torstai 12. syyskuuta 2019

Yösuunnistuksen aluemestaruuskisat, Tuiranhovi 12.9.

Kylläpä väsytti lähteä suunnistamaan. Perheessä on ollut flunssaa, joten yöheräilyjä on piisannut ja aamullakin herätään joka aamu takuuvarmasti klo 06. Kun pötkähdin illalla puoli yhdeksän sängylle hetkeksi, piti laittaa ihan vaan kaiken varalta herätyskello kymmenen minuutin päähän.

Varsin lämpimän päivän ja hetkeä aiemmin olleen sateen johdosta ulkona oli kuitenkin varsin mukavan happirikas reilun 15 asteen keli. Se ja suunnistamaan pääsemisen fiilis olivat niin hyvät, että väsy kaikkosi jo automatkalla Auran majalle. Oli itse asiassa lopulta tosi mukava päästä säkkipimeään oululaiseen metsään.

Lähdimme reilu 50 metriä ennen lähtökolmiota vuorotellen eri radoille, siten että samalle radalle pidettiin minuutin välit ja pisimmällä 7.5km A-radalla oli myös 2 hajontaa radan loppupuolella. Toisin sanoen täsmälleen samalle A-radalle lähti kilpailijoita 2 minuutin välein. Vaikka olin Auran majalla vasta 21.20 maissa ja menin rennolla otteella lähtöpaikalle, pääsin liikkeelle jo 21.40 pidemmän jonon alettua kertymään perääni. Tämä oli mielestäni hyvä, sillä minua nopeammat menivät pikku hiljaa tietyillä rastiväleillä ohitseni enkä ollut missään vaiheessa "yksin viimeisenä" metsässä. Ei sillä että se pelottaisi, vaan onhan se mukava saada lisävirettä tekemiseen kanssakilpailijoista ja tottakai siinä hyötyy siellä täällä ajallisestikin verrattuna täysin yksinäiseen tekemiseen.

AM-yön kisakartta sarjoissa H21-H45. Itselläni oli hajonta A2.

Suunnistukseni sujui mielestäni hyvin. Ykkösrastille olisi pitänyt valita jälkiviisaana joku itään päin sähkölinjaa kohti menevä polku jo aiemmin. Neloselle juoksin parin kanssakilpailijan mukana vähän rastin ohi, lisäkierros toi minulle ehkä 1,5 minuutin pummin. Juoksin ojan itäpuolella vanhaa juontouraa, enkä nähnyt oikealle lähteviä uria siinä kohden, mikä vähän hämäsi itseäni muiden pummaajien näkemisen ohella.

Rastia 7 haeskelin myös hetken kun luulin olevani loivan ja korkean Saarikoskenkankaan huipulla, jossa rasti kartan mukaan oli. Lampun valo ottaa etenkin tiheämmässä metsässä lähistön puihin eikä ne suuret piirteet aina näy sieltä takaa läpi niin hyvin. Huomasin vasta jonkun B-ratalaisen mentyä minua etelämmäksi, että se korkein kumpu onkin siellä. Tuohon ei toki aikaa juuri kulunut.

Matka rastille 8 oli ehkä opettavaisin ja haastavin vajaat 800m väli, jossa 500m vähin karttamerkein suuntaa pitäen. Perhoslenkit sujuivat itseltäni moitteetta, rastin 12 (rastit.fi:ssä rasti 9) jälkeen piti juosta vähän rastilta sivuun säätämään akkuliivistä irronnutta akkuani parin minuutin ajaksi. Harmitti etenkin kun se ei juuri paremmin mennyt, luotin vaan että akku pysyy loppumatkan kiinni tarranauhansa avulla. Ihmettelen, miten moinen pääsi tapahtumaan, pitää kiinnittää akku liiviin jatkossa jämäkämmin ja varmistaa vielä esimerkiksi teippauksella.

Loppumetrien keskusteluakin aiheuttaneena kliimaksina oikaisin vielä loppuviitoituksella. Näin jo edellistä rastia lähestyessäni, että viimeinen pätkä on kartan mukaan loppuviitoitettu, eli luin kyllä karttaa oikein. Kun sitten lähdinkin vain painamaan rastilta maalia kohden, asia unohtui ja vaistomaisesti menin nopeinta reittiä maaliin. Luulen tämän johtuneen osittain siitä, että loppuviitoitus on yleensä Oulurasteilla selvästi näkyvä valkea maata pitkin menevä nauha, tai sitten loppuviitoitusta ei ole ollut ollenkaan, jolloin reitti maaliin on vapaavalintainen. Tämän kerran tilanne oli jotain tuolta väliltä, mikä ilmeisesti sekoitti väsyneen pään.

Maalipukki, oulurastikärry, tulospalvelu ja kioski vasemmalta oikealle lueteltuna. Kellon valo on yhtä sumua, mutta siinä lukee 23.00.

Lopulta A-radan sija 22/32 on minulle hyvin odotettu. Kunto- ja taitotasoni riittää siihen perushyvällä suorituksella, kun vastassa on alueen kärkipään menijöitä iso nippu. Aluemestaruuskisoissa olin käsittääkseni H40-sarjassa 8 kilpailijasta 5:s, jäin 4 parhaasta kustakin kymmenkunta minuuttia.

Mainittakoot loppuun vielä paikalla olleen hienot 109 AM-kisailijaa/ yöcuppeilijaa. Reijo Puurusen viime ja tänä kesänä laatima kartta oli myös täyttä priimaa, mukava kun pystyy luottamaan edetessä esimerkiksi pystyvihreiden (hidastava maapohja) ja metsäautoteiden/ juontourien olevan hyvin kohdillaan. Ratamestari Ilpo Viippola oli myös luonut muuten suunnistuksellisesti sopivan haastavien metsäpätkien lisäksi hyviä reitinvalinta-välejä, josta esimerkkinä rastiväli 1-2, mistä erottuu rastit.fi reittejä katsomalla pari yleisintä valintaa. Kokonaisuutena tapahtuma oli siis onnistunut ja kompensoi myös vähille jääneet yöuneni mitä mainioimmalla tavalla.

tiistai 10. syyskuuta 2019

Oulurastit ja korkeakoulujen mestaruuskisat, Majavasaari 10.9.

Yleensä harrastan suunnistusta kerran viikossa, valitsen aina sen viikon kiinnostavimman ja muihin perheen aikatauluihin sopivimman tapahtuman. Nyt tälle viikolle sattui peräkkäispäiville kiinnostavat korkeakoulujen mestaruuskisat ja yösuunnistuksen aluemestaruuskisat, joten tein rutiineihini poikkeuksen. Mestaruuskisoista kun saa sen normaalin Oulurasti-jännityksen lisäksi vielä pienen ja mukavan kilpailupaineen.

Majavasaarta ja Kiiminkijokea autoni parkkipaikalta kuvattuna.

Lähdin siis innolla suoraan töistä Alakylän taakse Kiiminkijoki-varteen kisailemaan. Keijo Ruotsalainen oli piirtänyt Majavasaaren kartan 2013 ja sillä suunnistettiin nyt käsittääkseni toista kertaa, viime kerran Oulurastien 2013 oltua vieläpä eri maastonosassa. Mitä vähän ihmettelen kartan ja alueen ollessa laadukkaita tiiviimpäänkin käyttöön.

Koska osallistuin korkeakoulujen mestaruuskisoihin, sain karttani vasta lähtöhetkellä enkä päässyt suunnittelemaan reittejä etukäteen. Tämän kerran rata oli kutenkin sellainen, että reitinvalintaa ei ollut kovin paljoa, joten en usko hävinneeni tuossa montaa sekuntia vs. hyvä ratasuunnittelu etukäteen.

Kuulin lähdössä, että H40-sarjassa suunnistetaan B-rata. Suunnistan yleensä Oulurasteilla A-rataa, mutta vähän lyhempi rata sopi tällä kertaa varsin hyvin, toivottavasti näin jäi joku paukku enemmän jäljelle huomiseen otsalampun kanssa suunnistamiseen. Katselin maalissa A-radan kartan ja se kävi hyvin samoilla alueilla ja paljolti samoilla rasteillakin, mutta A-radan rastivälit oli suunniteltu Keijon toimesta pidemmiksi, helmenä lähes 2km pitkä rastiväli 1-2, missä ykkösrasti hyvin lähellä lähtöä ja kakkosrasti oli sama kuin B:n kutonen.

B-rata. Klikkaa kuvaa suurennellaksesi eri osia.

Kartan ja ratojen erityispiirteitä olivat keskimääräistä Oulurasti-maastoa kivisempi maapohja sekä leveä Majavaoja ja muutkin alueen suuret ojat. Esimeriksi rastivälillä 1-2 meinasin hypätä ojan yli rastiväliviivaa edetäkseni, mutta koska en löytänyt oikein polvivesiä parempaa ylityskohtaa ja samalla mietin että paluukohta voi olla jo vyötärövesi, menin varman päälle piirun pidempää reittiä ja ojan vierustaa pitkin.

Samoin rastille 5 mennessäni kartan "pieni" reilun metrin levyinen ja nilkkaveissä ylitettävä oja olikin pieni nimenomaan Majavaojaan verrattuna. Luulin sitä Majavaojaksi (samalla vähän ihmettelin, miten ylitin pienemmän ojan huomaamamattani) ja sekoilin hivenen. Kävin sekoiluni jälkeen molemmat ojan suunnat tarkistettuani leimaamassa vitosrastin ja luulin sitä yhä Majavaojaksi, kunnes kutosta kohti lähtiessä kompassi näytti vaan koko ajan 90 astetta pieleen ja tajusin sekoittaneeni ojat. Tuohon hukkasin kokonaisuutena silti vain reilun minuutin sen jäädessä ainoaksi selkeäksi pummikseni. (Ks. reittini ja muita B-radan reittejä rastit.fi.)

