keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Oulurastit, Kortekangas 29.5.


Toukokuun kelit jatkuivat mainioina Kortekankaan Oulurasteilla, reilu 20C ja kuiva keli takasivat jälleen hienot yli 300 osallistujaa. Jäälijärven ”takana” sijainnut maasto oli itselle täysin uusi kokemus. A-rata tarjosi paljon kangasmetsää, mutta myös tiheämpää ryteikköä ja soiden ylityksiä. Teitä ja polkuja ei juuri edetty, mikä teki reitistä raskaan ja keskimääräistä hitaamman edetä.

Kisasta jäi mieleen jokunen erityispiirre. Ensinnäkin A-radan lähes kaikki rastit olivat kivien ja kumpareiden takana ja nimenomaan A-ratalaiselle täsmälleen rastille tulosuunnan vastakkaisella puolella. Hyvää suunnittelua ratamestarilta siis. Toisaalta kun joillekin rasteille sattui muitakin suunnistajia yhtä aikaa, oli edellä menevien liikkeistä helppo nähdä, oliko rasti kyseisen kiven takana vai ei.


Pari rastia jäi erityisesti mieleen. Rasti 4 oli aiheuttanut rastiväliaikojen perusteella osalle hankaluuksia. Itsekin menin rastia edeltävän ojan yli eri sillasta (tai sillan tyyppisestä) kuin karttaan oli merkitty. Koska silta oli kuitenkin sen verran lähellä merkittyä, arvelen monien sekoittaneen ne. Koska harvoin karttaan merkityn ylikulkupaikan vieressä on karttaan merkitsemätön ylikulkupaikka. Itsekin hämäännyin asiasta, mutta kun ylityspaikallani ojan takana pyöri 6-8 suunnistajaa etsien rastia siitä, missä sen olisi mielestäni pitänyt olla, huomasin sillan olevan eri. Ilman muita suunnistajia en olisi tätä välttämättä hoksannut.


Itsekin tulin ojan yli kohti rastia 4 vihreällä merkkaamaani sillan tapaista pitkin. Arvelen, että osa suunnistajista oletti sen olevan punaisella merkitty ylikulku.
 

Rasti 10 sen sijaan oli vaikea jo ennalta katsottuna. Pyrin menemään varman päälle, mutta hankin siinä silti itselleni harvinaisen pahan pummin. Kuvittelin valkean metsän ja vaaleanvihreän metsän erottuvan toisistaan, mutta ainakaan minun taidoillani ei näin ollut. Yritin tulkita myös korkeuskäyriä, mutta epäonnistuin. Samoin ongelmia tuotti ennenkin kokemani haaste: suunnan pitäminen maastossa, jossa pitää esteiden johdosta muutella suuntaa vähän väliä. Tuloksena painelin oikealta rastin ohi, minkä ei pitänyt olla ongelma. Olin jossakin vaiheessa hyvin tietoinen, että rastin ohi on menty, mutta kuvittelin rastin takana olevan pihapiirin tulevan vastaan hetkenä minä hyvänsä, jolloin osaisin kohdistaa itseni paremmin takaisin rastille. Mutta ajauduinkin liian kauas pihapiirinkin ohi oikealta ja älysin sijaintini vasta avoveden nähdessäni.

4-5 minuutin pummi harmitti kyllä kovasti, mutta toisaalta tuli saatua hyvää oppia. Ennalta vaikea rastiväli pitäisi ottaa varmimman kautta ja mieluiten valkean metsän ja lyhimmän ohimenon varmistamisen kautta (lähinnä rastia olevasta varmasta kohteesta), eli tulosuuntaan nähden vasemmalta. Jälkikäteen tuloksia katsellessani huomasin, että vaikka valtaosa löysi rastin 10 melko suoriltaan, useampi kokenut suunnistajakin oli pummannut tässä jonkin verran. Harva toki yhtä pahasti kuin minä.

Rastiväli 9-10 kartalla.

Rastivälillä 9-10 kulkemani reitti.


Väsähdin myös loppumatkasta normaalia enemmän. Arvelisin, että kuntoni ei vaan vielä riitä hyvään tuntiin raskaassa varvikossa juosten (raskaampaa kuin teillä ja poluilla). Saattoi myös olla, että lauantain 1,5h kovatempoinen rogaining painoi vielä jalkoja. Huomaankin väliajoista, että itselleni epätyypillisesti loppupään rastivälit olivat kaikki vähän alkupäätä heikompia. Kyse ei kuitenkaan ollut kuin keskimäärin 10 sekunnista per rastiväli, mikä ei tasollani vaikuta kokonaisaikaan juuri ollenkaan.

Ja jotta mainitsisin virheiden lisäksi myös positiivisia asioita, suunnassa pysyminen ja korkeuskäyrien luku sujui (edellä mainittua pummia lukuunottamatta) mielestäni paremmin kuin yleensä. Minkä johdosta tulos oli kokonaisuutena hyvä. Tällaisia treenejä mieluusti lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti