Kausikooste 2020

Olen tässä elellyt omakotitalo-remonttimme johdosta kuukauden verran hiljaiseloa, nimenomaan suunnistusmielessä. Eipä ole juuri jäänyt aikaa eikä paukkuja suunnistamiseen, joten 3-osainen KoskRi Goes Night -sarja jäi harmikseni väliin. Vaikka varsinaisen remontin ovat tehneetkin ammattilaiset, on siinä ohessa riittänyt silti itselläkin hommaa. Palaan suunnistusradoille taas ylihuomenna sunnuntaina talvisarjan alkaessa, mutta sitä ennen vielä kertaava katsaus suunnistuskauteen 2020.

Kausihan oli erilainen kuin koskaan ennen ja varmasti mieleenpainuva kaikille meille harrastajille. Sekä hyvässä että koronan johdosta myös pahassa. Rastit muuttuivat lyhyen harrastustauon jälkeen huhtikuussa omatoimisiksi, kunnes taas heinäkuun alusta pääsimme oulurasteilemaan myös "tavallisesti", kauden jatkuttua aika normaaleissa merkeissä aina marraskuulle saakka. Ihan viimeisten joulukuun tapahtumien siirryttyä jälleen omatoimisuunnistuksiksi. Toki käsidesit, turvavälit jne. huomioitiin joka tapahtumassa koko kauden ajan.

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin, korona toi tullessaan meidän monien rakastaman omatoimisuunnistuksen, eli pidempään maastossa pysyvät rastit ilman leimausta. Suunnistamaan pystyi lähtemään milloin vaan ja vaikka samaan maastoon useamminkin, esimerkiksi 2 eri rataa juosten. Tämän johdosta myös oma aktiivisuuteni kasvoi huomattavasti. Kävin kauden mittaan kaikkiaan 58 suunnistustapahtumaa, mikä on selvästi enemmän kuin aiemmin. Kausilla 2018 ja 2019 kävin arviolta noin 25 tapahtumaa per kausi. Pyrin suorittamaan valtaosan noista 58:stä oppimismielessä varsin tosissaan ja heitin esimerkiksi kaikkien niiden reitit rastit.fi:hin vertailuja tehdäkseni (poislukien 2 sisäsuunnistuksen reitit).

Vaikka karttojen saaminen sähköisenä oli ehkäpä kaikkein kätevintä, oli monesti myös tosi mukavaa hakea kartta jostakin matkalla omatoimisuunnistamaan. Tällainen näky tulikin tutuksi koronakesänä 2020.

Myös pyörän kanssa suunnistamiseni jatkui tänä kesänä, kuva ensimmäisestä osallistumastani Muddy-X:stä. Kuva: Matti Hokkanen. 

Mainituista sisäsuunnistuksista tullaankin aasinsillalla koko suunnistuksen kehittymiseen alueella. Sen lisäksi että suunnistustapahtumia kertyi muillekin harrastajille normaalia enemmän (mm. Pohjantähden kartanmyynnin perusteella), myös tapahtumien tarjonta kasvoi tällä kaudella huomattavasti. Kaikkien "normaalien" tapahtumien lisäksi kun pääsimme omatoimisuunnistamaan myös Oulurasteille mm. pienen parkkitilan johdosta soveltumattomiin maastoihin. Lisäksi talvella järjestettiin kaikkien aikojen ensimmäinen sisäsuunnistussarja Oulu Indoor Cup ja syksyämme vauhdittivat Valostore Night Sprint ja KoskRi Goes Night 3 + 3 osakilpailuineen. Näiden lisäksi kun vielä mm. yöcup pyöri normaaliin tapaan, oli kausi kaiken kaikkiaan normaalille Oulurasteilijalle likimain täydellinen. Niin, ja melkein unohdin vielä Kevään kovimman omatoimi-cupin sekä alkukesän Omatoimikaksarin, jotka toivat mukavasti kilpailullisuutta omatoimitekemiseen.

Opin kaudella merkittävän paljon suunnistusta. Tässä ehkä pääsyy se, että toistoja tuli paljon ja erilaisissa maastoissa. Ja yleensä yksin, jolloin kavereiden reittejä ei tullut tiirailtua, ei peesatakseen eikä peesissä harhautuakseen. Rutiinini olikin jo kauden loppua kohden varsin kova, mikään maasto ei enää isommin :) pelottanut vaan oli mielenkiintoista lähteä ottamaan koviakin haasteita vastaan esimerkiksi yöcupissa. Kävinkin ensimmäistä kertaa kaikki yöcupin osakilpailut ja vieläpä haastavimmassa miesten A-sarjassa.

Bloggari valmistautumassa ensimmäistä kertaa ikinä Syötteen yöcupin osakilpailuun.

Kesällä korona-tilanne oli välillä varsin hyvä, tällaiset massalähdötkin onnistuivat AM-viestissä Rokualla.

Kauden henkilökohtainen yhteenveto onkin, että näissä Oulun tyyppimaastoissa tekemiseni on jo mielestäni aika hyvällä tasolla, mutta Kalliosuon, Olhavan ja Iso-Syötteen kalliomaastoissa olen pulassa. Ensi kevään ehdoton tavoitteeni onkin omatoimi-treenailla jossain noista ajan kanssa karttakävelynä, nuo kallioiset kartat kun olisi hyvä saada paremmin "haltuun".

On kaikki yllä kuvattu huomioiden mahtavaa nähdä, kuinka paljon alueen aktiivit ovat jaksaneet nähdä vaivaa sen eteen, että meillä harrastajilla riittää monipuolista tekemistä. Edellä listattujen tapahtumien järjestäjille ihan valtavat kiitokset. Vaikka alueella uupuukin ehkä kovemman tason ammattimaisen tekemisen puitteita (keskustelupalstojen perusteella) niin ainakin meillä harrastajilla on todella hyvä olla.

Kauden 2021 tavoitteeni on säilyä yhtä intohimoisena suunnistuksen opiskelijana, mutta siinä sivussa vähentää tämän blogin kirjoittelua merkittävästi. Nyt kun on tullut kirjoitettua postaus käytännössä jokaisesta osallistumastani tapahtumasta jo 3 vuoden ajan. Niin moni asia ja maasto ja henkilökohtainen tuntemuskin on jo kerrottu, että ehkäpä on aika tehdä jo kirjoittelumielessä jotain muuta ja palata blogiin vaikkapa teemakirjoitusten parissa (eri sarjat/cupit, uudet maastot, erilaiset haastattelut tms.) aina kun sen aika on. Kiitos lukijoilleni, on ollut tosi hauskaa ja motivoivaa kirjoitella koko tämä 3 vuotta :)




Kommentit

Lähetä kommentti