Oulurastit, Ojalanperä 13.8.

Totean heti alkuun, että olipas Ojalanperällä hieno maasto ja hyvät radat, Oulurastien keskustelussa osutaan todellakin naulan kantaan. Itse tänä vuonna käymistäni rasteista nämä olivat myös parhaat. Ainakin A-rata oli myös mukavan vaihteleva: pitkiä ja mielenkiintoisia reitinvalintavälejä, lyhyitä rastinottovälejä haastavilla soramonttualueilla ja myös haastavia keskipitkiä rastivälejäkin, kaikkia sopivalla rytmityksellä. Neutraalimpana kommenttina sanoisin (ei miinuksena), että ratapituudet olivat hivenen yläkanttiin, minkä huomaa myös eri ratojen aikoja selatessa. Mutta tällä kertaa hyvä niin, tuli enemmän herkkua samalla rahalla :)

Illan tapahtumiin. Vaikka Oulussa satoikin, oli keli Haukiputaalla kuiva ja metsä mukava juosta. Koska olin käynyt maastossa jo lauantain Aluemestaruuskisoissa, kiinnosti radalle pääsy erityisen paljon. Tiesin jo valmiiksi, minkä tyyppisillä alueilla on hyvä olla tarkkana (mm. soramontut) ja mitä mikäkin karttamerkki tällä kartalla ja tällä kelillä oikeasti tarkoittaa (esimerkiksi vihreät ovat usein vähän erityyppisiä eri kartoilla ja suot erilaisia kesän sateisuudesta riippuen). Kartalla oli kuitenkin paljon alueita, missä en ollut käynyt lauantaina ja melkeinpä poltteli päästä kiertämään ”koko kartta”, mitä A-radan 7.3km pituus väistämättä jo ennakkoon mietittynä tarkoitti. Onneksi radan 25 rastista vain 5 oli samoja kuin AM-kisoissa H40-sarjassa ja niistäkin neljää lähestyttiin eri suunnasta.

Ojalanperän kartta oli A-radalla maksimaalisesti käytössä. (Klikkaa kuvaa suurentaaksesi.)

Lähdin tällä kertaa hyvällä rytmillä matkaan, heitettyäni ensin jokusen spekulaation reitinvalinnasta lähtöpaikan valvojana olleen Antti Grekelän kanssa. Jälkikäteen tuloksia katsoessa yllätyin, että tämä oli koko kisan paras rastivälini (11:s). Matkantekoni jatkui todella jouhevasti ja rastit löytyivät hyvään tahtiin. Moneen kertaan kävi mielessä, että tästä tulee jopa lyhyen suunnistus-urani ehein suoritus. Esimerkiksi lähestymissuunnastaan haastavahkot rastit 2 ja 7 menin suunnistustermein kuin telkkänä pönttöön ja soramonttualueillakin osuin joka rastille aika lailla suoraan, toki ehkä jopa liiankin tarkan kartan katselun seurauksena.

Pitkien välien reitinvalinnat mietityttävät yhä, mutta tulosten perusteella ainakin rastivälin 15-16 tievalinta oli onnistunut. Olin siinä vaiheessa jo aika väsynyt ja hivenen pidempi kangasmetsä- + 600 metrin tiepätkä houkutti valintana huomattavasti enemmän kuin suunnistuksellisestikin vaikeampi tiheikköjen/suon läpi rastin lähestyminen. Suurin suunnistusvirheeni tuli pitkällä välillä 9-10 kun ajauduin väärään kohtaan hakkuuaukeaa. Päätin muuttaa reittisuunnitelmaani, joka muuttuikin lopulta edetessäni vielä pari kertaa. Suon ja tiheikön läpi kun meni yllättävän hyvää uraa yllättävän pitkään. Lopulta jäi olo, että reittini ei ollut kovin paljoa suunnittelemaani heikompi, vaikka parinsadan metrin ajan painelinkin polkujen viemänä osin ”väärään” suuntaan.

