessa.

Kokonaisuutena arvioisin radan olleen haastava. Meitä harrastelijoita auttoivat sekä maastoon kuluneet urat että letkoissa edenneet hyvähenkiset kanssakilpailijat. Nousua oli enemmän kuin oletin, eivätkä ohitukset olleet aina helppoja tiheään metsään syntyneillä urilla muualla kuin ylämäissä, joissa kovakuntoisemmat loikkivatkin ohitseni. Yö-osuus Jukolassa toi totta kai oman mausteensa tekemiseen, vaikkakin pimeys oli pikemminkin hämärän eri tasoja. Pilvettömän taivaan ja hyvien letkojen ansiosta nyt selvisi hyvin ilman otsalamppuni suurinta tehoa.

Noin 10,5km matka sopi minulle hyvin, pystyin puristamaan kuntoni mukaisesti loppuun saakka, pidempään rahkeeni eivät olisi enää välttämättä riittäneet. Kaikkeni lie annoin: makuupussissa etureidet, pohkeet ja lopuksi takareidetkin kramppasivat vuorotellen… toki krampit johtuvat osin heikosta nesteytyksestä & suolatasapainosta.

Maisema yöllä telttaa kohti tyytyväisenä käveleskellessäni. Pohjantähden maastonvärinen teltta ylinnä oikealla.

Koko tapahtumasta jäi erittäin mukava olo kaikin puolin, tapahtuman henki oli taas kohdillaan. Samoin järjestelyt ja puitteet olivat onnistuneet. Jukola on syystäkin sekä Suomen suurin urheilutapahtuma että maailman suurin suunnistustapahtuma.

Kommentit

  1. Kiitos analyysistä! Ja onnea ehjästä suorituksesta. Itselläkin juoksijapolvi vaivannut pari kesää. Kevään kuntouttamisen jälkeen pystynyt juokseen hyvin rasteilla. Hirvitti myös polven kesto 13 km ankkuriosuudella. Onneksi turhaan.eka Jukola osuus aika 1.56 ja osuus sijoitus: 506 meni paremmin kuin hyvin. Vaikka oli kyllä melko letka juoksua, mutta piti siellä välillä pitää huolen että menee omille hajonnoilla. Lopuksi oli enempi eriosuuden juoksijoita seassa. Mahtava tapahtuma kaikin puolin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja onnittelut myös sinne! Ensi kesänä sitten uusiksi Rovaniemen yöttömässä yössä...

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti