Omatoimikaksarin toinen osa: Kalliosuo 14.6.

Kävin ensimmäistä kertaa Kalliosuolla kaksi ja puoli vuotta sitten, elämäni toisessa yösuunnistuksessa. Silloin suunnistettiin tämän kerran radan rastien 9-17 maastossa eli Kalliosuon eteläpuolella. Tuo kerta oli minulle suurin shokkini suunnistuksessa ikinä, en vaan voinut ymmärtää miten olin kerta kaikkiaan niin ”pihalla” niin monta kertaa. Kanssakilpailijoiden avulla pääsin tuolloin kuitenkin maaliin B-radan hyväksytysti leimaillen. Monesti olen tässä välillä miettinyt, kostautuiko silloin pahimmin huono valmistautuminen, osaamattomuus, yösuunnistuksen osaamattomuus, oudon tyyppinen maasto vai eikö silloin vaan ollut paras päiväni. Kun omatoimikaksarin radat julkaistiin, olinkin aivan innoissani kun älysin pääseväni ottamaan vanhoista haamuista mittaa.

Tämä omatoimi-kilpailuni oli muutenkin varsin erikoinen kun lähdin sunnuntaiaamuna kotoa jo kello 06.30 kohti Kalliosuota. Tässä syynä lähinnä se, että olen tottunut heräämään joka aamu kuudelta ja perheen aikataulu oli koko viikonlopun sen verran kiireinen. En ollut ollenkaan yllättynyt, etten nähnyt hellepäivän aamuna paikalla ketään muita. Lentäviä kavereita sitten piisasikin koko matkan ajan, karttaa katsellessa mäkäräisten lisäksi paarmat muistuttivat, että kannattaa pysyä liikkeessä koko ajan.

Poro jolkotteli taas vastaan Kiimingistä Yli-Iihin päin käännyttyäni. Tällaista syntyperäistä oululaista ihmetyttää, vaikka Lapissa niitä aina vastaan tuleekin.

Kalliosuon A-rata. Keskellä Iso kalliosuo.

Olin valmistautunut erittäin vaikeaan rataan, mutta silti sen haastavuus yllätti. Monessa kohdin olisin voinut lyödä ison vedon olevani varmuudella rastiympyrässä, muttei minulla silti ollut hajuakaan, missä kohden rasti täsmälleen on... sen löydyttyä sitten todennäköisimmissä kohdissa kiertelemällä. Etenkin paikat, missä oli kumpareita, kalliota ja kiviä, olivat erittäin vaikeita. Alueet näyttivät silmissäni ihan vaan isolta kiviseltä alueelta, enkä millään päässyt jyvälle mikä kohta on täsmälleen mikäkin. Suot ja muut ”normaalit” karttamerkit, joihin olen tottunut, ohjasivatkin tekemistäni eniten. 

Pikalaskin, että jo rastille 6 mennessä olin pummaillut noin 10 minuutin verran ja koko matkalla taisi 6 pummista kertyä noin 14 minuuttia. Se ei silti välttämättä ollut paljon reilun 74 minuutin suorituksessani, kun huomioi maaston vaikeustason/erilaisuuden. Yleensä Oulun alueella kaikki vähänkään isommat kivet ovat kartalla ja niitä on helppo lukea edetessä, mutta täällä kartalle on kuvattu vain suunnistuksen kannalta olennaisimmat kivet ja kumpareet, koska muuten kartta menee ”tukkoon”. Vähän samaa kartan yleistämistä on myös Hangaskankaan kartalla Pikkaralan montuissa, joita olen oppinut lukemaan jo paremmin hiekkamonttualueiden ollessa varsin yleisiä Oulun alueella.

Iso Kalliosuo rastiväliltä 8-9 kuvattuna. Siihen mennessä oli tullut jo niin pitkä pummikimara, että kuvan ehti hyvin ottaa, vaikka kyseessä oli kilpailu. Tuossa kohden myös hapotti niin paljon, että oli pakko pysähtyä.

Kalliot oikealla, vasemmalla ja kauempana. Keskellä ryteikköä. Kuva otettu tulosuuntaan rastivälillä 10-11 sähkölinjan alitettuani.

Muutama esimerkki vaikeuksistani. Esimerkiksi rastin 1 kohdistin sen eteläpuolella olevan suon perusteella ja aloin vaan kulkea sinisellä merkkaamallani harjanteella suunnilleen oikeassa kohdassa. En millään osannut kohdistaa sinisen alueen karttamerkkejä maastoon.
Rastin 5 pummi oli ainoa "erilainen/normaali" pummini, luulin että violetilla merkkaamani kuviorajan jälkeen ei olisi juuri puita ja rastin kivet näkyisivät hyvin: väärin luultu. Koska törmäsin kuviorajan yli liian summittaisesti rastin pohjoispuolelta ohi, piti hakea vauhtia lähimmästä varmasta karttamerkistä eli keltaisella merkitsemästäni avosuon reunasta.
Rastin 6 pummi oli pitkäkestoisin, noin 3 ja puoli minuuttia. Ehkäpä tulkitsin punaisella viivalla piirtämäni "käyrän" vihreällä viivalla piirtämäkseni käyräksi, jonka johdosta pyörin punaisella ympyröimien jättiläiskivien ympärillä alkuun. Laajentelin hakua ensiksi pohjoiseen, vasta etelän puolen kierroksella tärppäsi.

