perjantai 20. heinäkuuta 2018

Oulurastit, Hiukkavaara 19.7.



Kesän toivottavasti pisin suunnistustaukoni (2 viikkoa) oli takana kun palasin Hiukkavaaran metsiin. Tällä kertaa suunnistimme pääosin ampumaratojen pohjoispuolella, itselleni niissä kaikkein tutuimmissa metsissä. Ehkäpä eniten on tullut pyörittyä suuntaa ja kartanlukua treenaamassa sekä yösuunnistuksen niksejä harjoittelemassa tämänkertaisen A-radan länsipuolella. Se alue on ehkä vähän liian tylsää maastoa Oulurastikäyttöön suo- ja ”vitikko”-painotteisuutensa johdosta. Joka tapauksessa rastiväleillä 5-10 päästiin myös tutustumaan alueen suomaastoon, joka oli tällä kertaa keleistä johtuen mukavan kuivaa ja varsin hyvin edettävää.


A-radan rasti 4 tulosuunnastani kuvattuna (kotiin kävellessäni näpätty).

Tämän kerran A-rata. Asun rastista 5 noin 500 metriä luoteeseen joten koiraa on tullut pissatettua niillä nurkilla usein.


Keli oli tiedetyn kuuma. Onneksi KoskRi tarjosi rastilla 10 juomapisteen. Sen näkeminen aiheutti kyllä suurta iloa, koska unohdin lähdössä katsoa missä juomapiste on. Tällainen keli voi varmasti olla ongelmallinen mm. sydämen kannalta. Oma tavoitekin on joko välttää nämä kelit tai hiljentää vauhtia kun ikää tulee vielä lisää. Fiksumpi olisi ehkäpä hiljentänyt vauhtia vähän jo nyt, esimerkiksi ”puun takaa” tulevat terveysongelmat ovat valitettavan yleisiä myös nuoremmillakin.

Illan keliennuste Forecalta.


Sykekäyräni. Maksimisyke voi olla myös hivenen yli asettamani 170, mutta aika punaisella sitä mennään.


Oma suoritukseni oli varsin hyvä (A-radan sija 20/40, ks. reittini rastit.fi [Petu]). 2 pikkupummia tuli haettua rasteilla 2 (ehkäpä 2min) ja rastilla 16 (ehkäpä 1min) kun molemmissa luin ampumarata-alueet väärin. Tuossa isommassa pummissani luulin siis olevani viereisellä ampuma-alueella, minkä johdosta törmäsin ampumavallin ylitettyäni metsään väärässä kohden. Siinäkin kohden hiekan ja metsän raja oli saman tyyppinen, minkä johdosta olin hetken ymmälläni. Muuten suunnistus sujui, hyvä ote kartanlukuun siis sai jatkoa. Arvelisin, että osin haastavan oloisista rastipisteistä huolimatta rata oli vaikeustasoltaan ehkäpä keskimäärinen. Vaikka jotain yksittäisiä pahoja pummeja osalle tulikin.

Rastin 2 pummini. Juoksin keltaista reittiä ja luulin juoksevani vaaleansinistä reittiä. Tällainen helpon kohdan samaistaminen väärin viereisen vastaavan kohdan kanssa on sattunut tänä kesänä useammikin.


Tämän kisan henkilökohtainen erikoisuus oli ehkäpä se, että Henna Hyvärinen sattui rastille 1 täsmälleen samaan aikaan kuin minä. Henna on usein loppuajallaan aika lähellä minua ja niinpä siinä kävikin, että juostiin loppumatka melkein yhdessä. Joskus rastit tulee suunnistettua täysin yksin (kukaan samalla vauhdilla etenevä ei kulje samaa rastiväliä yhtä aikaa) ja joskus käy myös näin. Mielestäni samaa vauhtia menokin on erinomaista treeniä. Siinä pitää malttaa lukea karttaa riippumatta toisen suuntimista ja vauhdista, jotta kokonaisuus pysyy ”näpeissä”. Usein jopa toinen voi sotkea oman tekemisen, niinkin on minulle usein käynyt. Nyt mentiin Hennan kanssa muutamalle rastille eri reittejä rastilla sitten myöhemmin törmäten, muuten aika pitkälti samoja reittejä. Mielestäni tämän tyyppinen yhtä aikaa samalle reitille sattuminen tuo vain oman mausteensa ja mukavaa vaihtelua tekemiseen.

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Oulurastit, Hiukkavaara 5.7.

Aloitin aikuisiän "Oulurasti-urani" aika tarkalleen 2 vuotta sitten juuri Hiukkavaarasta. Vaikka Hiukkavaaran ampumaradan kisakeskus onkin lähin kotiani, en sitä vielä silloin tiennyt vaan aloitin sattumalta juuri täältä. Autolla sen noin 8 kilometrin matkan paikalle ajeltuani.


Nyt karttoja ymmärtäväni taivalsin paikalle oikopolkuja kotoani Talvikankaalta tarkalleen 2 kilometrin matkan. Matkalla päättelin, että rastit sijaitsevat Ampumaradan eteläpuolella. Olin osin väärässä kulkiessani hyvin läheltä A-radan rasteja 14-15, ensimmäiset A-ratalaiset vaan eivät tainneet vielä olla viiden maissa noilla rasteilla saakka.



Paikalletulopolkuni, A-radan rasti 15 heti polun vasemmalla puolella kun isommat puut alkavat.


En tiedä seuraanko vääriä sääennusteita, mutta edellisenä päivänä, samana aamuna ja juuri ennen kisapaikalle lähtöäni katsomani sääennusteet näyttivät minun kastuvan 17-18 välillä suunnistaessani isolla varmuudella. Tälläkään kertaa en nähnyt yhtään sadepisaraa koko päivänä.


Itse radat olivat tällä kertaa haastavat. Suunnistin taas A-radan, mutta esimerkiksi C-radalla kaikista 31 suunnistajasta (naiset + miehet) vain 5 taittoi matkan alle tunnissa. A-radallakin ihan kuuminta kärkeä lukuunottamatta näkyy tulosluettelossa isoja minuutteja mm. rastien 5, 6 ja 10 tuotettua päänvaivaa. Toki muidenkin.


A-radan päivän kartta. Mietin, alkaisinko lisäämään jokaiseen postaukseeni aina kyseisen radan kartan. (Saa kuvaa klikkaamalla suuremmaksi.)


Ampurata-alue sisältää maastona hiekkaisia mäkiä ampuma-alueiden reunoilla. Syrjempänä on paljon suomaastoa ojineen sekä harvinaisen viheliäisiä tiheikköjä. Etenkin rastien 5 & 6 läheisyydessä oleva suuri tiheikkö on hetkittäin sellaista, ettei siitä pääse taidoillani järkevästi lyhythihaisella paidalla läpi, vaan pitää etsiä eri väyliä edetäkseen. Ja tämä taas aiheuttaa välittömästi suunnan karkaamista ja ongelmia oman sijainnin hahmottamisen kanssa. Yritinkin tarkkailla sekä noilla rasteilla että rastilla 15 valkean ja vihreän maastotyypin rajaa valkoisen puolella olevista korkeista puista, jolloin suuntavaistokin säilyi. Mikä sujui pääosin aivan hyvin.


Rastivälillä 5-6 taidoillani pääsi joistakin kohden vihreän läpi, joistakin kohden ei. Etenkin rastille 6 meneminen etelän puolen metsätieltä onnistui vain tietyistä kohden.

Oma reittini rastivälillä 5-6 harmaalla merkittynä. Kuten näkyy, maltti ei riittänyt edetä keltaisella tussilla merkitsemälleni polulle saakka. Myös isommalle metsätielle sen jälkeen suunnattuani maltti loppui ja etenin jopa 180 astetta väärään suuntaan (rastista 6) hetken, kun kiiruhdin vain kohti metsätietä tarpeeksi kompassia katsomatta. Metsätieltä hakeuduin kohti rastin 6 vieressä olevaa valkoista aluetta ja korkeampia puita, en oikein löytänyt muuta väylää tiheikön läpi kuin juurikin sen missaamani polun alkupätkän.