Suot olivat todellakin ennakkoon luvatusti kuivia, tuntui hassulta juosta esimerkiksi rastivälillä 5-6 karttaväriltään ruskeaa suota kun vieressä oli karttaväriltään valkoista metsää. Luulenpa, että molemmat olivat tässä tapauksessa likimain yhtä hyviä edetä.

Kokonaisuutena kartta oli mielestäni laadukas, maasto hyvä ja koko tapahtuma muutenkin hieno. Oma suunnistuskin sujui myös tuloksellisesti (sija 4/46). Majavasaarella voisi suunnistaa useamminkin kuin joka kuudes vuosi.

Päivitys 11.9.: Korkeakoulujen mestaruuskisoissa tuli näköjään 2 osallistujan kisassa hienosti hopeaa :)

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Oulurastit, keskusta 8.9.

Oulurasteilijoita hemmotellaan nyt kaikilla herkuilla. Tällä viikolla oli sprintti Kempeleessä, yöcup Sallisenperällä, Oulurastit Sallisenperällä, sika-rata Kellon ampumaradalla ja nyt vielä sprintti Oulun ydinkeskustassa uudella Petri Karjalaisen tekemällä kartalla. Eikä tarvi katsoa kuin ensi viikkoon, niin taas mennään Oulurasteilla Majavasaaressa, yöcupissa ja Oulurasteilla Auran majalla ja vielä lauantaina Pohjantähti-sprintissä Kaijonharjussa. Tarjottimen kirjo on kyllä laaja, mikäli suunnistuksesta vaan vähänkään tykkää.

Keskustan Oulurastien A-radan rasti 4 kaupungintalon takanurkalla. (Kotiin lähtiessäni kuvattu.)

Olen ehkä innostunut kevään polvivamman jäljiltä vähän liikaan juoksuharjoitteluun ja saanut polveeni pieniä kipeytymisen merkkejä takaisin, joten asfaltilla juostava sprintti ei kuulostanut tänään hyvältä. Kun ratamestari Eero Moilanen ilmoitti Oulurastien sivuilla, että radat voi kiertää pyörälläkin, oli vammoja ennakoiva valintani selvä. Pari luonnollista herätyskelloa omaavana kuulosti huipputreeniltä pyöräillä heti aamulla Talvikankaalta keskustaan pyöräsuunnistusta harjoittelemaan.

Ennätin silti kaupunginteatterille vasta 9.30 pintaan normaalia hitaampien aamutoimien seurauksena. Yllätyin, kun näin ratojen todellakin halkovan ydinkeskustaa ristiin rastiin. Päätin jo siinä, että harjoittelun lisäksi päätavoite on tänään olla törttöilemättä liikenteessä liikaa, sen verran vähän on tullut pyöräiltyä alueella viime vuosina. Tottakai lähdin matkaan niin rivakasti kuin suinkin, mutta moni asia aiheutti kyllä ihan perustekemisessä päänvaivaa.

Uunituore kisakartta ja A-rata.

Esimerkiksi rotuaaria ei saa käsittääkseni pyöräillä, mikä oli toki helppo kiertää rastille 3 toista reittiä. Mutta esimerkiksi pätkä rastivälillä 11-12 mietitytti ja siinä "talutuspotkuttelin" kävelykatua hetken. Pari kertaa sattui myös vastaan tieosuus, missä oli autoille yksisuuntainen liikenne (väärään suuntaan) ja kadun reunoilla vain kävelytiet... eli teoriassa siihen suuntaan ei olisi saanut pyöräillä. Toisen näistä kiersin ~yhtä pitkää eri reittiä ja toisessa kävelypotkuttelin jälleen pätkän (rastille 9) kiertotien oltua selkeästi pidempi. En ole oikein varma, miten olisi tullut toimia, mutta tämä ei ollutkaan alunperin varsinainen pyörärata (vaan juoksurata), eli moisia erikoistilanteita ei ilmeisesti yleensä oikeissa pyöräsuunnistuskisoissa tule ratasuunnittelun ansiosta vastaan.

Muita ongelmallisia tilanteita oli (juoksijoiden tapaan) kadun ylitykset suojateitä/ ei-suojateitä pitkin ja liikennevalot, joissa oli sattumanvarainen väri. Liikennevalot eivät kuulemma olleet heti päällä 8.30 lähteneillä, jotka omasivat siis 1 haasteen vähemmän. Joskus Oulun alueen sprinteissä on 1-3 kohtaa, missä tulee henkilökohtaisesti runtattua tien yli lähinnä muu liikenne katsomalla, mutta nyt vastaavia tilanteita tuli eteen aika monta enemmän. Varsinkin pyöräilijänä ollessani taisin nyt odotella kolme-neljä kertaa valoissa liikenteen kunnolla edestä ennenkuin lähdin rauhassa liikkeelle. Monesti toki menin hiljaisissa risteyksissä "rohkeamminkin", myönnetään. Samoja kokemuksia oli takuuvarmasti muillakin.