Pitkät välit 6-7 ja 9-10. Välillä 6-7 tavoittelemani reitti keltaisella, tämä oli ehkä kisan suosituin valinta rastit.fi perusteella. Normaalia kuivemman Hikisuon ylittävä suorin reitti punaisella, jälkiviisaana valitsisin ehkäpä sen reitin. Vähän pidempi, mutta hyvin polkuja hyödyntävä vaihtohtoinen reitti violetilla.

Välille 9-10 merkitsin keltaisella alkuun suunnittelemani reitin. Koska huomasin sinisessä ympyrässä, etten olekaan keltaisessa ympyrässä kuten aluksi luulin, muutin suunnitelmani vaaleansinisellä kuvatuksi reitiksi. Kun luoteeseen meni yllättävän hyvä juoksuväylä, etenkinkin lopulta toisenkin lisäpäätöksen jälkeen tummansinistä reittiä. Punaisella on merkittynä vähemmän tiheikköjä pelkäävän lyhin valinta rstiväliviivaa pitkin. Tällä välillä reiteissä hajontaa oli paljon, mutta keltainen kuitenkin rastit.fi mukaan suosituin, osalla lopun metsäoikaisulla tieltä rastille.

Pitkä rastiväli 15-16 (kartta käännettynä, kuten se kädessä on). Oma mielestäni onnistunut valinta keltaisella. Suosituin valinta violetilla, sillä reitillä alussa hyvä polku, mutta lopussa suunnistusteknisesti vaikeampaa aina rastinottoa myöten. Punaisella hyväkuntoisen suunnistajan mahdollinen reitti, mitä kukaan rastit.fi palveluun reittinsä syöttänyt ei käyttänyt.

Mainittakoot radasta vielä, että suunnistin aika lailla yksin koko matkan rastivälit 1-18, mutta tienylityksen jälkeen rastit 19-25 menivät vaihtelevan kokoisessa porukassa. Joku aina harhautui vähän suunnasta ja toinen löysi rastin ensin. Olin tuossa vaiheessa jo ihan puhki ja muiden suunnistajien läsnäolo osin helpotti (peesi) ja osin vaikeutti tekemistä porukan hajoillessa ja joidenkin ottaessa ehkä pieniä pummejakin.

Kisan jälkeen jäi olo, että nyt suunnistus sujuu todella hyvin (reittini ja tulokset linkkien takaa). Ratamestarina vaimonsa kanssa toiminutta Jukka Tienhaaraa jututettuani hän antoi vinkiksi saman minkä olen kuullut myös muilta kokeneemmilta: vähemmällä kartanluvulla etenemisen. Karttaa vaan hyvällä itseluottamuksella rohkeasti ”takataskuun” silloin kun sitä ei oikeasti tarvitse katsella koko ajan. Tietyt päämerkit maastosta mieleen ja eteenpäin. Jokainen kartanluku metsässä kun kestää, ei ainoastaan kartanluvun ja mahdollisen suunnanoton ajan vaan myös pysähtymisen ja kiihdyttämisen ajan. Ja kun noita toistoja tulee varmaankin kymmeniä enemmän kuin vaikkapa A-sarjan kärjellä, siihen yhteensä kuluva aika on iso. Tässä kehittyminen tuleekin olemaan jatkossa tavoitteeni.

Loppuun vielä erikoismainintana mietintää suunnistus-laseista. Tällä kertaa sain viimeisellä rastivälillä 24-25 kuivan ja terävän kuusenoksan noin 3 senttiä silmän alapuolelle, pienen haavan ja pari veritippaakin tuottaen. Ennenkin on käynyt suojalasit mielessä, mutta nyt pitää laittaa vielä vakaampaan harkintaan. Iso osa kanssakilpailijoista ei ole kovin innostuneita moisiin, mutta jotkut taas ovat. Oma koordinaationi on muutenkin huono ja väsyneenä sitä on joskus kuin norsu posliinikaupassa, tai ainakin siltä se tuntuu. Eli laseille olisi keskimääräistä suunnistajaa enemmän käyttöä.