Talvisarja 2020-21 ja kevään sprintti-cup

Olen osallistunut tänä talvena lähes kaikkiin talvisarjan tapahtumiin. Nyt tänä talvena en ole bloggaillut niistä, mutta koostan tähän postaukseen jotain kohokohdista.

Talven paras suunnistuskuva.

SK Pohjantähden järjestämässä talvisarjassa on kesää vähemmän osallistujia, kuitenkin esimerkiksi tänä talvena 10 tapahtumassa yhteensä 980. Se tekee kesäpainotteiseksi lajiksi mielestäni hyvät liki 100 per tapahtuma.

Tänä talvena radat olivat mielestäni edellisiä vuosia monipuolisempia ja laadukkaampia, lähes joka tapahtumassa oli omat spesiaali-juttunsa kuten oliivinvihreän kieltoalueen lisääminen tai kartan kääntö ja pikasprintti isomman mittakaavan kartalla normaalin korttelimaisemman menon lisäksi. Normaalisti kun talvisuunnistus on ilman lisäniksejä ehkä vähän helpompaa suunnistamista eli pyörätiepainotteista korttelia reitinvalinnoin.

Tykkäsin mm. joulukuun lopulla vanhalla 1983 vuoden kartalla Tahkokankaalla suunnistamisesta. Omaan muutenkin kirjan (Oulun seutu kartoin 1950- ja 2010-luvuilla), josta tutkin moisia karttoja useinkin, etenkin kun olen suunnistanut kyseisellä alueella.

Vuoden 1983 suunnistuskartan otanta ehkäpä haastavimmalta rastiväliltä.

Saman kartan uusi versio, merkkasin 2 ylemmän kuvan rastia violetein ympyröin. Hämäävää oli mm. se, että vaaleansinisellä ympyröimääni mäkeä ei näkynyt vuoden 1983 kartassa ollenkaan

Lisäksi erityisen hyvin mieleen jäänyt talvisuunnistus-tapahtuma oli Koskenniskan sprinttiralli, missä oli aivoille tekemistä ihan eri tavalla kuin yleensä. Moisten ideointi on takuulla haastavaa, mutta näitä olisi kiva suunnistaa joskus myöhemminkin. Panu Hyvöselle isot peukut panostamisesta, Panuhan on muutenkin nähnyt suuren työn koko talvisarjan parissa.

Sprinttirallin kartta. Vasemmalla alhaalla palapelin palat, mitkä tuli tavallaan sijoittaa keltaisella ympyröimälleni Ainolan puiston alueelle rastit löytääkseen. Siitä sitten kääntöpuolen kartan avulla länsi-Tuiraan vasemman ylänurkan kartalle, joka oli vasemmalta oikealle peilikuva todellisesta (mikä piti itse hoksata). Siitä taas kääntöpuolen avulla oikean ylänurkan karttapaloihin, mitkä olivat sekalaisessa järjestyksessä ja pohjoinenkin osoitti oikealle. Sieltä takaisin pääkartalle viimeistelemään 10km suoritus.

Muistaakseni en ole koskaan ennen keskeyttänyt suunnistusta. Kovan alusta ja kylmä -10C tuulinen keli ilman juoksutuntumaa vajaan 100 kilon massalla ja vanhenevilla sekä huonosti lämmitellyillä lihaksilla ei ole hyvä yhdistelmä. Huomasin taas, kuinka tärkeää jopa Oulurasti-henkiseen tapahtumaan huolella valmistautuminen on. Pohkeeni ”hajosi” kilometrin kohdalla Linnakankaalla ja kun luulin kuntouttaneeni sen viikossa Myllyojalle, se kesti hyvälläkin alkulämmittelyllä vain 4 kilometriä. Kolmen viikon tauolla pohje kuntoutui ja nyt ymmärrän taas valmistautua paremmin, moni muukin lihas ja jänne vaatii sitä. Koenkin, että huolellinen valmistautuminen lämmittelyineen on itselläni etenkin sitä, että ehkäisen vammoja. Lisäksi toki myös sen varmistamista, että pää on taas siirtynyt arjen kiireistä kohti suunnistus-tekemistä.

Talven paras suunnistukseni oli silti suklaamuna-jahti Kasarmin alueella. Kiitokset siitä sekä rastien järjestäjälle että Suurille seikkailijoille, jotka tarjosivat suklaamunat. Kylläpä tytöt tykkäsi (postauksen ensimmäinen kuva) ja tapahtumasta kerrottiin vielä pitkään päiväkodissa ja kaikille muillekin tutuille.

Varsinaisen talvisarjan päätyttyä ja kesän lähestyessä SK Pohjantähti järjestää myös 3-osaisen sprintti-cupin, missä ensimmäinen osakilpailu juostiin Höyhtyällä. Valitsin H3000-kartan, joka on mittakaavaltaan 1:3000 ja vähän lyhempi kuin miesten ja naisten pääsarjojen (H21/D21) radat. Ratamestari Ville Kosolan kerrottua vaativuuden olevan likimain sama, mutta matkan lyhempi. Koen että juoksu-tuntumaton kroppani soveltuu tälle matkalle parhaiten, sprintin kokonaiskestonkin pysyessä lajityypillisellä tasolla. Höyhtyällä innostuinkin taas aivan älyttömästi, oli todella siistiä vetää nopea tykitys hektisesti karttaa koko ajan lukien. En muistanutkaan, kuinka mukavia kunnolla kartanlukua vaativat sprintit ovat.

Ilmoittauduin myös toiseen osakilpailuun, missä järjestettiin eilen 13.4. Tässä Itä-Tuiran apahtumassa oli karsinta ja finaali kaikille (omatoimiperiaatteesta huolimatta) erikseen. Taisin pitää noin 5 minuuttia väliä suorituksissani, mikä tuntui aivan hyvältä. Siinä ehtii hengitys tasaantua ja liian pitkällä tauolla alkaisi kropassa palautuminen jo siihen malliin, että suoritus menisi vain raskaammaksi mitä pidempään odottaa. Etenkin tämän finaalikartan keskivaihe oli aivan uskomattoman hienoa suunnistamista. On siisti olo kun ei voi oikein juosta lujaa kun ei ole varma mihin. Ja vaikka pystyy ja tietää, niin juoksua ei ehdi oikein edes ajatella kun kartan kanssa on niin paljon tekemistä. 

Etenkin oheinen pätkä oli kyllä yhtä sprintin huumaa. Merkkasin karttaan vaaleansinisellä juoksureittini rasrtiväleille 6-8. Rastivälille 7-8 keltainen reitti olisi lie ollut aika tasavahva. Sillä rastivälillä "kompana" myös yksiväkäisen aidan ylittäminen, mikä on sallittua sprinttisuunnistuksessa.

Sprintti tulee takuulla olemaan jatkossa yksi suosikkitavoistani suunnistaa. Uskon myös, että tästä on tulossa jälleen mitä mainioin suunnistuskesä. Ainakin merkit sille ovat suotuisat, sekä paranevan koronatilanteen että viime kaudella omatoimisuunnistusten suuntaan kehittyneiden Oulurastien puolesta.