Reittini, jossa nyt ei ole kummemmin katseltavaa, rennot ja pyörälle helpot reittivalinnat. Pari kertaa tuli kierrettyä  jälkiviisaana vähän liian kaukaakin (kuten välillä 13-14) kun en ollut päätöksentekohetkellä varma, mistä sai ajaa ja mistä ei...

Pyöräsuunnistusta vasta kerran aiemmin kokeilleena kuulin myös vinkin, että emittiä varten olisi hyvä olla emit "laskettelu-jojossa" pusakan vetoketjussa kiinni, leimaus sujuisi aika paljon näppärämmin kuin taskua joka välissä kaivellessa. Toki tämä nyt ei hirvittävästi hidastanut joskus muutenkin niin hitaita leimauksiani. (Pyöräsuunnistukseen lähes pakollisen karttatelineen toki omaan.)

Joka tapauksessa oli mukava testata tällaistakin lajia, vaikken tuloksellisesti hirvittävän hyvin onnistunutkaan. Juosten ja mahdollisimman hiljaiseen aikaan klo 8.30 lähtien hommasta olisi ehkäpä saanut suunnistusmielessä vielä enemmän irti, mutta hyvää oppia ja mukavaa urheilua tämäkin. Reitti kiersi aika monta turistejakin kiinnostavaa kohdetta läpileikaten koko ydinkeskustan. Kokemusta on sikäli takuulla hyvä muistella vielä monta kertaa keskustan katuja tallaillessa.

Loppuun vielä Franzeinin puistossa sijainnut A-radan rasti 5.

torstai 5. syyskuuta 2019

Yöcup, Sallisenperä 4.9.

Yöcupin alkaminen on ehdottomasti yksi suunnistuskauden kohokohdista, sekä minulle että varmasti myös monille muille. Tunnelma tapahtumissa on erinomainen, illan hämärtyessä otsalamput syttyy ja odotetaan jännityksellä lähtöä. Tällä kertaa Sallisenperän avauskisaan saapui paikalle peräti 90 suunnistajaa, mikä takasi normaaliakin näyttävämmän yhteislähdön. Vaikka Sallisenperällä on suunnistettu yöcupia ainakin 3 viime syksynä, käsittääkseni tämän kerran alue oli uutta maastoa kaikille, aiempien kisojen kuten myös parin viime kesän Oulurastien oltua Sallisentien itäpuolella.

Sallisentie kisan lähdön lähestyessä.

Cupin avauskisoissa käytetään usein yhteislähtöä, jottei viimeisten metsään lähtijöiden yöunet menisi ihan kokonaan. Lähdimme siis liikkeelle isona massana 50 metriä lähtökolmion takaa tietä pitkin. Kuten joskus ennenkin, A-pitkän juoksijat erkaantuivat tieltä välittömästi muiden haettua (ratasuunnittelun ansiosta) alussa enemmän tuntumaa karttaan Sallisentietä juosten.

A-lyhyt ja A-pitkä oli laadittu siten, että radat siirtyivät Kummunkankaan perhoslenkki-alueelle pitkän ja reitinvalintamielessä haastavan metsäosuuden jälkeen. Samoin tuolta alueelta tultiin pois samanmoinen pitkä metsäpätkä. B-rata kävi myös lenkin Kummunkankaalla. A-pitkällä ja A-lyhyellä oli 3 eri perhoslenkkiä, jotka vielä vaihtelivat 2-4 rastin lenkkeinä (kun keskusrastia ei lasketa) yhden kahteen kertaan käytetyn rastin ansiosta. Näin molemmille vaikeimmista radoista saatiin aikaan 12 eri hajontaa juostujen rastivälien säilyessä täsmälleen samoina. Taitavaa ratamestari Urpo Niemelän ratasuunnittelussa oli mielestäni lisäksi se, että A-lyhyen ja A-pitkän rasteista osa oli samoja, mutta osa myös samoilla alueilla varsin lähekkäin.

Koko kartta, missä näkyy myös reitinvalintamielessä haastava väli 1-2. A-pitkällä rasti 1 oli A-lyhyen rasti 9 (minun hajonnallani).
Kummunkangas vielä lähikuvassa. A-lyhyen rastien 6, 7/11 ja 12 takana sijaitsivat A-pitkän muut perhoslenkkien rastit. A-pitkän perhoslenkkien keskusrasti sijaitsi hyvin lähellä A-lyhyen perhoslenkkien keskusrastia, sen luode-/länsipuolella. 

Matematiikka-innostukseni jälkeen itse kisaan. Lähdön jälkeen havaitsin kartasta pian, että tullaan kaikki menemään samoissa letkoissa rastille 3, mistä alkaa isompi oman työn tekeminen. Lyöttäydyinkin itselleni ehkä jopa liian nopeaan letkaan rastivälille 1-2, en ehtinyt juuri karttaa katsella kun oli oma tehtävänsä pysyä porukassa mukana. Katselin kuitenkin välillä kompassia, että suunta on oikea ja ehdin havaita vain muutaman selkeän maamerkin (kuten alueen suurin oja) ennen Kummunkankaan selkeää metsäautotietä. Varsin Jukola-meininkiä siis.

