perjantai 16. marraskuuta 2018

Kokeneen Oulurasteilijan haastattelu


Verraten uutena suunnistuksen harrastajana ja Oulurastien kävijänä olen pyrkinyt jututtamaan kokeneempia suunnistajia lajia ja sen käytäntöjä oppiakseni. Nyt onnistuin saamaan blogiini haastateltavaksi yhden aktiivisimmista Oulurasteilla kävijöistä, eli Jouni Herrosen. Jouni osallistui tänä kesänä lähes kaikille 56 järjestetylle Oulurasteille, yhden ainoan kerran jäätyä väliin. Aktiivisuus on ollut liki samaa tasoa jo vuosikaudet, pikaisesti Oulurastien tilastoista summattuna Jounilla on 15 viime kauden ajalta yhteensä huikeat 540 suoritetta.

Aina Oulurasteilta löytyvä mies.

Mikä on historiasi suunnistajana?

Olen pienestä pitäen tykännyt kartoista, vieläkin etsin maailmalla kulkiessa mielellään ”oikean” paperikartan vaikka erilaiset sähköiset navigaattoritkin nykyään toimivat varsin hyvin. Suunnistusta opetettiin meillä jo koulussa, mutta ensimmäiset ja ainoat suunnistuskilpailut olen käynyt armeijassa. Juoksukunto oli hyvä, mutta suunnistustaito ei niinkään. Onneksi heti minun jälkeeni lähti joku SM-tason suunnistaja joka otti minut kiinni jo ennen ensimmäistä rastia. Eikun kantaan ja hetken päästä ei enää uskaltanut päästää kaveria näkyvistä. Itse en ehtinyt karttaa lukea ollenkaan painelin vaan perässä sen minkä kintuista pääsin. Vasta kun oltiin kasarmin lähellä ja paikat alkoivat taas olla tuttuja, uskalsin päästää kaverin karkuun. Tulin toiseksi ja palkinnoksi tuli kuntoisuuslomaa ja nimitys taistelulähetiksi 😊.

Suunnistusharrastus jatkui reilu vuosi myöhemmin Kokkolassa silloisen tyttöystävän, nykyisen vaimon ansiosta. Appiukko Veikko oli innokas suunnistaja ja houkutteli tyttärensä ja minut siinä sivussa Kokkolan alueen iltarasteille. Niitä kierrettiin useampana kesänä ja aika ahkerasti jo silloin. Iltarasteja sponsoroi silloin Kansallis-osakepankki ja kesän ahkerimmille Oravarastien etsijöille annettiin aina jotain tunnustuspalkintoja. Vielä on tallessa ainakin KOPin pipo ja kassi noilta ajoilta. 

Suunnistus jäi moneksi vuodeksi kun muutin muualle opiskelujen vuoksi, mutta alkoivat vähitellen uudelleen kun muutimme Ouluun 90-luvun alussa. Lapsetkin pääsivät aika pieninä kantorinkassa mukaan rastien hakuun. Siitä on muutama hauska muisto kun mentiin muutaman suunnistajan kanssa monta rastiväliä samoilla ajoilla, mutta eri tyyleillä. Lapsi selässä kun ei uskaltanut metsässä juosta niin menin kävellen, mutta ehtihän siinä aika tarkkaan katsoa missä mennään ja rastit löytyivät helposti. Se toinen tyyli oli mennä mahdollisimman lujaa ja taisi vähän ärsyttää kun joku reppuselkä on aina samaan aikaan tai aiemmin leimaamassa, niin seuraavalle rastivälille piti lisätä vauhtia ja pummata vielä pahemmin. Lapsista ei ole tullut suunnistajia (ainakaan vielä), mutta vaimon kanssa on oikeastaan suunnistusinto vain kasvanut.

Aika omituinen havainto tuli kerran kun jossain kyseltiin harrastuksia niin minulla jäi suunnistus pois listalta. Ilmeisesti en pidä sitä enää harrastuksena, se on vaan jotain jota olen lähes aina tehnyt.


Mitkä olivat tämän vuoden 3 parhaiten mieleen jäänyttä rataa?

1) Ensimmäinen oikea yösuunnistus minulle ikinä oli yöcupissa Köykkyrissä (armeijan hortoiluja porukalla valkoiset nenäliinat perstaskussa ei lasketa). Heti tuli miesten C-radan voitto 😊. No ei oikeastaan siksi, vaan siksi että pimeässä metsässä oli niin mahtava tunnelma. Välillä yksin usvaisessa suossa, välillä kymmenien lamppujen ympäröimänä porukkapummipaikassa. Hieno kokemus.

2) VePo:n Sprinttirata Kempeleessä. Yleensä en pidä kaupunkisprinteistä kun radat on usein helppoja ja juoksukunto ratkaisee. Nyt oli radan laatija onnistunut tekemään ihan mukavia pähkinöitä joista osan oivalsi vasta kotona karttaa katsellessa. Tapahtumasta oli jälkeenpäin paljon polemiikkia, kun kaikki eivät noudattaneet sprinttisuunnistuksen sääntöjä (oikojat kyllä yleensä erottuu väliajoista). Minusta he olivat tuossa suurimmat menettäjät, kun ne pähkinät oli parhaimmillaan kun mentiin sääntöjen mukaan

3) HaHe:n rastit Kalliomäellä. Tuo on maastona haastava ja opetti taas nöyryyttä. Ei ole moneen vuoteen ollut keskeytys niin lähellä, mutta sisu ei antanut periksi ja lopulta kaikki rastit löytyi vaikka kartan lukuun olisi lopussa jo melkein lamppua tarvinnut. Hattu päästä niille jotka kävivät tuolla yöcupissa!

Jounin VePo:n sprintissä 4.9. suunnistama B-rata. Haastavia pähkinöitä löytyy. Kuva kopioitu Liveloxista, missä myös A- ja C-rata sekä eri suunnistajien valitsemia reittejä (klikkaa linkkiä).


Mikä oli ainoa kerta kun jätit Oulurastit väliin?

Helatorstain rastit Kaukovainiolla jäivät väliin kun olin sukellusleirillä Norjassa. Tosin kompassia sielläkin käytettiin, veden alla on paljonkin käyttöä suunnistustaidoille. Kartta pinnan alta useimmiten puuttuu, mutta käytössä on kompassin lisäksi syvyysmittari josta on paljon iloa suunnistuksessa (pysyy aika hyvin käyrällä).


Oletko suunnistanut urallasi paljon muualla kuin Oulurasteilla?

Kokkolan ja Oulun iltarastit tuli jo mainittua, muualta ei valitettavasti ole kokemusta. Kokkolan ja Oulun maastot ovat vielä aika samanlaisia, joten pitäisi kyllä ottaa oikein asiaksi lähteä vierailemaan muiden seutujen rastitapahtumissa. Vasta käytiin Rokualla patikoimassa mm. yöcupin finaalin maastoissa. Olisihan tuolla aika erilaista suunnistaa. Kilpasuunnistus ei oikein koskaan ole kiinnostanut, on ihan mukavaa että voi välillä vaikka napata mustikoita tai lakkoja mättäältä kun ei ole niin kiire. Paras karpalopaikkakin on löytynyt Oulurastien varrelta. 


Miten Oulurastit ja suunnistaminen yleensäkin ovat muuttuneet suunnistus-urasi aikana?

Ensimmäiset kartat oli mustavalkoisia monisteita jostain peruskartasta, nykyisin parhaimmillaan kuin taideteoksia. Karttojen laatu on parantunut huimasti. Suunnistajien määrä tapahtumissa on vaihdellut paljonkin, mutta nyt on rasteilla väkeä riittänyt.

Uuden tekniikan myöstä suunnistuksesta on tullut ihan eri tavalla yleisö- ja televisiolaji. Ensimmäisillä Oravarasteilla jo otettiin aikoja ja ne painettiin jopa Keskipohjanmaa -sanomalehteen, mutta ei silloin osattu niin hienosta tulospalvelusta haaveillakaan kuin mitä Oulurasteilla on. Minullakin on ranteessa vielä lisäksi GPS -kello josta voi aina jälkikäteen ihmetellä missä sitä on seikkailtu ja kuinka läheltä rastin voi joskus ohittaa sitä näkemättä. Petterin blogi on myös hyvä esimerkki siitä miten reittejä, tietoa ja osaamista jaetaan verkossa. Itsellä kuluu tietokoneella muutenkin niin paljon aikaa että tuo osa harrastuksesta vielä puuttuu.

Onneksi se perusjuttu suunnistuksessa on säilynyt ennallaan, jotenkin olen edelleen aivan ihmeissäni siitä että voin mennä täysin vieraaseen paikkaan mukanani niin yksinkertaiset kapistukset kuin kartta (= pala paperia) ja kompassi ja kulkea minne haluan. On se verratonta vaihtelua kaikenlaisten vekottimien täyttämään arkeen.



Kiitos antoisasta haastattelusta Jouni!

tiistai 13. marraskuuta 2018

Kausikooste 2018


Toinen kokonainen suunnistuskauteni on ollut todella onnistunut. Vuosi sitten aloittamani blogin kirjoittaminen on tuonut myös oman vivahteensa hommaan; omista kokemuksista kirjoittaminen on varsin mielenkiintoista ja saa ajattelemaan suunnistusta myös vähän kokonaisvaltaisemmin.

Taaksepäin katsottuna ja koostettuna osallistuin tällä kaudella Oulurasteille, suunnistuksen talvisarjaan ja yö-cupiin yhteensä 26 kertaa. Lisäksi osallistuin ensimmäistä kertaa Jukolan viestiin sekä hiihtosuunnistuksen AM-kisoihin. Kävin myös testailemassa rogainingia, Huutilammen MOBO-rataa ja Helsingin Suunnistajien iltarasteilla Paloheinässä. Jotain muutakin kivaa tuli tehtyä; blogiin kertyi edellä mainittujen lisäksi myös 1 kirja-arvostelu sekä tarinaa kahden eri tyttäreni ohjauskerroista sekä esimerkit omasta treenauksesta Syötteen SM-harjoitusmaastossa sekä karttakävelystä Niileskankaalla. Tein myös jonkin verran haastatteluja, kuten rogaining- ja Jukola-ennakoihin.


RastiReitteilyä Sankivaarassa.

Helsingin Paloheinän maali, parkkipaikat ja myyntikojut.

Auringonlasku Hälvälän kisakeskuskessa.


