Oulurastit, Hiukkavaara 19.7.

Kesän toivottavasti pisin suunnistustaukoni (2 viikkoa) oli takana kun palasin Hiukkavaaran metsiin. Tällä kertaa suunnistimme pääosin ampumaratojen pohjoispuolella, itselleni niissä kaikkein tutuimmissa metsissä. Ehkäpä eniten on tullut pyörittyä suuntaa ja kartanlukua treenaamassa sekä yösuunnistuksen niksejä harjoittelemassa tämänkertaisen A-radan länsipuolella. Se alue on ehkä vähän liian tylsää maastoa Oulurastikäyttöön suo- ja ”vitikko”-painotteisuutensa johdosta. Joka tapauksessa rastiväleillä 5-10 päästiin myös tutustumaan alueen suomaastoon, joka oli tällä kertaa keleistä johtuen mukavan kuivaa ja varsin hyvin edettävää.

A-radan rasti 4 tulosuunnastani kuvattuna (kotiin kävellessäni näpätty).

Tämän kerran A-rata. Asun rastista 5 noin 500 metriä luoteeseen joten koiraa on tullut pissatettua niillä nurkilla usein.

Keli oli tiedetyn kuuma. Onneksi KoskRi tarjosi rastilla 10 juomapisteen. Sen näkeminen aiheutti kyllä suurta iloa, koska unohdin lähdössä katsoa missä juomapiste on. Tällainen keli voi varmasti olla ongelmallinen mm. sydämen kannalta. Oma tavoitekin on joko välttää nämä kelit tai hiljentää vauhtia kun ikää tulee vielä lisää. Fiksumpi olisi ehkäpä hiljentänyt vauhtia vähän jo nyt, esimerkiksi ”puun takaa” tulevat terveysongelmat ovat valitettavan yleisiä myös nuoremmillakin.

Illan keliennuste Forecalta.

Sykekäyräni. Maksimisyke voi olla myös hivenen yli asettamani 170, mutta aika punaisella sitä mennään.

Oma suoritukseni oli varsin hyvä (A-radan sija 20/40, ks. reittini rastit.fi [Petu]). 2 pikkupummia tuli haettua rasteilla 2 (ehkäpä 2min) ja rastilla 16 (ehkäpä 1min) kun molemmissa luin ampumarata-alueet väärin. Tuossa isommassa pummissani luulin siis olevani viereisellä ampuma-alueella, minkä johdosta törmäsin ampumavallin ylitettyäni metsään väärässä kohden. Siinäkin kohden hiekan ja metsän raja oli saman tyyppinen, minkä johdosta olin hetken ymmälläni. Muuten suunnistus sujui, hyvä ote kartanlukuun siis sai jatkoa. Arvelisin, että osin haastavan oloisista rastipisteistä huolimatta rata oli vaikeustasoltaan ehkäpä keskimäärinen. Vaikka jotain yksittäisiä pahoja pummeja osalle tulikin.

Rastin 2 pummini. Juoksin keltaista reittiä ja luulin juoksevani vaaleansinistä reittiä. Tällainen helpon kohdan samaistaminen väärin viereisen vastaavan kohdan kanssa on sattunut tänä kesänä useammikin.

Tämän kisan henkilökohtainen erikoisuus oli ehkäpä se, että Henna Hyvärinen sattui rastille 1 täsmälleen samaan aikaan kuin minä. Henna on usein loppuajallaan aika lähellä minua ja niinpä siinä kävikin, että juostiin loppumatka melkein yhdessä. Joskus rastit tulee suunnistettua täysin yksin (kukaan samalla vauhdilla etenevä ei kulje samaa rastiväliä yhtä aikaa) ja joskus käy myös näin. Mielestäni samaa vauhtia menokin on erinomaista treeniä. Siinä pitää malttaa lukea karttaa riippumatta toisen suuntimista ja vauhdista, jotta kokonaisuus pysyy ”näpeissä”. Usein jopa toinen voi sotkea oman tekemisen, niinkin on minulle usein käynyt. Nyt mentiin Hennan kanssa muutamalle rastille eri reittejä rastilla sitten myöhemmin törmäten, muuten aika pitkälti samoja reittejä. Mielestäni tämän tyyppinen yhtä aikaa samalle reitille sattuminen tuo vain oman mausteensa ja mukavaa vaihtelua tekemiseen.