Olinkin tyytyväinen kun siitä eteenpäin pääsi tekemään omaa suoritusta joka puolella näkyvien valojen keskellä. Perhoslenkkini sujuivat kertakaikkiaan mainiosti, pieniä kosmeettisia suunnan korjauksia lukuunottamatta oikeastaan täydellisesti. Jotenkin tuntui, että etenkin käyrien luku Kummunkankaan kivisellä mäellä sujui. Viimeistä kertaa mäeltä lähtiessäni menin radan vaikeimmalle rastille 14 erittäin varovaisesti selkeimpiä maamerkkejä pitkin. En olisi takuulla uskonut, jos minulle olisi kerrottu olevani ensimmäinen A-lyhyellä rastin 14 leimannut.

Lähdin siitä maalia kohden suunnistuksellisesti "helppoa" pätkää, loppukirinä laittamaan kaiken peliin. Kuvittelin, että peltojen reunamilla menee hyvät urat painaa rastia 15 ja maalia kohden, eikä peltojen läheisyyden johdosta tarvitse edes kuluttaa aikaa kompassin katseluun. Olinkin tässä varsin väärässä reitinvalintani oltua heikko. Alun ryteiköistä selvittyäni kävin ojassa reisiä myöten upoksissa. Vielä viimeisellä pellollakin hyppäsin ojan yli väärästä paikkaa vain todetakseni pääseväni hyppäämään takaisin ja kääntymään kohti oikeaa aukkoa.

Vaikka noiden ongelmien kanssa menikin yhteensä ehkäpä vain noin pari minuuttia, en toki olisi ollut paremmallakaan reitinvalinnalla kärjessä maalissa, muiden kärkipään menijöiden pitäessä viimeisellä suoralla metsäosuudella niin hyvää vauhtia. Sija 4/32 (missä 7 keskeytystä) on silti tasolleni todella kova suoritus, ehkä jopa lyhyen suunnistusurani paras. (Katso koko reittini ja A-lyhyen muitakin reittejä linkin takaa, myös A-pitkä ja B-rata löytyvät rastit.fi:stä.)

Maalirasti, jossa suunnistaja leimaamassa ja oikealla takana seuraava saapumassa maalia kohden. Oikealla Urpo Niemelän tulospalveluauton avonainen ovi.
Yhteenvetona ratoja kehuttiin kovasti. Maasto oli haastava ja myös vaihteleva, siihenkin nähden suunnistukseni sujui. Yöcup on kuitenkin siitä opettavainen sarja, että yhden kisan onnistuminen ei takaa seuraavaan kisaan vielä mitään, minkä muistan hyvin 2 viime syksyltä. Tällä kertaa Yöcupin tavoitteeni onkin saada tasaisuutta tekemiseen ja pahimmat notkahdukset minimiin. 

torstai 29. elokuuta 2019

Oulurastit, Linnakangas 28.8.

Vaikka Linnakangas on monelle oulurasteilijalle jo varsin tuttu paikka, pääsin jälleen kerran itselleni uuteen maastoon. Alueen kartta näyttää ensisilmäyksellä varsin tylsältä, eli asutuksen vieressä suota ja polkuja, mutta mielestäni se yllätti maastossa käydessä todella positiivisesti. Tällä kertaa rasteilla oli aika vähän porukkaa (222), mikä johtunee Oulurastien järjestämisestä 3 peräkkäisenä päivänä. Mikä väistämättä tarkoittaa sitä, että tämä "ei-normaali" rastipäivä on lie osalla lepopäivä tiistain ja torstain rastien välissä.

Linnakankaan kisakeskusta Kokkokankaan Seurakuntakeskuksen parkkipaikalla. Vasemmalla kartanmyynti ja Hulluna Hiihtoon -myyntipiste.

Päivän kartta, joka näyttää hämäävästi ensisilmäyksellä varsin tylsältä.

Onneksemme nyt juuri tälle ti-to pätkälle sattuu taas poikkeuksellisen lämpimät kelit vuodenaika huomioiden, Linnakankaallakin juostiin selvästi yli 20 asteen auringonpaisteessa soiden ollessa vähäsateisen kesän seurauksena varsin kuivat.

Tulin paikalle viime viikon tapaan suoraan töistä ja pyrin tällä kertaa valmistautumaan lähtöön huolella, jotta pää toimii. Ihmettelin lähtöpaikalla monen muun tapaan sitä, millaisia reittejä sitä valitsisi... päätin mennä ykköselle ja kakkoselle polkuja pitkin ja sen jälkeen sopeuttaa etenemiseni maaston tasoon. Esimerkiksi välillä 5-6 suon ylittävä moottorikelkkaura olisi voinut olla potentiaalisesti hyvinkin vaikea, jolloin olisin koukannut kutoselle kauempaa länsipuolelta valkoisella olevaa polkua hyödyntäen. (Enkä edes isommin ajatellut tiekiertoa pohjoisesta, joka olisi ollut hyvin todennäköisesti minulle se nopein vaihtoehto.)