Kauden huippuhetkiä olivat ehkäpä juurikin ne Hälvälän suppamaaston ja Jukolan taian kokeminen sekä edellä mainitut uusien lajien ja tapahtumien testaamiset. Yksittäisistä Oulurasteista ja muista Oulun alueen tapahtumista jäi moni hyvin mieleen, syystä tai toisesta. Suunnistusmielessä mainittakoot onnistumisina mm. Sarvikankaan ja Lummelammen elokuiset rastit, sekä Hiukkavaaran 17.10. yö-cup. Vaikka joissakin muissa kisoissa olin sijoitusmielessä parempi, niin esimerkiksi noilla kerroilla suunnistukseni toimi mielestäni todella hyvin. Maastoista jäivät erityisellä tavalla mieleen edellä mainittujen Hälvälän ja Lummelammen lisäksi tunnetusti komeat Rokua, Olhavan Mustikkakangas sekä tottakai moni muukin paikka, joskus vähän erikoisemmistakin syistä.

Kesän heikoimpia hetkiä oli vähän, pahiten jäi suunnistusmielessä askarruttamaan pari oman tekemisen kanssa totaalisen hukassa oloa: kesäkuussa Sarvikankaalla ja lokakuussa yö-cupissa Lummelammella. Yksittäiset pummit, missä rasti ei vaan löydy, ovat sen sijaan sellaisia mitä pitääkin tulla. Lisäksi Kalliomäen AM-yön vaikea maasto jäi erikoisella tavalla mietityttämään ja kiinnostamaan jo ensi kesänäkin kohdattavaksi. Kesän heikoimmiksi hetkiksi lukisin myös vammat, jotka olivat onnekseni varsin pieniä: suunnistajalle normaalit kolhut ja haavat etenkin sääriin sekä pahimpana naulaan astuminen. Selvisin onnekseni kaikista edellä mainituista vähällä.


Yösuunnistustreenailuissa juoksin tähän laudan keskellä olevan naulaan. Onneksi upposi sopivaan kohtaan, toivuin parissa päivää kävely- ja kolmessa päivää juoksukuntoon.

Kesän 2018 erikoispiirre meille kaikille oli lämpö. Historiankirjat menivät Oulun alueellakin uusiksi heinä-elokuun helteissä. Oulurasteilla esimerkiksi Hiukkavaarassa, Metsäsianniemellä ja Sarvikankaalla sain nauttia ensimmäistä kertaa Oulurasteillessani juomarasteista, jotka olivat todellakin tarpeen. Tämä sekä sateeton kesä aiheuttivat myös sen, että aina elokuun lopulle saakka suot olivat suhteellisen keveitä ylittää. Syyskuussa tilanne toki korjaantui, minkä huomasimme mm. Kumpulammitin ja Kisakankaan Oulurasteilla.

Keli Hiukkavaaran 19.7. Oulurasteilta. Varsin tuttu ennuste kesältä 2018.

Summailin itsekseni, että tämän kauden kokemistani maastoista noin kaksi kolmasosaa oli itselleni uusia. Ja mitä rastikalenteria katselen, veikkaisin että silti vähintäänkin puolet alueen suunnistusmaastoista on vielä testaamatta (laskutavasta riippuen, esim. Olhavassa on monta eri maastoa joita en edes tiedä). Toisaalta taas olen huomannut, että samaan maastoon vaikkapa toista tai kolmatta kertaa meneminen on tietyllä tapaa jopa kiinnostavampaa kuin ensimmäisellä kerralla.

Kävin tällä kaudella tavoitteeni mukaisesti noin kerran viikossa (kesällä) rasteilla ja kartan kanssa tuli treenailtua sopivasti, mutta juoksutreenit jäivät liian vähiin. Arki oli liian kiireistä, jotta olisin jaksanut harjoitella enemmän. Saa nähdä miten ensi kaudella on.

Blogin kirjoittamiseen liittyen olen havainnut, että Blogspotin maksuton versio on hivenen köykäinen, ajattelin siis tutkia talven mittaan josko siirtyisin edulliseen maksulliseen blogi-alustaan vai en. Sen lisäksi yksityiskohtaisempi palaute kiinnostaisi todella paljon. Minkä tyyppisistä aiheista tulisi kirjoittaa enemmän? Mitä pienempiäkin asioita teksteissä tulisi olla lisää ja mitä vähemmän?

Loppuun SuurKiitos myös minulta kaikille suunnistuksen parissa talkootyötä tekeville. Ja kiitos blogini lukijoille, mukava kirjoitella kun huomaa että joku muukin tykkää joskus lukea näitä juttuja 😊

Talvisuunnistuskautta odotellessa...


sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Oma treeni, Syöte/Aurinkokalliot 3.11.

Vaimoni kertoi kuukausi sitten menevänsä 3.11. Pudasjärvelle lasten tapahtumaan vaatteita myymään. Samalla hän kysäisi, onko siellä hyviä suunnistusmaastoja, josko lähtisin mukaan kuskiksi ja vaatteita kantamaan. Aikani perehdyttyäni ja kyseltyäni löysin, että ensi kesänä Syötteen lähistöllä järjestetään keskimatkan SM-kisat, joihin on tarjolla harjoitusratoja- ja paketteja syötteeltä (& lähialueilta), ks. lisää linkin takaa. Tarjontaa tutkittuani kiinnostuin eniten rastinotto-teemalla olevasta Aurinkokallioiden radasta ja tilasin kartan 7 eurolla + 2 euron postikuluilla. Toivoin tilatessani, ettei Syötteellä ole marraskuun alussa vielä kovin paljoa lunta. Toiveeni kävi toteen ja nyt olikin vuodenaika huomioiden varsin lämmin (+5C) päivä, vastapainoksi satoi aika reippaastikin. Mutta suunnistuskeliä ei voi aina valita, etenkään marraskuussa.

Kuvassa vasemmalla alueen korkein huippu Iso-Syöte (ei merkitty) ja oikealla Pikku-Syöte. Siniset juoksijan sisältävät täplät kertovat, miltä alueilta löytyy SM2019 harjoituskartat. Oikealla ylempi on Aurinkokalliot.

Pari sadealuetta meni lännestä itään ylitseni treenin aikana.

Lähdin treenireissulle suurella mielenkiinnolla. Tavoitteeni oli oppia suunnistusta isoja korkeuseroja sisältävässä maastossa ja kallioisella/kivikkoisella alueella. Nämä molemmat kun ovat olleet vähäisen kokemukseni johdosta itselle Oulurasteilla ongelmallisia, tai vähintäänkin haasteellisia. Lisäksi kiinnosti tottakai, millainen rata on suunniteltu SM-kisoihin tähtääville suunnistajille.

Perille ajellessani havaitsin, kuinka upea maasto on. Rata jakautui maastotyypiltään oikeastaan kahtia: ensimmäiset 2 perhoslenkkiä oli Aurinkokallioiden alueella ja toiset 2 perhoslenkkiä Särkiperän vaaran ylärinteissä. Aurinkokalliot on kallioisuuden lisäksi jyrkempiäkin yksittäisiä kohtia sisältävää, kivistä ja nastakengilläkin paljon varovaisuutta vaativaa maastoa. Kartta oli lisäksi Aurinkokalliolla aika "täynnä" karttamerkkejä. Särkiperän alue taas on laakeampaa ja juostavampaa vaaramaastoa vähemmillä karttamerkeillä, mutta sekin Suomen luontoa kauneimmillaan.

Aurinkokallioiden kalliosimpia kohtia rastien 3 & 4 välillä.

Aurinkokallioiden korkeuseroja (jos kuvasta näkee) matkallani rastille 3.

Treenini sujui sateesta huolimatta loistavasti. Oppia tuli ja paljon. Vaikka löysinkin kaikki rastit yllättävän hyvin, johtui se lähinnä rauhallisesta ja tarkan havainnoivasta suunnistamisestani. 24 rastin 6.2km rataa etenin gepsini mukaan vain 6.6km, mutta toisaalta käytin aikaa tähän noin 2 tuntia osin maaston vaikeudesta ja osin lenkkini suunnistustaito-treeniluonteisuudesta johtuen. Oulurasti-sykkeelläni eli paljon nopeammin etenemällä pummeja olisi takuuvarmasti tullut, vaikea toki arvailla kuinka paljon ja kuinka pahoja. Monet rastien paikat kun olivat mielestäni tasolleni varsin haastavia. Ja niin sen pitääkin olla, kun tällä radalla treenataan SM-kisoihin.

Ote kartasta Aurinkokallioiden puolelta. Kuten näkyy, kyseessä on erittäin pienipiirteinen ja haastava rinnemaasto. Esimerkiksi vähän pidemmällä rastivälillä 9-10 piti ottaa "välimaaliksi" violetilla ympyröimäni kohta, jossa oli selkeitä korkeuseroja ja jyrkänteitä. Rastia 8 lähestyessä korkeuskäyrät auttoivat rastin oltua selkeästi maaston jyrkimmässä kohdassa. Ja esimerkiksi rasti 9 omasi merkittyjen kivien ja kumpujen lisäksi paljon muutakin luettavaa maastossa, minkä johdosta rastipiste ei ollut missään nimessä helppo, vaikka sijaitsikin kohtuullisen lähellä polkuja.

Ote Särkiperän maastosta. Rinnettä vähemmin karttamerkein, esimerkiksi vauhdilla rastin 18 ohi painellessa ei olisi ollut "pysäyttäjää" kovin lähellä vastassa. Rasti 19 esimerkki haastavammasta rastipisteestä. Karttaotteessa näkyvien hakkuulinjojen itä- ja pohjoispuolella oleva alue on Syötteen kansallispuistoa, missä tämä harjoitusrata siis osin käy. Hox: käyräväli on kartalla 5 metriä sen ollessa Oulun alueella yleensä 2,5 metriä.

Muurahaispesä Särkiperällä rastilla 15. Karttaan merkityt muurahaispesät olivat kaikki noin 1,5 metrin korkuisia eli Oulun maastoon verrattuna erittäin suuria. Kuvassa näkyy myös rastikeppi, jollaisilla rastit oli merkitty. Rastikoodi on kepin "nokassa".

Rasti 18 ja sen vieressä oleva pieni suo. Kauniin punertavilla soilla näkyi jäätäkin.

