Harrastevastaavan haastattelu

Näin korona-keväänä monet asiat ovat muuttuneet ja myös suunnistuksen harrastetoiminta on mennyt monella tapaa uusiksi. Suurimpana muutoksena normaaleja Oulurasteja ei ole järjestetty, vaan olemme suunnistaneet huhti-kesäkuussa omatoimirasteilla ilman leimaamista, vapaasti valitsemanamme ajankohtana. Ratojen ollessa maastossa yleensä useamman viikon ajan.

Alkukesälle tyypillinen leimauspaikaton rasti. Kuvassa LaiVe:n järjestämien Polvenkankaan omatoimirastien maali Tyrnävältä.


Olen ollut ennenkin kiinnostunut, miten Oulun alueen harrastesuunnistuksella sujuu, mutta päätin haastatella nyt erityisoloihinkin liittyen yhtä harrastesuunnistuksen parissa usein nähtävää vakikasvoa, SK Pohjantähden Ilkka Koivulaa.

Usein Oulurasteilla ja muissa harrastetapahtumissa vastaan tuleva Ilkka.

Mikä on taustasi, etenkin suunnistukseen liittyen?

Kävin oravapolkukoulun 10-vuotiaana. Innostuin suunnistuksesta uudelleen ennen armeija-aikaa. Sen jälkeen olen harrastanut suunnistusta ei tavoin reilut 20 vuotta.

Mikä on tällä hetkellä roolisi Oulun alueen harrastesuunnistuksessa ja SK Pohjantähdessä?

Tällä hetkellä olen SK Pohjantähden harrastevastaava. Organisoin Pohjantähden Oulurastit, talvisarjan ja muita tapahtumia. Lisäksi organisoin aikuisten suunnistuskoulun. Lisäksi talkoilen muissa tapahtumissa.

Miten olet ryhtynyt hommaan? Mitä se antaa ja mitä se ottaa?

Aloitin talkoilemaan Pohjantähdessä aluksi kansallisen kisojen yhteydessä. Sen jälkeen olen aloittanut toimimaan seuran johtoryhmässä, jossa olen toiminut seuran harrastesuunnistusta kehittämässä. Harrastaminen antaa sosiaalisuutta ja iloa, mutta vie myös paljon vapaa-aikaa.

Millainen on Oulurastien/ratojen määrä ollut tänä vuonna verrattuna aiempiin vuosiin? (omatoimirastit mukaan laskettuna)

Ratoja on ollut tänä keväänä ja alkukesänä jopa enemmän kuin aiempina vuosina. Seuralla on ollut omatoimirasteja jopa 20 tapahtuman verran. Siihen lisäksi Pohjantähti järjestää 11 oulurastit heinäkuun alusta lähtien tämän vuoden aikana.

[Haastattelijan lisäykset hakasuluissa; pikalaskin, että viime kesänä oli yhteensä 59 Oulurastit, joista Pohjantähti järjesti Oulun alueen suurimpana seurana 20.]

Osaatko arvioida paljonko omatoimirasteilla on riittänyt osallistujia normaaleihin Oulurasteihin verrattuna? Esimerkiksi myytyjen karttojen tai muun aktiivisuuden perusteella arvioituna?

Karttoja on mennyt hyvin kaupaksi Hulluna hiihtoon -kaupasta ja Pohjantähden MyClub-palvelusta. Vaikka karttamaksu on pienempi kuin Oulurasteilla [5 euroa vs normaali 6], on kokonaistuotto ollut suurempi tänä vuonna.

Kaikille meille tuttu Hulluna Hiihtoon -urheiluliike Maikkulassa. Vasemmalla myös kevään Tahkokankaan omatoimirastien maali.

Paljonko Oulurasteilla yleensä käy porukkaa, eli miten sitä määrää voi arvioida? Jos osallistujamäärä Oulurastien rastikalenterissa on vaikkapa 200, niin montako henkeä yleensä on silloin käynyt suunnistamassa?

Virallisen kävijämäärän voi kertoa kertoimella 1.15, jotta saadaan myytyjen karttojen määrä. Eli jos kävijöitä on ollut rastikalenterissa 200, niin karttoja on myyty noin 230, koska kaikki eivät halua tulostaan tilastoihin. Lisäksi rasteilla käy ilman karttaa esimerkiksi lasten saattajia.

Millaista palautetta 4 tapahtuman Oulurastiviikko on saanut?

Suunnistajat ovat olleet tyytyväisiä Oulurastiviikkoon. Ihmiset ovat iloisia, kun Oulurastit viimein alkoivat. On kyselty jatkoa tällaiselle viikolle. Kävijämäärät eivät ole hirveä suuria, mutta viikon aikana tapahtui Oulurasteilla yli 800 suunnistussuoritusta. Myös talkoolaiset ovat olleet hyvällä tuulella.

Entä paljonko SK Pohjantähden aikuisten suunnistuskouluissa on osallistujia vuosittain? Järjestääkö niitä moni seura Oulun alueella? Entä onko näissä ollut tänä vuonna muutosta edellisiin vuosiin?

Aikuisten suunnistuskoulussa on ollut viime vuosina yli 20 osanottajaa. Tämän kevään koulussa oli 21 henkilöä. Mietinnässä on vielä toinen suunnistuskoulu tälle syksylle. Myös muut alueen seurat järjestävät suunnistuskoulua pienemmässä muodossa.

Pohjantähden suunnistuskoulujen kevään ohjelma.

Oulurastien web-sivut ovat erinomainen ja kullanarvoinen tietolähde Oulun alueen harrastesuunnistajille. Me aktiivisesti sivuja seuraavat olemme saaneet sieltä näppärästi kaiken tiedon nyt korona-aikanakin, mutta ehkäpä osa on kuitenkin kokenut, että välillä tieto on osin hajallaan sivuilla. Ilmeisesti, koska sivusto on suunniteltu rakenteeltaan normaaleille Oulurasteille. Onko tähän asiaan mietitty mitään kehitystoimia?

Sivuja tullaan kehittämään, jotta myös jatkossa järjestettävät omatoimirastit löytyvät sivulta helposti.

Oulurastien sivuille on lisätty myös osio "omatoimirastit 2020" sivuston selkeyttämiseksi.

Miten nyt loppukausi on suunniteltu, onko heinä-syyskuussa monet ”tavalliset” Oulurastit per viikko ja monet omatoimirastit? Vai onko tilanne vielä auki ja päätetään seurakohtaisesti koko ajan korona-tilanteen ja kysynnän perusteella?

Oulurastit alkavat pyöriä normaalisti heinäkuun alusta lähtien. Monet seurat jättävät Oulurastien liput maastoon omatoimirasteiksi. Näin toimii ainakin SK Pohjantähti.

Miten uskot Oulurastien olevan vaikkapa 2 vuoden päästä erilaisia kuin vuosi sitten? Vai uskallatko arvailla?

Omatoimirastit tulivat jäädäkseen, koska niillä voi hyödyntää Oulurasteille kelpaamattomia alueita [esim. pieni parkkialue]. Myös Oulurastikalenteriin tulee jatkossa hyvin tarjontaa.

Onko mitään muita terveisiä Oulun alueen harrastesuunnistajille?

Tulkaa mukaan harrastelijoille tarkoitettuihin tapahtumiin. Tällaisia ovat Oulun alueen YöCuppi ja Kuppikuntaviesti.


Kiitos haastattelusta ja todella arvokkaasta ajankäytöstä meidän harrastajien hyväksi Ilkka!


Kommentit