Huomasin edetessäni, että kartta oli polkujen ja maastokuvausten osalta hyvinkin tarkka, Pohjantähden Petri Karjalaisen ja Kai Mutkan päivitettyä sitä viimeksi tänä kesänä. Parempi suunnistaja olisi pystynyt painamaan olennaista kartasta mieleen ja keskittymään juoksuun, kun minun piti tarkistella kartasta esimerkiksi välillä 1-2 jatkuvasti ojia ja polkuja, etten mene harhaan. Taitotasollani liian lujalla vauhdilla ja liian vähällä kartanluvulla olisin saattanut olla pian erittäin hukassa, oja- ja polkuverkoston ollessa sen verran tiheää ja haastavaa luettavaa.

Suunnistukseni sujui mielestäni hyvin (ks. tulokset, A-radan sija 16/44), poislukien välin 10-11 pummi, missä ajauduin kompassisuunnalla liian oikealle. Jos suunta menee minulla väärin, se menee 90% tapauksista liian oikealle. Päädyin ojan mutkaan, jollaista ei mielestäni ollut kartalla (koska en osannut katsoa riittävän oikealle) ja olin varsin hämilläni. Satunnaisen maastopyöräilijän perässä pikku mutkan pohjoisessa käytyäni päättelin, että se on ainakin väärä suunta ja lähdin tutkimaan, miltä polut näyttävät etelässä. Pääsin lopulta kartalle ja menetin tuossa sekoilussa ehkäpä vain minuutin. Koko reittini ja muitakin A-radan reittejä tästä linkistä: rastit.fi.

Muutama mielenkiintoinen rastiväli vielä tarkemmin. Pitkällä välillä 1-2 päätin valita oheisen polkupainotteisen reitin (merkitty keltaisella).
Pitkällä välillä 9-10 taas aioin juosta lähes suoraan rastiväliviivaa (vihreä), mutta huomattuani soiden ryteikköisyyden muutin lennosta suunnitelmani ja toteutukseni punaiseksi. Jälkikäteen valitsisin sinisen reitin. Vaikka sen pituus ja juostavuus on noin samaa luokkaa kuin punaisen reitin, pystyisi siinä painamaan täysillä lähes koko matkan ilman ylimääräisiä kartan ihmettelyjä sekä polkujen ja teiden laskemisia.
Samassa kuvassa näkyy myös suuntavirheeni välillä 10-11 (violetilla) ja ojan kulma, mihin päädyin. Pyrin etsimään vastaavaa kulmaa etelämpää valkoiselta alueelta ja kun en löytänyt, ei auttanut kuin lähteä tutkimaan maastoa molemmista suunnista. Mainittakoot, että en erottanut tuolla violetin viivan alueella, missä menee suo, valkoinen ja vihreä, eteneminen oli sen verran haastavaa kaikissa kohdissa, aluskasvillisuuden oltua varsin pitkää ja urien oltua vähissä.

Kokonaisuutena sanoisin, että tällainen maasto, jossa mennään paljon tarkkoja ja risteäviä polkuja, on varsin hyvä suunnistustaidon kehittämiseen. Mitä nopeampaa suhteessa taitotasoosi etenet, sitä todennäköisemmin myös ajaudut harhaan niin, että itsensä paikallistaminen voi olla yllättävän vaikeaa. Verrattuna normaaliin korkeuskäyriä ja muutamia selkeämpiä maastokohteita sisältävään kangasmetsään. Lisäksi vaihtelu suunnistusmaastoissa on aina hyvästä, laajemmin oppia saadakseen.

lauantai 24. elokuuta 2019

Oulurastit, Kellon ampumarata 22.8.

Vasta suunnistuksen aloittaneena bonus-hienoa on se, että melkeinpä joka toinen kerta kun menee suunnistamaan, on maasto itselle täysin uusi. Niin tälläkin kertaa. Menin Kellon ampumaradalle poikkeuksellisesti suoraan töistä ja olin valmiina lähtemään matkaan jo reilusti ennen viittä. Kun parkkeerasin varsin lähelle kartanmyyntipistettä ja matka siitä lähtöpukille oli noin 5 metriä, olin vähän ihmeissäni kun kaikki tuntui vaan tapahtuvan niin nopeasti, olin jo suunnistamassa melkein ennenkuin tajusinkaan.

Kellon ampumaradan parkkialuetta hienossa auringonpaisteessa. Takana oikealla Oulurasti-kärry ja maali, kartanmyynnin ja lähdön jäädessä taka-oikealle kuvan ulkopuolelle.