Kalliomerkintöjä, kiviä, kumpuja ja korkeuskäyriä analysoidessani mietin, että kartantekijä joutuu/pääsee soveltamaan kartasta sellaisen kuin siitä on järkevä kyseiseen maastoon tehdä. Tässä tapauksessa se tarkoitti mielestäni sitä, että etenkin kivistä, kumpareista ja osin myös muurahaispesistä vain tärkeimmät oli merkitty. Ymmärtääkseni aika isojakaan kiviä(/kumpareita) ei vaan voinut merkitä joka paikkaan, koska kartta olisi mennyt niistä "tukkoon". Tällöin kartan laatija on merkinnyt vain suunnistusteknisesti olennaisimmat kivet. Tämä aiheuttikin harrastelijatasollani normaalia enemmän suuntaan ja etäisyyden arviointiin (onneksi rastivälit olivat lyhyitä) sekä selkeämpiin karttamerkkeihin luottamista (suojuotti, jyrkänne, korkeuskäyrät...)

Itselleni olisi jatkossakin hyväksi käydä mahdollisimman monentyyppisissä maastoissa, monipuolista kokemusta saadakseni. Saapa nähdä josko ensi kesänä ennättäisin treenailemaan muillekin, ratakuvauksiltaan vähän erityyppisille Syötteen harjoitusradoille.

lauantai 27. lokakuuta 2018

Yö-cupin finaali 26.10., Rokua


Jännitys oli kova kun suuntasin yö-cupin finaaliin Rokualle, jälleen itselleni täysin uuteen maastoon. Kuulin etukäteen, että kyseessä on suurien korkeuserojen hyväjuoksuinen kangasmaasto. Samoin tiedossa oli, että kyseessä on yhteislähtö ja että B-radalla ei ollut edellisenä vuonna hajontaa. Tapahtumalla oli siis taas varsin oma luonteensa. Keli oli ollut kuiva monta päivää ja suuntasimme lähtöpaikalle noin 1-2 pakkasasteessa, vuodenaika huomioiden varsin täydellisessä kelissä.


Mallirasti ja emitin nollauspiste tulospalvelumökin vieressä. Vaalan Karhun Taisto Kemppainen oli tehnyt huolellista työtä radan kanssa.

Lähtöpaikan tunnelmia reilu 5 minuuttia ennen lähtöä.

8,3 kilometrin A-rata (= A-gubet), A3-kokoinen kartta oli vaikuttava saada käteen. Kartassa on 5 metrin käyrät eli korkeuseroja piisasi. (Klikkaa kuvaa suurennellaksesi kartan eri osia.)

Vaikka miesten eri ratojen yhteisessä lähdössä olikin melkein 50 urheilijaa, hajaantui tuo massa varsin hyvin jo alussa ykkösrastien taitavan sijoittelun ansiosta. Alkuni rasteille 1 ja 2 sujui erinomaisesti, mutta tein muutaman muun suunnistajan kanssa pummin kolmos-rastille, laskeutuessamme jyrkkää mäkeä alas liian aikaisin. Tämän seurauksena samaista (noin 30 metrin nousun omaavaa) mäkeä kiipesi ylöspäin peräkkäin koko 8,3 kilometrin A-radan kärki-yhdeksikkö. Etenin tuossa letkassa sen harvetessa pikkuhiljaa, osan karatessa ja osan jäädessä. Lopulta rastilta 8 eteenpäin valot alkoi olla taas harvemmassa.

Rastilta 9 aina maaliin saakka eli viimeiset 6 rastiväliä olivat täsmälleen samat kuin 11,1km A-radalla, samoin naisten ja junnujen rata (A 5,5km) sekä B-rata (3,0km) olivat lopusta samat kuin 8,3km ratamme rastilta 10 maaliin. Tuo loppupätkä olikin hiukan helpompi kuin kartan eteläisempi osa, jossa 11,1 km A-ratalaiset tekivät pari perhoslenkkiä hajonnan omattuaan.

Omalla vähäisellä kokemuksella sanoisin, että tällaisissa hajonnattomissa yhteislähdöissä kovin kärki joutuu/pääsee tekemään enemmän töitä suunnistuksen kanssa, samoin letkoista putoavat. Totta kai kaikki muutkin suunnistavat, mutta kynnys valita vaikkapa 6 juoksijan letkan viidentenä täysin eri reitti kuin kaikki muut, on ainakin näin kokemattomalle varsin suuri. Mutta se vaan on pelin henki. Mukavaa se oli silti painaa välillä letkoissakin ja miettiä koko ajan omaa taktiikkaa ja muiden ratkaisuja.

Kaikki radat, oma reittini sekä muidenkin suunnistajien reittejä Liveloxissa linkin takaa. Samoin reittini rastit.fi.

Lähtö. 11,1km A-ratalaiset lähtivät valtaosin heti punaisella piirtämääni viivaa kohti punaisella merkittyä ykkösrastia. 8,3km A-ratalaiset ja 5,5km A-ratalaiset taas lähtivät samaa metsäautotietä kuin minäkin (vihreä jälki), osan lähtiessä oikealle suon yli aikaisemmin ja osan myöhemmin. Vaikka lähdin liikkeelle hyvin varovaisesti, olin silti rastilla peräti neljäntenä, koska osa kärkipäästä kääntyi rastia lähestyessä vähän liikaa oikealle (keltaisella piirtämäni viivan pätkä). Itsekin oletin olevani rastia lähestyessä vähän enemmän vasemmalla kuin olin. (Kuva on napattu kisassa käytetystä Livelox-seurannasta.)