Suoritus oli sijoituksena mitattuna tämän kesän parhaani (19/55 miesten A-radalla). Silti pientä petrattavaa olisi ollut useammallakin rastivälillä. Kiertelin rastille 1 mennessä kielletyn nurmi-istutuksen varalta turhankin kaukaa ja esimerkiksi rastivälillä 11-12 missasin polun, jolle olisi pitänyt osua. (Ks. tarkemmin reittini ja muidenkin reittejä rastit.fi.) Rasteille 15 & 16 hönkäilin loppukirivaihde päällä kuin päätön kana tuntiessani nimenomaan sen maastonkohdan. Maltti olisi ollut valttia, tunsi maaston tai ei. Samoin en ole edelleenkään tyytyväinen juoksukuntooni, mutta mikäpä tässä sitä rakennellessa. Olisi ollut niin nautinnollista harrastaa muutakin kuin selviytymistaistelua (suunnistuksellisesti ehkä vähän helpommilla) rastiväleillä 6-7 ojan vartta edetessäni ja 13-14 ampumavallien yli nelivedolla kavutessani.


Taustalla näkyvien pusikkojen läpi malttamattomuuttani hönkäilty rasti 15, etelästä päin kuvattuna. (Kuva otettu kisan jälkeen kotia päin hölkötellessä.)


Yleisesti olen tyytyväinen vahvaan itseluottamukseeni tekemisessä juuri nyt. Jotenkin on vaan fiilis, että rastit kyllä löytyy ja "tässä sen aika lailla täytyy olla". Eli vaikka pientä hakemista on siellä täällä, niin jotenkin luotan olevani koko ajan oikealla alueella. Varmistettuani rastin sivuilta ja/tai takaa hyvät maastomerkit, joista ohimenon tunnistaa mahdollisimman nopeasti, ei eteneminen huoleta liikaa enkä hidastele ennenkuin kuin sopivasti juuri ennen rastia.

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Oulurastit, Annanmäki 28.6.

Annanmäen Oulurasteille povattiin vielä aamusta varsin pahaa vesisadetta, mutta kuinka ollakaan sade muuttui ainakin rastien alkaessa 16.30 todella pieneksi ellei olemattomaksi tihkuksi, kelin ollessa mukavan raikas. Metsään olikin varsin mukava lähteä.


Annanmäen parkkialue suuressa hiekkamontussa.


Kartan ensisilmäys vahvisti jo arvelemani, eli maasto oli hyvin samantyyppinen kuin Runtelissa heti Annanmäen kartan länsipuolella. Maasto sisälsi paljon suuria hiekkamonttuja ja säännöllisiä metsäteitä sekä selkeärajaisia maastotyyppien muutoksia metsäteiden rajaamien alueiden välillä.


Itse suunnistus sujui itseltäni varsin kaksijakoisesti: tekninen suoritus lähes maksimaalisen hyvin, mutta fyysinen suoritus oli erittäin huono. En tiedä painoiko Jukola yhä vai pieni miniflunssan tapainen juhannukselta. Vai vauvaperheen arki. Mutta en pystynyt nostamaan sykettäni juurikaan eli en vaan jaksanut. Keskisykkeeni oli maalissa poikkeuksellisen pieni 149 kun yleensä liikutaan 160 lähellä sen molemmin puolin. Toisaalta vaikka voimia ei vaan ollut, niin eteneminen oli kuitenkin loppuajan perusteella yllättävän hyvää.


Kävin tiistaina lähimetsissä tekemässä omaa suunnassakulku-treeniä ja tämän innoittamana hain tällä kertaa suunnalla metsien (ja jopa tiheiköiden) läpi suorinta tietä (ks. tarkemmin rastit.fi). Toinen syy oli toki se, että kiertotiet potentiaalisesti raskasjuoksuisia hiekkateitä pitkinkään eivät edellä mainitusta syystä houkutelleet.


Sopiva rastiväli täysin suunnalla mentäväksi. Paljon hyviä tarkistuspisteitä matkan varrella.


Annanmäen maasto onkin suunnassa kulkemisen kannalta varsin hyvä. Edetessä maastotyyppi muuttuu sopivin väliajoin selkeästi, luotisuorassa ylitettävässä metsätiessä on mutka/risteys vähän vasemmalla tai oikealla jne. jne. Näiden johdosta pysyin todella hyvin suunnassa läpi reitin, erittäin suoria reittejä valittuani. Tämän kerran ainoa 30 sekunnin pikkupummi tuli helpohkolla rastivälillä 10-11 sen vaativuuden aliarvioimisen johdosta. Luulin jo vajaa 100 metriä liian aikasin vastaan tullutta hiihtoladun kanssa saman suuntaista hakkuu-uraa hiihtoladuksi, minkä johdosta sekoitin lukuisten urien kanssa pääni. Onneksi vain hetkeksi.