Otin hetkeksi takapakkia lähtöpaikalta sitoakseni kengännauhat ja katsellakseni karttaa rauhassa. Vaikka oikeissa kisoissa kartta saadaankin käteen vasta lähtöhetkellä, on mielestäni Oulurasteilla hyvä silmäillä maastoa etukäteen ja katsoa hyvin karkeaa reittisuunnitelman pohjaa jo ennen lähtöä. Kun koin olevani valmis, jututin KoskRin perinteistä lähtöpaikan valvojaa hetken ja lähdin matkaan. Vain palatakseni 20 sekunnin päästä takaisin kertoakseni, että gps:n päälle laittokin unohtui.

Oloni oli muutenkin suunnistuksen aikana vähän epävarmempi kuin mitä se keskimäärin on. Tästäkin varmasti aiheutuen keräsin monta pientä pummia, jotka olivat siis nimensä mukaisesti onneksi pieniä kokonaisuuden pysyttyä hallussa ihan hyvin.

Huomasin jo matkalla ykkösrastille, että tällä kartalla vihreä pystyviivoitus on todella vaikeaa maastoa: ohuita 30cm pitkiä puun kantoja ja paljon nuorta mäntyä harvennushakkuussa kellistettynä. Samoin havaitsin jo toisella rastivälillä, että tällä kartalla vihreä on todellakin tiheikköä. Valkoinenkin oli osin haastavampaa kuin monilla muilla kartoilla: ainakin rastille 8 vihreän kierto valkoista pitkin oli liian lyhyt kierto... olisi kannattanut mennä vielä kauempaa hakkuuta tai jopa polkua myöten, kuten ~kaikki muut suunnistajat tekivät rastit.fi reittien perusteella.

Kartan värit analysoituani totean vielä, että kieltoraidoitus monilla teillä oli ihan mielenkiintoinen lisä: sillä vähennettiin suunnistajia autojen paikalle tuloon käyttämältä tieltä, mutta osaltaan myös vaikeutettiin suunnistusta. Kun esimerkiksi rastivälillä 17-18 kielletty tie olisi ollut varmaankin nopein reitti ja se olisi ollut myös teoreettinen vaihtoehto välillä 5-6.

Koko kartta kerralla, klikkaa kuva auki suurennellaksesi yksityiskohtia.

Niihin alussa mainitsemiin pummeihin. Vaikka suunnistus sujui varsin hyvin ja loppusijoituksenikin oli parempi kuin se minulla on keskimäärin (21/67), koin tehneeni ehkäpä 4 puolen minuutin pummia ja jotain pientä muutakin sekoilua matkan varrella. Matkalla rastille 2 sekoitin suuntaa/sijaintiani tiheikön ja suon reunaa edetessäni ja tein ylimääräisen mutkan. Rasti 6 ei löytynyt ihan suoriltaan tikeikön ja hakkuun rajan oltua vaikea erottaa, onneksi älysin vertailla kartan pieniä valkoisia alueita maastoon. Rastista 7 juoksin vähän ohi. Rastille 8 valitsin jo mainitun huonomman reitin ja oikea kivikin oli vähän haussa. Lisäksi rastilla 9 piti hieroa hetki päätä melkeinpä rastin vieressä, matkalla rastille mieleen laittamani pari välipistettä (iso kivi ja polun pätkä) kun jäivät huomaamatta ja pysähdyin ~oikeaan paikkaan vasta käyrien perusteella.

Kuvassa pieni pyörintä rastilla 6 (joko rastin paikka kuvassa tai gps-jälkeni vähän vinossa), pieni rastin 7 "ohitus", rastin 8 lähestyminen liian etelästä valkoisen läpi ja pieni kiven etsintäkin sekä rastin 9 kiven etsintä. Ei pahoja pummeja mikään, mutta peräkkäisillä rasteilla tullessa eivät tuntuneet kovin hyvältä.

Noista pienistä epävarmuuksista toisaalta esimerkiksi rastin 7 minimaalisen ohijuoksun teki rastit.fi mukaan melkein kaikki muutkin, en tiedä menikö polku maastossa vähän eri tavalla kuin kartassa vai mikä sen aiheutti.

Yhteenvetona maasto oli tietyin osin haastava ja radan suunnittelu oli kokonaisuutena puitteet huomioiden mielestäni todella hyvä: vaihteleva ja sopivan vaikea. Puitteilla tarkoitan sitä, että Kalimenoja oli pakko ylittää noista 2 sillasta, paikalle tulotie oli kartan "keskellä" ja monet vihreät/pystyvihreät sekä lukuisat polut/metsäautotiet toivat varmasti omat mausteensa ratasuunnitteluun.

Kun jututin maalissa järjestävän tahon Lasse Qvistiä ja mm. kerroin rastin 10 tulleen todella aikasin vastaan, hän totesi että ehkäpä tuo 7500:1 suhteen kartta saattoi tehdä minullekin tepposet. Totesin, että ei kai, mutta samalla aloin miettiä, että älysinkö itse asiassa koko aikana suunnistaneeni pienemmän mittakaavan kartalla. Todennäköisesti en. Kun jatkuvasti oli olo, että "olenko jo tässä" ja asiat vaan tulivat koko ajan nopeasti vastaan. Vaikka kyseessä on "vain" Oulurastit ja harrastus, tämäkin kertoo siitä, että valmistautuminen jäi henkisellä puolella tänään turhan hätäiseksi.

