Yö-cup, Olhava 5.9.

Avasin tämän syksyn yöcupin osaltani Olhavassa, yhteislähdöllä viikko sitten menty Pilpaoja kun jäi harmikseni väliin. En ollut koskaan käynyt Olhavassa edes Oulurasteilla. Olen vain lukenut Oulurastien keskusteluista alueen suunnistusosaamista vaativista maastoista, joten kisa tuntui etukäteen poikkeuksellisen haastavalta.

Päätinkin valmistautua kisaan normaalia paremmin. Kävin pitkän yösuunnistus-treenilenkin sunnuntaina kotimaastossani Hiukkavaarassa. Tarkistin kilpailukutsusta, karttarekisteristä ja rastit.fi -palvelusta, että kisamaasto on todennäköisimmin juuri sama kuin 22.5. Oulurastien kartan pohjoisosa ja pyysin kuvan kartasta silloin rasteille osallistuneelta tuttavaltani.

Fiiliksiä lähdön ja pimenemisen odottelusta.

Vaikka kartan etukäteen tarkastelu ei tarkoitakaan paljoa, voi siitä etukäteen tutkia alueen vaikeakulkuisia paikkoja ja esimerkiksi teiden ja hakkuuaukeiden sijaintia suhteessa maastoon, eli mistä saa kiinni jos menee todella vaikeaksi. Yösuunnistuksessa kun kartta saadaan käteen vasta lähtöhetkellä, eikä moisia asioita ehdi pohtia ajan kanssa kesken suunnistuksen. Edellä mainittujen asioiden lisäksi päätin olla nöyrä ja suunnistaa mahdollisimman varman päälle.

Olhavan Mustikkakankaan alue on tuulivoimapuistoa. Se toi kisaan oman pienen mausteensa, vaikka tuulimyllyjen hurina ja niissä vilkkuvat valot sulkeutuivatkin kisan aikana täysin pois omasta kuulo- ja näkökentästä. Alue on edellä kerrotusti suunnistustaitoa vaativa. Ainakin minun tasollani päähuomio suunnistaessa keskittyy maastotyyppien vaihtumiseen (suo, kangasmetsä, hakkuuaukeat), suurimpiin kalliomuodostelmiin (pienimmissä oli tosi haastava pysyä mukana) ja tottakai korkeuskäyriin, vaikka maasto varsin tasaista olikin. Joissakin kohdissa myös kuviorajat ja isommat tiet sekä alueen ainoa metsäautotie auttoivat. Joka tapauksessa kompassia tuli kisassa katsottua paljon.

A lyhyen kartta. Klikkaa kuvaa tarvittaessa suurentamaan päästäksesi.

Kisaan osallistui A-, ”A-lyhyt”- ja C-radoilla reilut 60 suunnistajaa. Vaikka tämä porukka lähtikin maastoon noin 15 minuutin sisällä vuorotellen eri radoille ja niidenkin sisällä eri hajonnat omaten (A ja A-lyhyt omasivat 4 eri hajontaa kumpainenkin), niin valojen määrä reitin tiiviisti suunnitelluilla pääalueilla on silti suuri. Juurikin tuo valojen tarkkailu voi sekä sotkea oman suunnistuksen, että auttaa sitä. Joka tapauksessa se tuo tekemiseen oman mausteensa. Tärkeintä on, että valoja ei lähde seuraamaan ellei ole varma, että ne ovat menossa oikeaan suuntaan. Eikä esimerkiksi liian vauhdikkaan etenijän peesiin saa missään nimessä lähteä, siinä ajautuu hyvällä todennäköisyydellä eksyksiin. Tälläkin kertaa sekä A että A-lyhyellä radalla oli 2 eri rastia, missä käytiin 3 kertaa. Me A-lyhyellä olleet kävimme toisella pidemmän A:n ”solmukohdista” kerran  ja toisella emme kertaakaan, mutta ne olivat lähellä lukuisia A-lyhyen rastipisteitä.

Lähdin liikkeelle aikomallani tavalla erittäin varmasti. Silti jo reilun 200 metrin päästä lähdöstä avausrastilla homma tuntui vaikealta. Matkan edetessä itseluottamus kuitenkin kasvoi ja sanoisinkin, että sekä oman hyvän suunnistuksen että myös onnistuneen muiden valojen tulkinnankin johdosta etenin varsin ongelmitta aina rastille 10 saakka.

Viimeistä noin 200 metrin kallioista metsäosuutta ennen rastia 10 edetessäni ajauduin rinnalla tulleen toisen suunnistajan kanssa liian vasemmalle eli rastin pohjoispuolelle. Jälkikäteen katsottuna ”tottakai” olisi pitänyt mennä etelämpää suurempia kalliomuodostelmia pitkin, mutta kallioiden näkyessä joka puolella ja rastin ollessa kallion syvänteessä, tämä oli helpommin sanottu kuin tehty. Nyt kun jälkikäteen tarkastelen sekä Liveloxista että rastit.fi -palveluista muiden suunnistajien reittejä, en suinkaan ollut ainoa liian pohjoiseen ajautunut. (Klikkaa linkkejä avataksesi sovellukset.) Kun aloin älyämään menneeni todennäköisesti rastin ohi, vastaani tuli A-lyhyen tuttu kärkimies. Hän varmaankin päätähierovan ilmeeni johdosta kertoi käyneensä juuri rastilla 10, mikä auttoi minut rastilla näkyneen parin otsalampun ohella perille. 

Tällaista pientä jutustelua muuten ilmenee Oulurastien tapaan myös yösuunnistuksessa, mikä on mielestäni ihan hyvä, rastien piilottelu toisilta ei varmaankaan olisi harrastelijatapahtuman luonteen mukaista.

Olinkin tuolla heikoimmalla rastivälilläni rastivälisijoituksina ynnättynä 25:s 29:stä kisailijasta. [Toki eri hajonnat omatessamme kyseinen rastiväli ei ole täsmälleen vertailukelpoinen radan eri vaiheissa juostuna, mutta joka tapauksessa riittävän vertailukelpoinen tasoiseeni analyysiin.] Tämän jälkeen alkoi selkeästi paras osuuteni ja oikeastaan kaikkein vähiten muita kanssakilpailijoita sisältänyt vaihe kisassani. Rasteille 11, 12 ja 14 mennessä olin kyseisten välien 5:s, 4:s ja 3:s. Kaiken kaikkiaan olin lopulta 13:sta, mihin olen todella tyytyväinen.

Loistavasti sujuneita rastivälejä vielä tarkemmassa kuvassa. Rastivälini 10-11 oli oikeastaan ainoa selkeä reitinvalintaväli, moni meni suoraan (oranssilla piirtämäni viiva) ja moni myös tien kautta (vaalean vihreällä piirtämäni viiva). Itse menin siis tien kautta ja käytännössä rastin 13 yli rastille 11. Liveloxin mukaan radan nopein meni tietä pitkin, kunnes oikaisi rastin 12 tietämiltä rastille 11. Ainakin väliaikojen perusteella tievalintani oli onnistunut.

Onnellinen mies maalissa.

Ehkäpä ennakkopeloistanikin johtuen kisa oli yksi parhaista, mitä olen suunnistanut. Yösuunnistus on varsin koukuttavaa ja yritänkin päästä mahdollisimman paljon mukaan syys- & lokakuun ajan. Koska en perhesyistä oikein veny kuin noin kerran viikossa rasteilemaan, tulen kyllä ainakin syyskuussa silti priorisoimaan vielä Oulurastejakin yöcupin ohi. Molemmissa on puolensa ja nautintonsa, joten Oulurastejakaan ei voi unohtaa.