Luulin punaisella kuvaan merkkaamaani kulku-uraa jo vihreällä merkityksi.


Annanmäen kartasta jäi mieleen detaljina myös se, että esimerkiksi rastivälillä 4-5 vaaleanvihreä tieikkö oli varsin hyvin juostavaa tiheämpää kangasmetsää, kun taas samanlainen vaaleanvihreä tiheikkö rastivälillä 7-8 oli melkoista viidakkoa, onneksi enemmän pitkää horsmaa ja lehtipuita.


Lopuksi sanoisin, että Virpiniemen, Annanmäen ja Runtelin maastot ovat mielestäni suunnistuksellisesti tavallaan helpohkoja, mutta pidän niistä kovasti. Maaston vaihtelevuus mäkineen, hiekkamonttuineen ja helppojuoksuisine kangasmetsineen on kyllä mieleen muualla niin usein nähtävien suoalueiden, ojien ja tiheiden havumetsien vastapainoksi.


Alueen kangasmetsää, A-radan rasti 10 melkein :) näkyy ohi menevältä autotieltä (rasteilta poistuessani kuvattu).

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Jukolan viesti 16.-17.6., osa 2/2

Kerroin Jukolan viestin ensimmäisessä postauksessani tapahtumasta yleisemmin ja keskityn tässä toisessa tarkemmin itse kilpailuun.

Olin ennen kisaa huolissani maailman parhaille suunnistajille suunniteltujen vaativien rastien löytymisestä, vaikka monet ennakkoon jututtamani tuttavat kannustivat lähinnä jaksamaan ankkuriosuuden pitkän matkan. Kaikki kertoivat, että metsässä on apuja ja rastit kyllä löytyvät varmasti, mutta en oikein uskonut ja luottanut siihen. Lisäksi tiesin, että meitä oli neljä 6. tai 7. osuuden kilpailijaa, joiden maaliin tultua koko bussi pääsee lähtemään Ouluun. Mietinkin etukäteen, että maksimissaan 3 ja puolen tunnin jälkeen tulen metsästä pois, jos rastit eivät ala löytymään.

Aamulla lähdimme teltaltamme muiden uusintalähtöläisten kanssa ajoissa emit-pisteelle kirjaamaan itsemme kisaan. 7. osuuden uusintalähdössä klo 09.00 ryhmityimme kukin oman numeron kohdalle karttapukeille. Noin minuutti ennen lähtöä saimme ottaa kartan käteemme, äänimerkistä lähteä ja avata kartan sulkevan teipin. Illalla avausosuuden lähtöä seurattuamme tiesin, että K-pisteelle on ainakin 500 metriä joten pystyin spurttaamaan huoletta porukan mukaan samalla pikku hiljaa karttaa availlen.


7. osuuden viestinviejiä ryhmittymässä valmiiksi uusintalähtöön. Lähde: Jukolan viestin kuvapankki. Kuvaaja Kimmo Hirvonen.

1200 juoksijan massa oli valtava. Luin karttaa alussa niin tarkasti kuin osasin, jotta kisa lähtisi itseluottamuksen kannalta hyvin käyntiin. Meninkin hajontarasteille 1, 3 ja 4 varsin jouhevasti melkeimpä suoraan omalle rastilleni. Oli silmiä avaavaa nähdä, minkälainen rastikoodien huuteluralli ja kuhina noilla hajontarasteilla oli. Sinänsä väärän hajontarastin kautta käymisessä ei ole mielestäni mitään huonoa, virallisen GPS-seurannan mukaan kärkijoukkueetkin näyttivät vetävän usein letkoissa joidenkin jäädessä välillä hakemaan omaa hajontarastiaan.

Eräs varsin asiantuntevan oloinen kanssasuunnistaja kertoi jo alkumatkasta, että hajontarastien 3 & 4 jälkeen rasteilla 5-11 ei ole hajontaa vaan kyseessä on ns. putkiosuus. Hän oli katsellut kärjen menoa TV:stä/ Areenasta ja tiesi asian varmuudella. Sinänsä hassu yksityiskohta, mutta ehkäpä kuntoilijat ansaitsevat moisen edun reittiin liittyen niin halutessaan.


Tuossa vaiheessa kun ymmärsin matkan olevan pitkä ja maaston vaativa, alkoi myös hyvin tarkka kartan seuraamiseni tietyissä kohden vähentyä. Letkat kun menivät varsin hyviä polkuja, toki letkojen hajaantuessa oli hyvä tietää mille reitille haluaa. Satojen edellä menneiden suunnistajien tekemät polut ja useiden samoissa letkoissa edenneiden kilpakumppanien johdosta suunnistus oli hyvin erilaista kuin Oulurasteilla. Tärkeintä oli huolehtia omasta vauhdista riittävällä suunnistamisella.

Rastiväli 15-16 Jukolan reittihärvelissä. Oma reittini tuolla välillä violetilla, valitsin 2 satunnaista huippusuunnistajienkin käyttämää eri vaihtoehtoa tähän kuvaan. Alin vaaleanruskea reitti (pääpiirteissään, ei tarkalleen) oli maailman kärkipäällä ehkäpä suosituin.


Kun matka eteni yleisörastille 16, alkoi siinä vaiheessa jo etenemäni 11 kilometriä nousuja sisältäväsä suppamaastossa ja osin kivikkoisuutensa johdosta juoksuteknisestikin haastavalla alustalla tehdä tehtävänsä ja mies väsyä. Vaikka pyrinkin pitämään sykkeeni reilut 10 pykälää alempana kuin Oulurasteilla, ei se ollut matkan ja helteen johdosta tarpeeksi. Haastavan tiheikön hajontarasteilla 19 ja 20 vauhtia ei oikein voinut pitääkään, mutta 1,7 kilometrin rastiväli 21-22 meni jo liikaakin levähtelyksi helteisellä hiekkatiellä. Sain kuitenkin koottua loput voimani kasaan ja puskettua kohtuullisella rytmillä maaliin asti gps:sääni lopulta kertyneen 17,7 kilometrin matkan (virallisesti 15,1 km).


Vaativa tiheikköalue hajontarasteilla 19 & 20. Osuudet 4-7 kävivät ~saman kuvassa näkyvän lenkin. 


Pummeja taisi tulla koko matkan aikana ehkäpä ainoastaan reilun 5 minuutin edestä, mistä viimeiset 3 minuuttia rastilla 24 kun juoksimme valehtelematta kymmenien muiden kilpailijoiden kanssa samaa uraa kaikki rastin ohi, uran vietyä muiden osuuksien rasteille. Sinänsä ymmärrettävä, osin myös metsätien samaistusvirheestä syntynyt pummi, saman virheen teki muutama kärkikymmenikön ankkurikin samaa polkua pitkin, toki pienemmällä pummauksella.


Mainittakoot myös kartan lukemisesta Hälvälässä, että vesiviivojen vähäisyys kartalla teki kartan lukemisesta hetkittäin haastavaa. En aina havainnut kovin nopeasti, mihin suuntaan maasto milläkin korkeuskäyrällä viettää. Mietinkin, miksi vesiviivoja ei voi olla yleisesti muulloinkin kartoissa enemmän, osasyy tottakai on kartan "tukkoon" meno liiallisesta merkkien määrästä.

Lopputuloksena 7. osuuden sija 1138 vajaat 2h40min ajalla tyydytti kyllä. Kuten moni viisaampi sanoi jo ennen lähtöäni, on Jukolan viesti täysin erilainen kuin mikään muu suunnistuskilpailu. Maalissa ymmärsin sen täysin. Vaikka suunnistustaito ratkaisee kärjessä ja sopivilla osuuksilla sopivissa kohdissa todella paljon, ovat kuntoilija-tasollani valmiit polut ja lukuisat kanssani tasavauhtiset kilpailijat niin suuri helpotus, että muuten äärimmäisen vaikeat rastitkin löytyivät ainakin tällä kertaa suhteellisen sujuvasti.

Loppufiilis kisasta oli siis loistava. Kaikki tuli annettua, minkä huomasi kropan sippaamisen lisäksi myös takareisien ja nivusten kramppailusta pitkin bussimatkaa takaisin Ouluun. (En huomannut merisuolaa joillakin juomapisteillä.) Oppia tuli kaikenkaikkiaan monella tapaa ja kovasti. Uskoisin, että kulutan vielä paljon aikaa maailman kärjen tekemisiä GPS-seurannasta analysoidessani. Samoin reittihärveli (jota käytin nyt ensimmäistä kertaa) ja rastit.fi (linkin takana nimenomaan osuus 7, reittini nimimerkki Petu) tulevat aukeamaan Jukolan kohdalta vielä monesti.

