Yö-cup, Papinkangas 23.9.

Syksyisen yö-cupin hienoja puolia on se, että maastoina käytetään Oulun alueen laadukkaimpia suunnistusalueita, lisäksi kilpailuita on jokunen myös kauempana, kuten tämän kerran Papinkangas Siikajoella. Tässä maastossa suunnistetaan (ymmärtääkseni) yleensä Raahen alueen rastitapahtumia, ja harva Oulun alueen suunnistaja oli käynyt täällä aiemmin. Papinkangas muodostuu kuntoradan korkeuskäyriä sisältävästä kangasalueesta, lisäksi kartan pohjoisosassa on myös vaihtelevampaa suomaastoa, missä kävi tällä kertaa vain miesten A-rata.

Vasemmalla lähtöalue ja keskellä tulospalvelun mökki.

Toivoin taas pääsyä miesten lähtölistan kärkipäähän, koska olen sarjan hitaammasta päästä. Näin autokavereilla ei mene koko yö odotellessa maaliin tuloani :) Tällä kertaa pääsinkin lähtemään ihan ensimmäisenä. Osin senkin johdosta suunnistin nyt poikkeuksellisen paljon ilman kenenkään muiden suunnistajien myötävaikutusta tekemiseeni, kovempien paineltua ohitseni ilmeisesti pitkillä väleillä (7-8 ja 9-10) vähän suorempia reitinvalintoja tehden.

Suunnistus jännitti etukäteen, mutta huomasin edetessäni, että alue on juuri sen tyyppistä, missä olen tottunut suunnistamaan. Kaikki sujuikin ihan mielettömän hyvin, jälkikäteen mietin teinkö yhtään mitään sellaista, minkä voisin mainita suunnistusvirheenä. Mutta sellaista ei vaan kertakaikkiaan tule mieleen. Kangasalueilla suosin kovimpia menijöitä enemmän polkuja/metsäteitä, koska metsä ei ollut ihan niin helppojuoksuista kuin vaikkapa matalan ja aika kovan kasvillisuuden omaavalla Isokankaalla. Nopeampien etenijöiden kannatti toki valita enemmän valkeaa kangasta allensa.

Papinkankaan A-rata (miehet). Kisan mielenkiintoisin väli oli 1.6km pitkä 7-8, minkä moni kovimmista nimistäkin kiersi noin sinisen ja vihreän viivan yhdistelmää pitkin yli 2km juosten. Kuvassa oma reittini sinisellä ja rastit.fi poimitut keltainen ja ruskea reitti, jotka eivät välttämättä olleet niin hitaita kuin kuvasta voisi päätellä. Rasteille 4 ja 5 mennessä kun kävi jo ilmi, että suolla oli ihan hyviäkin kohtia juosta. Lisäksi merkkasin potentiaalisen peltokierron, JOS pellolla olisi ollut hyvää alustaa.

Voi siis sanoa, että tämä oli aika lailla täydellinen suoritus poislukien koko kauden nihkein juoksu. En tiedä johtuiko se lämpimästä kelistä (+12C) ja ylipukeutumisesta siihen, odottamaani pidemmästä kasvustosta myös kangasalueilla vai muuten vain huonosta päivästä, mutta tuntui että normaalilla juoksuvireelläni ajastani olisi lähtenyt jopa minuutteja pois. Mietin jopa radan loppupuolella etenkin 2 mainitulla pitkällä rastivälillä, olenko tulossa sairaaksi ja kevensinkin samalla vähän juoksua.

Lopputuloksissa sija 18/22 on minulle aika normaali kun huomioi osallistujalistan nimet. Täydellinen suunnistus ei siis riittänyt ylemmäs maaston oltua aika helppoa edetä ja vastusten oltua kovia. Olin sijoilla 18-20 lähes jokaisella rastivälillä, vain ykköselle mennessä olin 14:sta noin minuutin keskimääräistä rastivälisijoitustani nopeampana, ilmeisesti helpon tiereitin valittuani ja osan pummattua hivenen riskivoittoisemmalla valinnalla uudessa maastossa. Ja lopun 2 viimeisellä helpolla välillä olin heikoin, voimia ei enää vaan ollut.

Papinkankaalla pukuhuone oli omaperäinen, mutta ihan oikeasti todella hyvä :)

Kauden tässä vaiheessa on jäljellä enää 8 yösuunnistusta ja parit Oulurastit. Tapahtumia on niin vähän, että yritän päästä mukaan mahdollisimman moneen. Tämä erityinen vuosi on ollut jo tähän mennessä suunnistusmielessä paras ja mukavin kesäni, mutta vielä on paljon oppeja metsissä haettavana.

Kommentit