Reitinvalintoja rastivälillä 9-10. Oma reittinin Liveloxista vihreällä. Suunnittelin meneväni osin keltaista, mutta edellä näin valojen ottavan koukun vähän vähemmillä korkeuskäyrillä ja päätin kokeilla samaa. 11,1km radan kuumimmassa kärjessä monet valitsivat lyhimmän, mutta raskaamman reitin (kuvassa punaisella). Ainakin yksi kovempi menijä valitsi myös vaaleansinisen. Samoin harmaa oli suosittu valinta.

Maalissa odotti lämmin ja valoisa ”tulospalvelumökki” sekä rantasauna. Tämä olikin komea tapa päättää suunnistuskausi upeassa maastossa. Vielä kun ylsin 8,3km A-radalla sijalle 6/21 oman tekemisen oltua varsin vahvaa, jää kaudesta todella hyvä maku suuhun.

Kuulin, että alueella järjestetään Vaala-rasteja ja googlettelemalla näyttää että tänä kesänäkin on pelkästään Rokuan eri alueilla järjestetty 11 rastit. Ensi kesänä voisin sopivalla kertaa itsekin tähdätä paikalle, matka Oulusta kun ei ole missään nimessä mahdoton. Ja maasto on hyvin erilainen kuin Oulussa keskimäärin, Oulurasti-maastoja väheksymättä.

Lopuksi kehun vielä, kuinka hienoa on kun tekijöitä löytyy Oulurastien lisäksi yö-cupinkin järjestämiseen. Tällainen osallistujajoukko (nytkin 59 kaukana Oulusta) kuvastaa sitä, kuinka paljon järjestäjien työtä arvostetaan ja kuinka paljon tapahtumista pidetään.

torstai 18. lokakuuta 2018

Yö-cup 17.10., Hiukkavaara


Lummelammen pettymyksen jälkeen odotin innolla ”kotimaastooni” pääsyä. Oli itsestään selvää, että nyt, jos joskus, kilpailen A-pitkällä radalla. Tässä maastossa aloitin Oulurasti-urani reilut 2 vuotta sitten ja tässä maastossa olen käynyt ylivoimaisesti eniten kaikista maastoista, tätä ennen jo neljät Oulurastit ja monia omia treenejäkin.

Ampumaradan alue on yleisesti ottaen mukavan vaihteleva: ampumarata-valleista kartan pohjois-osassa saa mielenkiintoisia ja fyysisestikin haastavia yksityiskohtia reitinvalintoihin. Samoin armeijan jäljiltä olevat kuopat ja juoksuhaudat tuovat oman mausteensa suunnistamiseen. Alueella on lisäksi isoja, muttei liian vetisiä suoalueita, hiekkaista maastoa ja tiheikköjä moneen lähtöön.

Hiukkavaaran ampumaradan vanha sotilaskoti(?), jonka katoksessa yö-cupin toimitsijoiden piste sekä kilpailijoita lähtöä odottamassa.

Yö-cupin A-pitkän rata. Kuten kartasta näkyy, mentiin 4 eri hajonnalla. Tämä aiheutti ainakin minulla sen, että ensimmäisellä hajontalenkillä oli paljon kavereita yhtä matkaa samoilla rasteilla, mutta sen jälkeen ei enää niinkään. Poislukien "hajontalenkkien välinen siirtymäosuus" eli rastivälit 10-14, missä näkyi valoja edessä ja takana jossakin määrin kaikkien ~saman vauhtisten oltua samoilla alueilla.

Tällä kertaa kaikki sujui valmistautumisesta lähtien aina illan loppuun saakka kertakaikkiaan loistavasti. Ainoa pummini oli minuutin hukkaaminen viimeisellä rastilla. Liekö keskittyminen herpaantui kun luulin menneeni jo rastin ohi, todellisuudessa olinkin mennyt vain vähän liian oikealle enkä nähnyt heijastinta avoimessa maaston kohdassa. Tästä minipummista huolimatta suunnistukseni oli hyvin lähellä kauden parastani. (Ks. reittini rastit.fi. Huom: GPS-signaalini katosi jostakin syystä rastien 2 & 5 välissä.) 

Tuloslistaa katsoessa olin kokonaisuutena A-pitkällä sijalla 23/39. Eroni kärkeen oli toki noin 20 minuuttia ja hävisin vähintään 10 minuutilla kaikkiaan 17 kilpailijalle. Tämä kertookin omasta vauhdistani ja kaikkien suunnistajien tasoeroista jotain, mutta myös muun muassa sen, että lähtöviivalle mahtuu mainiosti rinnakkain monen tasoisia menijöitä. Tuloslistalta on havaittavissa myös, että osallistujia oli tällä kertaa upeasti syksyn yö-cupin ennätysmäärä, 96.

Alueen historia näkyi sekä lähtöpaikalla että maastossa.

Suuri osallistujamäärä, yhteislähtö ja 2 eri alueella pyörineet eri ratojen perhoslenkit takasivatkin varsin mahtavan tunnelman metsään. Hyvin lähellä A-pitkän perhoslenkkien keskusrastia 1/5/9 oli myös A-lyhyen ja naisten rasti (koodi 52) ja esimerkiksi A-lyhyen perhoslenkkien keskusrasti 1/4(tai 5)/8 oli samalla A-pitkän rasti 2 tai 6 (hajonnasta riippuen).

Samoin radan loppupäässä A-pitkän perhoslenkkien keskusrasti (alla kuvassa rasti 15/19/22) toimi myös A-lyhyen ja naisten radan vastaavana keskusrastina. Samalla alueella ja osin samoilla rasteilla kävi myös junnujen rata. Melkoista valojen hulinaa tällaisen keskivauhtisen suunnistajan oltua paikalla, jolloin gaussin käyrän mukaisesti oli kavereitakin mukavasti. Pikaisesti tuloksista katsottuna vain ihan kuumin kärki kussakin sarjassa ehti pois alta ennenkuin saavuin alueelle. Ja ennenkuin poistuin alueelta, suurin osa illan suunnistajista oli jo vähintäänkin saapunut sinne. Esimerkiksi lentävällä drone-kameralla olisi alueesta lie saanut huikaisevan videopätkän, yösuunnistuksen huumaa parhaimmillaan.

Kuvassa seitsemän A-pitkän suunnistaneen reitit radan loppupään perhoslenkeissä.


torstai 11. lokakuuta 2018

Yö-cup 10.10., Lummelampi


Kaiken piti olla kohdillaan Lummelammen yö-cupiin. Vaikka huomasinkin menomatkalla Pikkaralan paikkeilla, että vaimon otsalampun ”jatkojohto” unohtui kotiin ja jouduin virittelemään akun erikoisesti selkääni. Ja vaikka en huomannut paikalle vieviä opasteita ollenkaan (jos sellaiset oli)  ja menin paikalle vähän pidemmän kaavan kautta. Ja vaikka olin viime viikon tiistain kuumepiikin ja viikonlopuksi yltyneen flunssan jäljiltä vielä himpun toipilas. Olin kuitenkin onnistunut loistavasti, ellen jopa lähes täydellisesti, Lummelammen upeissa meandereissa aiemmin kesällä (lue linkin takaa maastosta enemmän). Viime syksynäkin yö-cup meni itselleni silloin täysin uudessa maastossa hyvin. Nyt keli oli lisäksi kohdillaan, toki lämpömittari illasta enää jokusen asteen plussalla aurinkoisen syyspäivän jäljiltä.

Muhosjoen varren kangasmaastoa sekä yksinäinen yösuunnistaja.
A-lyhyen kartta Muhosjoen pohjoispuolelta. Rastivälit 4-5 sekä 6-7 varmastikin pisimmät ja haasteellisimmat. Ainakin rastipisteet 1 ja 4 myös haastavia.

Lähdinkin liikkeelle vahvalla itseluottamuksella. Meni 3 minuuttia ja tein heti helpossa kohdassa polkujen kanssa samaistusvirheen "kompassin näytettyä mielestäni koko ajan pieleen". Harhailin itsellenikin erittäin helpon pummin johdosta sijaintiani tuntematta noin 6 minuuttia ylimääräistä kun en saanut karttaa, maastoa ja kompassia mätsäämään millään.

Sen jälkeen rastinottokin rastille 1 oli melkoista tervanjuontia ja laskisin 3min pummia siitä kaupan päälle, kompassia tuli katseltua epäuskoisena kuten aiemmassa polkujen kanssa sekoilussakin. Näin jälkikäteen mietittynä taisi käydä itselleni ennenkin tapahtuneen helpohkon samaistusvirheen lisäksi juuri samalla lailla kuin 5.6. Sarvikankaan Oulurasteilla. Silloinkin pummailin suunnistuksen alussa kun "kompassi ei vaan millään tuntunut näyttävän oikein". Toisella kertaa elokuussa samaisella Sarvikankaalla sujui loistavasti, juuri samoissa kohdissakin. Vaatiikin miettimistä, miksi näin on käynyt silloin tällöin. Uskoisin että kokemattomuus ja huolimattomuus lienee pääsyyt. Kun nytkään maaston kohta ensimmäisissä virheissä ei ollut missään nimessä vaikea vaan päinvastoin.

Lähdön jälkeen kuljin helppojuoksuisessa kangasmaastossa polkun vierustaa pitkin ja poikittaiselle tielle saapuessani (keltainen ympyrä) meni heti pään hieromiseksi. Ihmettelin, miksei aukea näy ja lähdin polkua itään päästäkseni sille. Kuten kuvasta näkyy, virhe on avoimessa ja tasaisessa kangasmetsässä erittäin helppo. Ympyröin kuvaan punaisella myös (mahdollisen) kielletyllä alueella liikkumiseni, muun sekoilun ohessa. Kuvassa mukana myös gps-jälkeni rastilta 3 rastille 4 (vasemmalta oikealle).
[Päivitys 16.10.: Kuvan värimerkintöjä ja kuvatekstiä päivitetty.]

Tämän jälkeen rastit 2 & 3 olivat helpompia ja pääsin taas normaaliin rytmiin, mutta haastavammalla rastilla 4 tuli noin 6 minuutin kaartelu rastia hakiessa. Samalla rastilla toki pyöri ”lohdukseni” tosi moni muukin, tämä oli mielestäni varsin haastava-alustaisessa maastonkohdassa aika normaali pummi harrastelija-tasollani, eikä edes jälkikäteen mietittynä harmita niin paljoa. Vaikka tottakai 6 minuuttia on liian paljon, paljon enemmän kuin vaikkapa hyväksyttävämpi 2-3 minuuttia.