Mestari KooVeen Timo Sild valitsi kuudennella osuudella rastivälillä 10-11 tiereitin ihan kuvan yläreunassa käyden. Muiden suunnistaessa tämän maaston pahimman suppakohdan läpi suoraan. Ilmeisesti riskejä välttävä valinta johtoasemassa. Muitakin vastaavia erikoisuuksia löytyi & tulee vielä löytymään Jukolan GPS-dataa katsellessa.


Kaiken kaikkiaan Jukola 2018 jätti jälkeensä paljon hienoja muistoja. Toivottavasti näitä muistoja kertyy suunnituksen parissa tulevina vuosina vielä paljon.

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Jukolan viesti 16.-17.6., osa 1/2

Nyt se on koettu. Suunnistajien kesän kohokohta, Jukolan viesti. Yleisväsymys viivästyttää postauksiani hivenen, samoin kuin analysoitavissa olevan tiedon moninkertainen määrä verrattuna normaaleihin Oulurasteihin. Onhan tapahtumakin "hivenen" suurempi.


Jaan tällä kertaa postaukseni 2 osaan. Tässä ensimmäisessä osassa kerron lyhyesti itse tapahtumasta. Toisessa postauksessa kerron tarkemmin omasta kisasuorituksestani, johon olen jo nyt lyhyesti kerrottuna erittäin tyytyväinen.


Kuten tapahtumia seuranneet tietävät, Lahti-Hollolan Hälvälässä oli tällä kertaa ennätysmäärä osallistujia, lähes 20 000. Muuta yleisöä ja tukijoukkoja järjestäjät odottivat paikalle lisäksi noin 30 000 henkeä. Tiedossa siis oli, että tapahtuma on todella massiivinen. Siihen nähden itse kisakeskus oli mielestäni rakennettu varsin kompaktisti. Etäisyydet teltta-alueilta lähtöpaikalle, ruokalaan ja muihin palveluihin oli useimmilla vain satoja metrejä.


Itse saavuin paikalle SK Pohjantähden lähes täydellä bussilla, missä oli mukana myös muiden seurojen kilpailijoita. Lauantaiaamupäivä oli hyvä aika tulla Jyväskylässä nukutun yön jälkeen paikalle aistimaan tunnelmaa ja jännittämään klo 14 alkavaa Venlojen viestiä. Keli oli mitä loistavin, hellelukemat olivat ainakin hyvin lähellä.


Naisten lähtö lämpimässä unelmakelissä.

Koska itse juoksin Jukolan viestissä joukkueeni ankkurina, kilpailulliset tavoitteeni lauantaille olivat olla hankkimatta auringonpistosta ja käydä myös sopivassa välissä kävelyhölkkäilemässä viereisellä harjoitusalueella.


Harjoitusmaaston pieni, ehkäpä 2. korkeuskäyrän suppa. Oli hyödyllistä käydä kokeilemassa 5 metrin korkeuskäyrän karttaa ja havainnoida muutenkin kisakartan tekijän kartoitustyyliä. Havaitsinkin, että esimerkiksi maastotyyppien vaihtuminen oli kuvattu hyvin tarkasti ja että esimerkiksi muurahaispesiä ei ollut kartalla, koska kiinnekohteita oli niin paljon ilmankin (vastoin kuin Oulun alueella).

Illalla Jukolan viesti lähti klo 23 illan jo hämärtyessä. Noin 1800-1900 lampun metsään vyöryvä meri on todella vaikuttavan näköinen. Huippujoukkueiden tiedettiin olevan maalissa jo aamulla reilusti ennen seitsemää, mutta kuntoilijajoukkueilla ainakin 7. osuus ja usein myös 6 osuus jäivät aamun yhteislähtöihin. 7 osuuden uusintalähdössä klo 09.00 lähtikin peräti 1200 ja 2.-6. osuuden uusintalähdössä klo 9.20 vielä 1300 suunnistajaa.


Jukolan viestin lähdön aikaan keli oli upea.
Otsalamppujen letkaa Jukolan yössä. Lähde: Jukolan viestin kuvapankki. Kuvaaja Kimmo Hirvonen.