Jälkikäteen mietittynä omaan kokemusta kalliomaastoista varsin vähän, 2 Kalliosuon suunnistuksen lisäksi vain Aurinkokallioiden radan alkupää Syötteellä ja ehkä osin Olhavan Mustikkakangas ovat kokemistani suunnistusmaastoista samantyyppisiä. Olhavan Mustikkakankaallakin kalliot ovat selkeästi laakeampia ja laajempia sekä osin helpompia edetä. Tuo olennaisimpien kivien lukemisen taito olisi hyvä tulevaa varten, tällaisia maastoja kun on muualla Suomessa enemmänkin… oppimisen kannalta olisikin hyvä käydä karttakävelyllä esimerkiksi juuri Kalliosuolla, kunhan itikkatilanne on siellä parempi ja/tai on kunnon myrkyt mukana. Ja olisi hyvä ehtiä useammin Olhavallekin saakka rasteilemaan.

Koin tämän suunnistuksen erittäin arvokkaaksi, koska opittavaa tuli ilmi niin paljon. Vaikka monet asiat sujuivatkin, kuten suunnassa kulku ja tiettyjen maaston yleispiirteiden luku. Rata oli kuitenkin kauttaaltaan haastava, eli suunnistaminen oli normaalia vaikeampaa myös maaston ryteikköisyyden johdosta.

Omatoimikaksarin tuloksissa painottuu tällä kertaa juoksukuntoa enemmän suunnistusosaaminen. (Toki ne on usein samoilla suunnistajilla hyvät.) Mielenkiinnolla odottelenkin sijoitustani, rastit.fi perusteella ainakin osallistujia oli tällä kertaa vähemmän. Rastit.fi:stä huomaan myös, että osaavat suunnistajat suorittivat täälläkin varmasti pummeitta, harrastelijoiden hajonnan oltua sitten merkittävästi normaalia suurempi ellei suurin ikinä. Esimerkkinä mainittakoot, että kun otin kevään kovimman omatoimicupin 3 osakilpailussa yhteensä vain yhden ainoan reilun minuutin pummin, tällä kertaa omatoimikaksarissa tuli kaikkiaan 8 pummia, yhteiskestoltaan noin 20 minuuttia. Mutta tämä pitää lajin opiskelijan sopivasti nöyränä 😉

Päivitys 17.6.: Omatoimikaksariin osallistui yllättävän vähän kilpailijoita, kun vertaa kevään kovimman omatoimi-cupin osallistujamäärään. Miesten pitkän/A-radan molemmat radat virallisen ajan kanssa suorittaneita oli vain 30, mistä sijoituin sijalle 26. Kaikissa sarjoissa edes toiseen osakilpailuun osallistuneita oli kaikkiaan 70. Muita osallistujia oli toki mm. rastit.fi pääteltynä taas paljon enemmän. Sijoitukseni on suhteessa selvästi heikompi kuin kevään kovimmassa omatoimi-cupissa. Huippuvedoillakaan en olisi kyllä nostanut sijoitustani kovin paljoa, mutta silti tämä pieni valuminen tuloslistalle kertoo ehkä, että esim. Hangaskankaalla tekeminen ei mennyt ihan nappiin ja Kalliosuo paljasti puutteita osaamisessani.

Muiden kilpailijoiden reittejä analysoituani (2D Rerun Hangaskangas ja Kalliosuo) tulin siihen johtopäätökseen, etten tehnyt hirvittävän vääriä tai outoja valintoja kummallakaan radalla. Esimerkiksi Hangaskankaan rastivälillä 6-7 sekä suon ylitys että kierto olivat suosittuja myös kärkipäässä, samoin rastin 12 pummini olisi ollut vältettävissä ylivoimaisesti suositummalla polkukierrolla, mutta mm. koko Hangaskankaan (ja myös Kalliosuon) nopein Tero Linnainmaa veti tapaani suoraan rastille, osaavampana luonnollisesti tarkemmin.

Hangaskankaan rastiväli 6-7. Nopeimmat tummimman vihreällä, kaikista nopein kiersi suon. Mutta yleistäen voisi sanoa, että nopeimmat menivät keskimäärin enemmän suoraan suon yli ja mitä hitaampi menijä, sitä pidemmälle metsäautotietä keskimäärin juoksi.

Kalliosuolla taas itsellenikin ongelmallisiksi "sattuneet" rastit 1, 2, 5, 6, 14 ja 17 tuottivat ongelmia joillakin muillakin. Edellisestä rastit.fi perustuvasta analyysistäni poiketen myös ihan kovimmasta kärjestäkin osa teki Kalliosuolla pahojakin pummeja, esimerkiksi rasteille 2 ja 16. Samoin rastin 6 tarkka sijainti oli kovillakin nimillä hetken hakusassa samalla tapaa kuin itselläni, he toki hoitivat pummin paljon pienempänä ja nopeammin. Kaiken kaikkiaan Kalliosuo on analyysin jälkeenkin vaikein suunnistuksessa kokemani maasto.