Pikisaari 4.10. ja Annalankangas 7.10.

Suunnistuskausi alkaa olla jo lähellä loppuaan. Kävin sunnuntaina kauden viimeisillä Oulurasteilla Pikisaaressa vähän tuulisessa, mutta kauniissa kelissä. Kauden osallistujamäärä-ennätykseksi jäi aika vaatimaton 237 tuloksen kirjauttanutta Pikkaralan elokuisilla Oulurasteilla, sunnuntaina yllettiin 183:een. Kuten olen jo aiemminkin mietiskellyt ja kuullut enemmän tietäviä jututettuani, omatoimirastit ovat silti tehneet virallisten osallistujamäärien romahtamisesta huolimatta suunnistamisesta jopa harrastetumpaa kuin aikaisemmin.

Toisena tämän postauksen aiheena suuntasin keskiviikkona lämpimänä (+13C) lokakuisena iltana Haukiputaalle Annalankankaan yö-cupin osakilpailuun. Ehkäpä osittain Oulurastikauden loppumisen johdosta ja maastonkin oltua joitakin muita yösuunnistusmaastoja lähempänä, paikalla oli nyt todella hyvät 130 kilpailijaa. Tämä lukema on mielestäni ilman tarkempia datan vertailuja todella kova, harvoin aiempina syksyinäkään on ollut näin runsas osanotto. (Päivitys 13.10.: kyseessä oli järjestäjän mukaan uusi yö-cupin ennätys, ilmeisesti kaikkien aikojen.)

Sitten itse tapahtumiin. Vaikka kävinkin tänä vuonna monien muiden tapaan tosi vähän varsinaisilla Oulurasteilla, tämä oli tilaston mukaan kesän kuudes osallistumiseni. Menin paikalle jo ennen klo 12 ja otin pienet alkulämmittelytkin kun sprinteissä on hyvä saada veri kiertämään jo ennen lähtöä. Katsoin samalla kartasta, että tällä kertaa kierrellään Pikisaaren ja Kuusisaaren lisäksi myös vähän Raatinsaaressa ja Toivoniemessä. Mukava kattaus Oulun alueen kauneimpia maastoja. Jotta sprinttisuunnistus opettaisi niitä asioita mitä sen pitääkin, en katsonut rastivälejä tarkemmin ennen lähtöä. Sprintissä kun on tärkeintä oppia lukemaan karttaa nopeasti juoksussa, seuraavan välin karkean suunnitelman on oltava selvillä aina viimeistään leimatessa. 

Pikisaaren A-radan rasti 2 Raatinsaaressa. Taustalla silta Pikisaareen.

A-rata.

Suunnistukseni onnistui todella hyvin. Juoksu toimi selvästi paremmin kuin esimerkiksi Yliopistolla edellisessä sprintissäni ja jälkikäteen karttaa tutkailtuani en edes löytänyt mitään, mitä tekisin toisin. Kauneusvirheenä on ainoastaan se, etten muistanut laittaa kengännauhoja kisakuntoon joten ne piti solmia matkalla rastille 4, tuo pudotti sijoitustani ~pari pykälää oltuani nyt sijalla 22/57. Kilpailijoiden gps-jälkiä rastit.fi :stä analysoidessani huomasin myös, että valtaosa valitsi lähes samat reitit kuin minä, ainoastaan pienin eroin.

Mielenkiintoinen reitinvalintaväli. Arvelen, että valitsemani keltainen oli nopein, mutta myös sininen ja vihreä reitti olisivat olleet mahdollisia.