Kussakin osuudessa on puolensa sekä suunnistusmielessä että oman päivän organisointimielessä. Esimerkiksi itse pystyin syömään illan hyvin, katselemaan lähdön rauhassa ja menemään silti nukkumaan (teoriassa) yli 6 tunniksi. Ajoissa 6.15 nousten ehdin juuri ja juuri nähdä voittavan KooVee:n maaliintulon ennen aamupuuroa ja muita rauhallisia aamutoimia. Klo 8.30 kohti emit-tarkistuspistettä ja valmiina matkaan.


Telttakylää piisasi kisakeskuksen ympärillä.

Koosteena ensimmäisestä Jukolastani toteaisin, että lähes kaikki sujui loistavasti. Kuiva keli teki tepposet pölyn määrän ollessa (perjantain kastelusta huolimatta) lauantai-iltana ja sunnuntaina varsin suuri. Sekä kisakeskuksessa että maastossa. Etenkään maaston pölyisyydelle edes järjestäjä ei voi mitään. Samoin ruokalassa jonot tökkivät valmistautumisesta huolimatta hetkittäin, mikä ei jäänyt ainakaan henkilökohtaisesti harmittamaan, aikaa kun oli olla jonossakin. Muuten yllätyin positiivisesti esimerkiksi vessojen ja vesipisteiden reilusta määrästä, hyvästä suihku- ja sauna-alueesta, myymälöiden valikoimasta (sekä tarvike- että syötävämielessä) sekä 3 suuresta hyvälaatuisesta screenistä kisakeskuksen alueella. Monien katsellessa TV-kuvaa myös teltoillaan tableteilta. Paikalla olleen Wifin laatua en edes testannut, koska matkapuhelinverkkokin toimi omiin tarpeisiini moitteettomasti. Kehun vielä lisäksi juoma- ja ensiapupisteiden isoa määrää ja hyvää sijoittelua kisamaastossa.

Kokonaisuutena siis järjestelyt toimivat sekä itse Jukolan järjestävien päätahojen että mm. bussi- sekä telttamielessä SK Pohjantähden toimesta. Itsellä oli helppoa vain mennä paikalle. Onneksi inokkaita ja osaavia organisaattoreita löytyy, arvostan suuresti.

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Lahti-Hollola 2018 Jukolan viestin ennakko


Suunnistuksesta innostuneena päätin jo viime kesänä ottaa tämän vuoden ykköstavoitteekseni Jukolan viestiin osallistumisen. Toki muistan jo lapsuuden Jukoloista Ylen pusikoista kuiskaavat kommentaattorit, mutta viime vuonna tuli katseltua viestin uutisointia ja kärkijoukkueiden gps-seurantadataa erityisellä innolla.


Tänä kesänä Jukolan viesti järjestetään Lahden kupeessa Hollolassa, Hälvälän suppamaastossa. Osallistujia ilmoittautui määräaikaan mennessä uusi ennätys eli karvan vajaa 20 000. Katsojat ja tukijoukot mukaan lukien paikalle odotetaan 50 000 henkeä, eli kyse on melkein missä mittakaavassa tahansa jättimäisestä tapahtumasta.




 

Jukola-viikonloppuna juostaan naisten 4-osuuksinen Venlojen viesti lauantaina päivällä ja siihen päälle lauantain ja sunnuntain välisenä yönä miesten 7-osuuksinen viesti. Eri osuudet on määritelty pituudeltaan/vaativuudeltaan hivenen erilaisiksi. Joka tapauksessa sekä maailman parhaat että ”rivi-Oulurasteilijat” suunnistavat samat reitit.

Olen seurannut 2018 Jukolan viestin nettisivuja pitkin talvea, mutta koska en ole koskaan edes oikein jututtanut kunnolla ketään Jukolan kävijää tarkemmin, sisällytän tähän ennakko-postaukseeni kahden tuntemani aktiivisen Oulurasteilijan ja kokeneen Jukola-kävijän vinkkejä ja mietteitä ennen tapahtumaa.



Ensimmäinen haastateltavani on töistä ja lastemme yhteisistä harrastuksista tuntemani Jaakko Kaukua.

Montako kertaa olet osallistunut Jukolaan? Mikä kerta on ollut mieleenpainuvin?
Olisiko se nyt viides kerta. Ensimmäinen kerta jäi tietenkin hyvin mieleen, kun lähdin matkaan vain muutaman Oulurastikokemuksen jälkeen.

