Blogin päätös

7.7. 2016 se alkoi, aikuisiän Oulurasteiluni. Siskoni houkutteli minut silloin mukaan Hiukkavaaran ampumaradan maastoon ja lähdin hetken mielijohteesta paikalle. Suunnistuskärpänen puraisi ja kävinkin samalle kesälle vielä viidet Oulurastit lisää. 2017 vauhti kiihtyi ja kauden lopussa aloin pitämään tätä harrastesuunnistajan blogia. Kirjoittelin aktiivisesti kaudet 2018-2020, näköjään yhteensä 130 postauksen verran, etenkin loppuajasta someilin myös jonkin verran Instagramissa ja myös Facebookissa. Vielä 2021 postasin koosteet talvisarjasta ja kesäkaudesta, mutta sittemmin en mitään… nyt on aika kirjoittaa blogin viimeinen postaus.

Bloggaamisen lisäksi olen pyörinyt SK Pohjantähden toiminnassa jossain määrin aktiivisesti talkoolaisena. Ehkäpä vaativimmat hommani ovat olleet ratamestarointia Oulurasteilla, yöcupissa, talvisarjassa ja lasten kompassi-cupissa.  Olen tykännyt myös käydä mm. kuuluttamassa Pohjantähti-rasteilla. Tälle kesälle päätin pitää välivuotta edellä mainituista tehtävistä mm. lasten harrastusten viedessä aikaani muuallekin. Tarkoitukseni oli suunnistaa aktiivisesti koko kesä, mutta keskimatkan AM-kisoissa toukokuussa hajonnut polveni muutti suunnitelmani. Jalkapallossa vuonna 2000 hajoittamani polvi rustovaurioineen ärtyi taas, lihasvoiman pettäessä Pyhäjoen kisan viimeisessä ylämäessä. Yritin viritellä polveani juoksukuntoon aikansa, kunnes heinäkuussa lääkärisiskoni suomensi tilanteeni varsin selvästi: nivelrikkoni on kokonaisuutena siinä tilassa, että viisaampi vaihtaisi lajeihin mitä polvi kestää. 

Tein siis heinäkuun lopulla päätöksen, joka tuntui erittäin pahalta. Ainakin kovavauhtinen suunnistus jää ennalta määräämättömäksi ajaksi, mikä tarkoittaa käytännössä aktiivi-suunnistuksen lopettamista. Olen kuitenkin jättänyt pienen takaportin, josko polvi toipuisi kuntosalin, maastopyöräilyn ja ensi talven hiihdon myötä vielä rasteilevaan lenkkeilykuntoon ensi kesäksi. Odotukseni eivät ole katossa, mutta toivon näkeväni suunnistuksen parissa saamia ystäviäni vielä metsässä jatkossakin.

Mikäli suunnistus loppuu tähän, ehdin kyllä kokea paljon. Kaiken aiemmin mainitun lisäksi Oulun alueen maastot ovat tulleet tutuiksi: sekä kadut ja taajamat talvisarjojen ja korttelisuunnistusten myötä, että kaikki lähimetsät maastosuunnistusten ja yösuunnistuksen ansiosta. Olen käynyt jokusen kerran testaamassa lajia lomareissujen yhteydessä myös kauempana Suomessa. Lisäksi olen kokenut 3 Jukolaa, Manna25:n Tukholmassa ja olen testannut myös Kainuun rastiviikot ja FIN5:n, vaikkakin molempia vain yhden osakilpailun verran. Hiihtosuunnistus, pyöräsuunnistus, rogaining, kiintorasteilla käynti ja MOBO-suunnistus ovat myös tulleet tutuiksi, samoin covid-aikana syntyneet omatoimirastit. Voisikin sanoa, että jos suunnistusharrastukseni jäi 7 vuoden mittaiseksi niin paljoa ei jäänyt harrastajan tasolla kokematta. Valtaosasta edellä listattuja löytyy postauksia, joko blogista hakemalla tai joskus helpommin kirjoittamalla googleen "oulurasteilija" ja teema, josta haluaa lukea. Jätänkin blogini tänne internetin syövereihin luettavaksi, mikäli joku uusi harrastaja on kiinnostunut oppimaan suunnistuksen aloittamisesta, jostakin alueen maastosta tai eri suunnistuslajista.

Oulurasteilija kiittää ja kumartaa, hieno laji ja vielä hienompi lajiyhteisö. Olin onnekas, kun sisko houkutteli minut 7 vuotta sitten mukaan Oulurasteille.

 

Lukkari-Jukola 2022 taisi jäädä viimeisekseni, tällä kertaa SK Pohjantähden asemesta mahtavan kaveriporukan OK kunto OK :n riveissä. Pääsin kokeilemaan ykkösosuutta. Kuvan lähtöön osallistuminen on yksi parhaista kokemuksista, mitä elämässä voi mielestäni kokea. (Kuva Jarmo Jokila.)

Kommentit