Kävin Annalankankaan Oulurasteilla kesällä 2018 ja 2019, minkä perusteella odotin yö-cupin osakilpailusta tähän mennessä yhtä helpoimmista. Tiesin siis että alueella on helppokulkuisia kankaita ja pimeälläkin selkeitä hiekkamonttuja. Olin taas väärässä. Vaikka maasto ei mielestäni ollutkaan minulle yhtä vaikea kuin vaikkapa Olhavassa, oli tässäkin kyllä tekeminen. Aiempien vuosien Oulurastien maastoon verrattuna nyt mentiin peitteisemmillä alueilla. Muutenkin nimenomaan täällä päivänvalo olisi ehkäpä auttanut suunnistamista paljon enemmän kuin joissakin muissa maastoissa, koska eri hiekkamonttujen rajat ja muutkin maaston muodot olisi nähnyt kauas. Nyt siis nuo odottamaani peitteisemmät/ suunnistajan mittaista kasvustoa sisältävät alueet vaikeuttivat tekemistä huomattavasti, niissä piti katsella välillä kompassia ja yrittää pitää suuntaa muuten vaan mahdollisimman kauas katsomalla, jos näki.

Jännittynyttä jonoa lähdössä.

Miesten A1-rata. A2-radalla perhoslenkit toisin päin eli tämän kartan rastit 9-13 ennen rasteja 5-7.  Kuten kuvasta näkyy, eri asteisia uria oli kartalla paljon ja maastossa vielä enemmän. Samoin monen tyyppistä karttakeltaista ja vaaleanvihreääkin sisältävää maastoa piisasi.

Laskeskelin itselleni 2 pummista noin 3 ja puoli minuuttia ylimääräistä ja koen näin jälkikäteen, että se oli taidoillani jopa aika vähän. Vaikkakin nuo pummit eivät olleet mitenkään erikoisia, sekoitettuani ajopolut ensimmäisessä matkalla rastille 13. Toinen pummini tuli harvinaisemmin rastilla 20. Se pummi ei muuten harmita, rastin oltua ihan haastavassa paikassa, mutta ilmeisesti heijastin olisi voinut näkyä paremmalla pään pyörittelyllä aikaisemminkin ilman jopa 2 eri tienristeyksen kautta paikkani varmisteluakin. (Ks. pummini & muidenkin A1-ratalaisten reittejä rastit.fi, tässä linkki myös A2-radalle.)

Perustekemisen toimittua sijoitukseni oli kaikkiaan 30/46, sijan 23 oltua ainoastaan alle 2 minuutin päässä. Juoksukin sujui hyvin, vaikka loppua kohden pusikoissa ja hiekkateillä eteneminen alkoikin verottaa vauhtia. Suoritukseni oli siis kokonaisuutena hyvinkin onnistunut. Ja kun taas kerran koimme erilaisen yösuunnistusmaaston, olemme taas kerran kokemusta rikkaampia. Plussaa vielä loppuun ratamestarille eri ratojen toteutuksesta: maastossa oli etenkin perhoslenkkien keskusrastien tuntumassa melkoista valojen vilskettä, oli mukava fiilis tehdä omaa suoritusta siellä kaikkien ristiin rastiin kulkevien valojen seassa. Samalla tietäen, että oma suoritus on tärkein.

Mielenkiintoisen kartan mielenkiintoisin alue. Rastien 4/8/14, 5 ja 6 ympäristössä oleva keltainen alue vihreillä palloilla on kartoitusohjeen mukaan "avoin alue, jossa hajanaisesti pensaita tai puita (hakkuualue)". Tuo hajanaisuus oli suhteellista. Merkkasin karttaan vihreällä viime kesän Oulurastien rastivälin ja mistä juoksin sen, vauhdin tippumatta juuri ollenkaan. Tuo rastiväli olikin silloin parhaani muiden kierrettyä enemmän polkujen kautta. Nyt jälkikäteen säpsähdin kun mietin saman tekemistä yöllä: olisi ollut taidoillani merkittävästi hitaampaa edetä tuo vihreän viivan väli käyttämättä polkuja. Tämä kuvastanee aika paljon valoisalla ja yöllä suunnistamisen eroja, vaikka kasvillisuuskin on toki kasvanut siinä välissä vuoden verran. Alue kun oli otsalampun kanssa rämpiessä hetkittäin melkoista viidakkoa ;)
Kartassa myös punaisella ympyröitynä muiden ratojen lisä-rastipisteitä, gubbejen ja naisten perhoslenkkien keskusrastin sijaittua miesten vastaavan luoteispuolella (rastia 4/8/14 lähin punainen ympyrä).

Kommentit