Mitä osuuksia olet juossut? Onko niiden vaativuuserot suuria?
3-7, erot on lähinnä juostavassa matkassa. Viimeiset 2 osuutta menee yleensä meillä amatööreillä yhteislähtöön joten siinä isossa sakissa juokseminen on ehkä helpompaa jos ei ole paljoa kokemusta.


Miten suunnistaminen on erilaista Jukolassa verrattuna Oulurasteihin? Entä yö-osuuden suunnistamisen haastavuus verrattuna Oulun alueen Yö-cupissa suunnistamiseen?
Porukkaa on todella paljon, ja valmiita polkuja ja letkoja mitä seurata jos hyvin sattuu. Maastot ovat korkeuseroiltaan haastavampia ja kasvillisuus monesti tiheämpää kuin mitä Oulurastimaastoissa. Karttojen 5m korkeuskäyriä pitää katsella ihan eri tavalla kuin paikallisrasteilla. Matkat ovat pidempiä. Muuten ihan samaa suunnistusta. Kartan suuri koko hämmästytti joskus ensimmäisillä kerroilla.

Missä joukkueessa suunnistat tänä vuonna ja minkä osuuden?
Haukiputaan heitto ja osuus selviää perinteisesti vasta Jukola-bussissa 😊



Toinen haastateltavani on sekä Venloista että Jukolan viestistä kokemusta omaava, SK Pohjantähden ja siskonikin kautta tuttu Anni Hokkanen.

Montako kertaa olet osallistunut Venloihin ja montako Jukolaan?
- Venloihin 7 kertaa
- Jukolaan tulee nyt 3. kerta

Näiden erot valmistautumisessa ja itse suunnistamisessa?
Koska Jukolassa matkat ovat pidempiä ja osa niistä pimeässä, olen juossut jokusen pidemmän lenkin alle. Ja syksyn yöcupista saa mukavasti tuntumaa pimeässä suunnistamiseen. Kyllä varsinkin pimeässä toisista suunnistajista on paljon apua.

Erityinen muisto menneiltä vuosilta?
Ensimmäiset kerrat niin venloissa kuin jukolassa ovat jääneet mieleen. Makuupussissa telttapatjalla pötköttely ja torkkuminen screenin edustalla Virkiä-Jukolan yössä Lapualla. Ja mieleen painui kyllä myös hävittäjien taitolentonäytös Kuopio-Jukolassa juuri kun olin suihkussa... Venlojen viestin ankkuriosuuden loppuviitoitus Paimio-Jukolassa on kyllä ehkä kuitenkin toistaiseksi se erityisimpänä mieleen jäänyt muisto.

Vinkit aloittelijalle Jukola-viikonloppuun yleiseen valmistautumiseen?
- lämmintä vaatetta mukaan, kun yön tunteina seuraa kisaa
- kisakeskuksessa tulee huomaamattaan kävelleeksi kilometrejä. Tämän kun tiedostaa ja välttää turhat kilometrit ennen omaa osuutta, niin jaksaa vielä metsässäkin
- kisapaikalle ajoissa, ruuhkat, siirtymät ja leiriytyminen vievät aikaa

Miten suppamaastoon voisi valmistautua?
Monet ovat käyneet hakemassa tuntumaa suppamaastoon Rokualta, Vaalarasteilta. Itse en ole ehtinyt sinne ja valmistautuminen on jäänyt lähinnä vanhan kisakartan tutkiskeluun. Sain kuitenkin mahdollisuuden käydä kuuntelemassa Paimion Rastia edustavan Vili Niemen vinkkejä suppamaaston kiemuroista. Varmaan suppamaastoon voisi valmistautua myös pähkäilemällä, että miten näkee/erottaa kartasta käyrät mahdollisimman hyvin ;)

Missä joukkueessa ja millä osuudella olet mukana tänä vuonna?
Tänä vuonna en ehdi Venlojen viestiin ja osallistun Jukolaan työpaikan joukkueessa. Pääsen vuorostani kokeilemaan aloitusosuutta.



Kuva Jukolan lähdöstä. Lähde: Lahti-Hollola Jukolan kuvapankki, Kimmo Hirvonen.

Loppuun vielä tsemppiä Jaakolle ja Annille viikonlopuksi! Itse osallistun viestiin SK Pohjantähden 5. joukkueen ankkurina, toivottavasti löydän metsästä pois raportoimaan itse tapahtumastakin 😊