sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Yösuunnistus (osa 2/2)

Muistan yhä, kun ajelin itsekseni Muhoksen Tuppua kohden. Tälläkin kertaa tuli ajettua aika kauan yksin pimeitä asfaltti- ja metsäteitä ennenkuin saavuin kohteeseen. Jännitti paljon, radiosta kuulunut Adelen Skyfall oli siinä tilanteessa liian pelottava ja piti vaihtaa lopulta Iskelmälle.

Tuppuun mennessä melkeempä pelotti.


Osallistuin Tupussa jälleen B-radalle. Päätin olla henkisesti hyvin valmistautunut ja hätääntymättä, tapahtui mitä tahansa. Tupun isoja korkeuseroja ja joen uomia omaava maasto osoittautuikin odotetun haastavaksi, mutta oikeastaan yhtä rastia lukuunottamatta suunnistus sujui. Vain rastilla 7 tuli tehtyä pari ylimääräistä kierrosta. Jostakin syystä luin kerran kompassia väärin, mikä on yösuunnistuksessa kohtalokkaampaa kuin päivällä kompassin roolin ollessa suurempi. Toiseen harhalenkkiin muuten vain hötkyilin, sen rastin tienoolla kun pyöri muitakin suunnistajia eri suuntiin (ks. halutessasi rastit.fi -palvelusta reitti tarkemmin, siellä rasti #3 eri hajonnan omattuani).


Muiden suunnistajien näkeminen on etenkin yösuunnistuksessa merkittävä suunnistukseen vaikuttava tekijä. Jos muiden suunnistajien valoja ei ole hetkeen näkynyt etkä tiedä täsmälleen, missä olet, kannattaa palata takaisin tulosuuntaan. Mikäli niitä näkyy, voivat ne olla eri radan suunnistajia tai samalla radallakin hajonnan johdosta eri järjestyksessä rasteja käyviä. Mutta jos toisen suunnistajan valon liikeet ovat sellaisia kuin kartanlukusi perusteella niiden pitäisikin olla, voit esimerkiksi ennakoida tulevan rastin mahdollista sijaintia vähän kauempaa. Edellämainitulla vähän pummaamallani rastilla valoja meni edestakaisin, mikä ehkäpä vähän hätäännytti kokematonta, eikä maltti riittänyt tehdä omaa suunnistusta riittävän huolella.


Joka tapauksessa muuten suunnistus sujui ja B-sarjan puolenvälin sijoitus, sekä pahimpien pelkojen toteutumatta jääminen takasivat huippufiiliksen kotimatkalle ja lähipäiviksikin.


Olin päättänyt lopettaa yösuunnistuskauteni Hämeenkankaalla, missä A- ja B-ratojen erikoisuutena oli teiden ja polkujen puuttuminen kartalta (ennalta kerrotusti). Se on tällaiselle vielä vuosi sitten lähinnä niiden perusteella suunnistaneelle aika paljon se.



Ote normaalista (yö-cupin C-rata) ja tiettömästä kartasta (B-rata). Vaikka ero ei vaikuta suurelta, se on sitä. Tietä tai polkua pitkin juostessa ympäristön havainnointi on yllättävän haasteellista, jos se tie ei näy kartassa.


Hämeenkankaan suunnistuksessa tuli yksi isompi pummi rastilla 2, mutta muuten suunnistus meni erittäin hyvin ja jälleen tuloksena B-sarjan keskikastin sijoitus, mihin olin taas tyytyväinen. Paljon jäi mietittävää tästä kisasta, lähinnä päälimmäisenä maastotyyppien ja korkeuskäyrien tarkan havainnoinnin tärkeys. Ne pitää jatkossakin muistaa havainnoida suunnistuksessa, oli niillä sillä hetkellä tarvetta tai ei. Kehitysmielessä. Samoin jäi mieleen pari ylimääräistä käymääni heijastinta, jotka olivat ilmeisesti hämäysmielessä maastoon asetettuja. Yösuunnistuksessahan rastit löydetään lähinnä rastilla olevan heijastimen perusteella.


Matka kuvankaappauksen kaakkoiskulmasta rastille 2 (joka oli siis myös rasti 10) ei ollut kovinkaan suora. Rastin 2 viereisen tien eteläpuolella oli useampikin valo rastia etsiessäni, eli teiden puuttuminen kartasta teki monelle muullekin tepposet juuri tällä rastilla. Tuolla harhailemallani alueella kun ei ollut minkään radan A-C mitään rastia.


Yhteenvetona sanoisin, että yösuunnistus on mielestäni kiinnostava lisä suunnistuksen lajivalikoimaan, mikäli Oulurastit sujuu hyvin ja haluat mielenkiintoista lisähaastetta tekemiseen. Suosittelen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti