Oulurastien valmistelut, Kiekon maja 2.7.


Toimin ratamestarina ensimmäistä kertaa talvisarjassa 6.4. (ennakko & kisapäivä). Kun Pohjantähden sähköpostilistalla kyseltiin vapaaehtoisia eri rooleihin kesäksi, päätin kokeilla myös Oulurastien ratamestarina. Lapsuuden metsieni Kiekon maja oli vapaana, joten varasin sen. Vaikka olen käynyt alueella vain yhdet Oulurastit, olen treenaillut siellä aika monta kertaa vanhojen Oulurasti-karttojen kanssa.

Aloitin suunnittelun ajoissa toukokuun alkupuolella, pyytämällä ensiksi alueen kartan Pohjantähden karttavastaava Petri Karjalaiselta. Kävin toukokuun loppupuolella kiertelemässä kartan äärialueita maastopyörälläni. Kesäkuun alkupuolella kävin juoksemassa alueen soita, tiheiköitä ja hakkuualueita selvittääkseni, mitkä niistä ovat juoksukelpoisia ja mille ei viitsi laittaa oikaisua edes vaihtoehdoksi. Tämän jälkeen tutkin Oulurastien nettisivuilta edellisten Kiekon majan Oulurastien tapahtumakommentit ja rastit.fi -palvelusta edellisten tapahtumien ratoja ja rastipaikkoja. Merkkailin ne kaikki yhdelle kartalle ja samalla listasin aiemmin käytetyt ratapituudet ja rastimäärät. Lopulta omasin varsin hyvän näkemyksen, millaiset ratojen olisi hyvä olla.

Aloin kaiken pohjatiedon hankittuani piirrellä ratoja. Olin jo viime kesänä havainnut, että Sanginjoentien länsipuolen Välikangas on Kiekon majan kartan alueella, muttei siellä ole suunnistettu ainakaan moneen vuoteen. Välikangas on minulle tuttu kun olen treenaillut siellä metsäjuoksua, suunnistin myös alueella vuosi sitten Canyon Rogainingissa.

Mittailin, että A-rata yltää käymään Välikankaalla, B-rata ei. Muuten siitä tulisi kiekon majalta lähtiessä väistämättä liian pitkä. Ratoja piirrellessäni olin lopulta kohtuullisen tyytyväinen jo ensimmäisiin vedoksiini. C-radasta tuli noin puoli kilometriä pidempi kuin alun perin tavoittelin, mutta mielestäni myös hyvä.

Välikankaan metsää.

Lähtökohtana pyrin tekemään ensin A-radasta mahdollisimman vaikean. Kun alueella on paljon polkuja ja haastavia rastipisteitäkin on vaikea löytää joka paikasta (menemättä pahimpiin ryteiköihin), yritin rakentaa suunnistettavaa reitinvalintamahdollisuuksilla. Tein A:n jälkeen muut radat yhden kerrallaan vähän lyhemmäksi ja vähän helpommaksi siten, että radat kiertävät samoilla Kiviharjun ympärillä olevilla alueilla samaan suuntaan ja siten, että samoja rastivälejä on eri ratojen kesken mahdollisimman vähän.

Kiviharjun maastoa ja alueelle tyypillinen polku.

Kävin keväällä 4 tunnin kurssin ratojen laatimisesta lapsille ja nuorille. Lisäksi kun olen huomannut Rastireitillä (RR) olevan kysyntää Oulurastien keskustelussa, päätin lisätä sen tällä kertaa valikoimaan mukaan. Tämä aiheutti vähän ongelmia OCadin kanssa, ilmeisesti osaamisestani ja/tai oikeuksista johtuen. Niinpä Petri pääsi taas auttelemaan sen kartan lopullisessa piirtämisessä. Mietin Pohjantähden harrastesuunnistus-vastaava Ilkka Koivulan kanssa myös polkurataa, jollainen onnistuisi polkurikkaalle Kiekolle hyvin. Päätin kuitenkin, että ei mopolla mahdottomia, taidot ja aika ei vaan riitä kaikkeen.

Lopulta Ilkka tarkasti suunnittelemani radat ja tuumasi niiden olevan hyviä. Tämän jälkeen kävin vielä 2 kertaa maastossa tutkimassa (alue kerrallaan), ovatko suunnitellut rastipisteet myös maastossa ok. Tein pientä hienosäätöä rastipisteisiin näiden reilu viikko ennen Oulurasteja tehtyjen kierrosteni perusteella. Muokkailin rastien koodit ja rastimääritteet viimeisenä kohdilleen ja lähetin kartat torstaina 5 päivää ennen Oulurasteja Stora Enson Lauri Leinoselle tulostettavaksi. Perjantaina hain mm. rastipukit ja rastiliput omaavan Oulurasti-peräkärryn edelliset Oulurastit pitäneeltä seuralta, eli Perämeren Rastin Pekka Kansteelta.

Sunnuntaina menin jo rakentelemaan ratoja Matti Hokkasen kanssa. Vedimme yhdessä 2km siimaria mahdollisimman tarkasti ja laitoimme valtaosan metsärasteista paikalleen. Ajan kuluminen silti yllätti ja hommat piti keskeyttää kun menin kotiin vastaanottamaan vieraita. Viimeiset 8/31 rastia sijoitankin maastoon vasta nyt maanantai-iltana. 

Siimarin vetoa Kiekolla & Matti.

Tiistaina Oulurastit alkavat klo 16.30. Laitamme tapahtuman vastaavan Vesa Halosen johdolla kaikki paikalla kohdilleen ennen sitä. Meitä lienee järjestämässä kaikkiaan 5-10, jotta saamme parkkiin ohjauksen, kartanmyynnin ja tulosten keräämisen hoidettua, samoin kuin mahdolliset yllätykset. Keliennuste ainakin näyttää hyvältä eli sateettomalta. Vaikka lämpöasteita onkin vain noin 15, näillä näkymin aurinko paistaa tai on puolipilvistä ja pieni tuulenvire vie sääskiä pois. Tervetuloa suunnistamaan!

Kommentit