Koskelankylän Riento järjestää netin mukaan kesän mittaan 8 Oulurastit ja aina näyttää paikalla olevan ~samat avainhenkilöt. Isot kiitokset panoksestanne, mukavaa oli jälleen :)

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Oulurastit, Sankivaara (Joutsensuo) 20.8.

Keksin viikko sitten, että voisin käyttää suunnistusta harrastamatonta vaimoani joskus Oulurasteilla. En siksi, että suunnistuskärpänen puraisisi. Vaan siksi, että näkisi minkälaisen harrastuksen perässä iltojani kulutan. Vaimon edellinen suunnistusmuisto oli kuulemma 3. luokalta, mitä vähän epäilen. Ellei sitten ole lintsannut sen jälkeen peruskoulussa sopivasti kyseisiltä tunneilta ;)

Pienen mietinnän jälkeen sovimme, että mennään katsomaan millaiset rastit on järjestetty Oulun alueella suosittuun Sankivaaran maastoon. Illaksi oli pientä sateen uhkaa kelin oltua viime päivät muutenkin hyvin vaihteleva, mutta onneksi suunnistuskelimme oli lopulta jälleen kerran loistava.

Valitsimme lyhimmän ja helpoimman D-radan, jossa siinäkin on tekemistä lajia tuntemattomalle. Saimme optimaaliset polut ja reitit valitsemalla kuljettua sen vajaaseen tuntiin. Vaimo tunsi karttamerkit edellisillan pikakyselyssäni varsin hyvin, mutta suunnistaessa kartanluvun asemesta lähinnä juteltiin muita asioita ja katseltiin luontoa.

Rasti 1 löytymässä.
Varsin hyvä kartassa näkymätön polku tiheikössä rastivälillä 2-3. Vasemmalla siintää Lylyjärvi, mistä kuului haulikoiden pauke sorsastuskauden alettua samana päivänä klo 12.00.

D-rata ja kaikkien muidenkin ratojen alue, sisältäen valtaisan Joutsensuon.

Rauhassa rasteja ruuhka-aikaan (17.30-18.30) kävellessäni ja ympärille katsellessani minut yllätti, kuinka paljon porukkaa metsässä oli. Esimerkiksi linjalle tai tielle saapuessa pystyi laskemaan jopa noin 20 henkilöä kerralla samalla tiepätkällä. Paikalla oli hyvin monenlaisia ihmisiä: lapsiperheitä, pariskuntia, kaveruksia, tosi iäkkäitä ihmisiä ja tottakai myös keski-ikäisiä tasoonsa nähden kovaa meneviä (kuten minä normaalisti).

Ratamestari Sampo Rahko oli mielestäni loihtinut maastoon erinomaiset rastit, radan tason noustessa vaativuus nousi myös samalla huimasti. Esimerkiksi D-radan pystyimme menemään kuivin lenkkarein valtaosin teitä ja polkuja pitkin (poislukien välin 5-6 pitkä metsäoikaisu tievalinnan oltua niin paljon pidempi). Sen sijaan A-radalla oli varsin haastavaa maastoa, rastit.fi katsomalla mm. väli 2-3 oli jo fyysinen, ja välit 3-6 on paineltu valtaosin Joutsensuota pitkin. Suunnistustaidon kerryttämisen lisäksi se on takuulla ollut A-ratalaisille myös kovaa kuntotreeniä.

Aukeaa komealla kelillä, rastiväli 3-4 idästä päin kuvattuna.
Mustikoitakin löytyi ihan hyvin rastivälin 5-6 metsäoikaisussa. Kuvan muurahaispesästä heikon polun varressa näkee tämän mustikkamättään tarkan paikankin, jos karttaa tarkemmin katsoo.
Vielä kiellon päälle maisemakuvaa golf-kentän kyljestä matkalla rastille 6.

Vaikka kaiken jo nähneet ja haastavimpia maastoja etsivät suunnistajat eivät aina innostu näihin lähellä kaupunkia oleviin metsämaastoihin, osoitti eilinen jälleen, kuinka arvokkaita tapahtumia nämä ovat lajille. Virallinen osallistujamäärä oli eilen 435, jolla pääsee Oulurastien tilastoseurannan (2004-2019) ajalla sijalle 18. Tuossa määrässä on vielä huomioitava se, että monien muiden tapaan esimerkiksi minä en näy tilastossa vain vaimon leimattua ja otettua tuloksen.

Tilastoja katsellessa havaitsin myös, että tämän kauden osallistujamäärä Oulurasteilla on nousemassa takaisin huippuvuosien 2012-15 tasolle. Määrän oltua hienoisessa laskussa viime vuodet. Ehkäpä kesän hyvät suunnistuskelit ovat tehneet osansa, ehkäpä laji on vaan alueella nosteessa harrastajien keskuudessa :)