Vaikka loppumatka sujuikin loistavasti, niin kiitos siitä menee paljolti myös muille suunnistajille. Niin pitkiä letkoja meni etenkin rastilta 6 maaliin saakka ainakin omalla kohdallani. Tämä oli vähän kinkkinen tilanne: olisin mieluusti mennyt ”yksin” tai ainakin vähempien kanssakilpailijoiden valojen kera, mutta oman vauhtisiani meni vaan niin paljon samalla alueella juuri optimaalisinta reittiä. Vaatisi melkoista pokkaa alun harhailuiden jälkeen joko valita haastavampi reitti tai jopa jäädä odottelemaan, että metsässä tulee pimeää ja lähteä parin minuutin päästä perään. Niinpä etenkin nuo viimeiset rastit eivät tuloksellisesta sujuvuudestaan huolimatta kerro illan suorituksestani isommin. (Ks. koko reittini rastit.fi tästä linkistä.)

2 suunnistajaa saapumassa Lummelammella maaliin.
On väärin tuomita omaa tekemistä tuon kiistatta kauden huonoimman rastivälini perusteella, mutta se paljasti silti selkeästi, että en omaa riittävää taitoa ja varmuutta ehyeen suunnistukseen päivänä kuin päivänä. Kompassia pitää lukea etenkin yöllä jatkuvasti oikein ja helppoja kartanlukuvirheitä ei saisi sattua, kun niitä vaativampien kohtien virheitäkin tulee.

Lummelammen (vieläpä pimeä) maasto on yksi Oulun alueen vaikeimmista suunnistaa. Sanoisin siitä huolimatta, että tämä oli kokonaisuutena ehkäpä kesän heikoin suoritukseni. Vaikka lopputulos onkin tuloslistaa katsellessa hyvä, niin edellä mainituista syistä kokonaisuudesta jäi pahasti hampaankoloon. Koko matkan kotiin ja vielä aamullakin harmitti, toki nyt kirjoitellessa ei enää niinkään. Aamupuurolla vaimo totesi, että sehän oli tavallaan loistosuoritus: oppimis-motivaatio säilyy hyvänä jatkossakin. Viisaasti sanottu.

maanantai 1. lokakuuta 2018

Luontosunnuntai, Timosenkoski 30.9. (Oulurastien D-rata)

Koskelankylän Riento järjesti lauantaina Oulurastit Timosenkoskella ja yösuunnistuksen samassa paikkaa pimeän tultua. Sunnuntaina oli vuorossa Luontosunnuntai perheille. Kun tämä aika sopi minulle ja viime kesänä Hippo-koulun käyneelle 9v tytölleni paremmin, kävimme sunnuntaina D-radan rasteja hakemassa.

Kotini Talvikankaan lähellä olevia suunnistuskarttoja omaava KoskRi on kunnostaunut tänä kesänä karttapuolella minun kannaltani loistavasti, suurkiitokset siitä :) Täysin uuden Sarvikankaan kartan lisäksi Hiukkavaaran ampumaradan karttoja on päivitetty mukavasti ja nyt myös Timosenkosken karttaa oli laajennettu uudelle alueelle, Vesalanmäen puolelle. Tämä laajennus sopii loistavasti etenkin vähemmän totisille harrastajille, koska Vesalanmäki ja sinne matkalla olevat suunnistukseen sallitut pellot ovat huomattavasti miellyttävämpää maastoa kuin Timosenkosken luontopolun länsipuolella sijaitseva alue, missä Oulurastien radat osaltaan olivat viime syksynä. Itse luontopolun aluehan on tottakai myös mukavaa maastoa.

Timosenkosken/ Vesalanmäen D-rata.

Suuntasimme siis mielenkiinnolla kivassa syyskelissä maastoa tutkimaan. Aina rastilta lähtiessämme kyselin, mihin suuntaan mentäisiin ja miksi. Sen jälkeen etenemisvauhtimme oli sellainen, että itse kartanlukijakin ehti katsella maisemia ja kertoa koulujuttuja sekä muita hauskoja tarinoita varsin paljon. Rastinotto sen sijaan tehtiin vauhdilla, tärkeintä oli löytää rasti ennen isiä.

Rata oli mielestäni erittäin hyvä. Saimme kulkea hivenen haastavampaakin maastoa rastille 4. Ja esimerkiksi rastit 1, 5 ja 8 vaativat sopivasti tarkkuutta. Rastit myös näkyivät aika hyvin todennäköisimpiin lähestymissuuntiin. Isojen peltojen ylitykset taas olivat kivoja maisemien katselun kannalta, samoin kuin Kalimeenojan ylitykset.


Kuva rastilta 2 rastia 3 kohden.

Kalimeenojaa katsellessa vierähti tovi molemmilla silloilla.

Loppukirin paikka. Rastilla 9 mielenkiinto kiriin oli erityisen suuri, kun kerroin mustan X:n tarkoittavan erikoiskohdetta, jota ei voi etukäteen tietää. Rastilippu näkyy taustalla.


Maalissa saimme aina niin tärkeän rastiväliaika-tulosteen, jonka katsominen säästettiin kotiin. Jännitimme, meneekö loppuaika alle vai yli 50 minuutin. Vielä kun saimme maalista toimisijalta pyytämättäkin "kaikki rastit" -kartan mukaan, oli reissu täydellinen. Sen kanssa on mukava ja helppo lähteä nyt syysiltoina treenailemaan yösuunnistusta jäljellä olevia yö-cupin osakilpailuja varten.