Kuppikuntaviesti, 31.7. Kiekon maja

Palasin 3 viikon kesätauolta suunnistuksen pariin Kuppikuntaviestiin osallistumalla. Ainakin 2000-luvun alkupuolella suunnistettu viesti on nyt palautettu Oulun alueen harrastesuunnistajien ohjelmistoon, kyseessä oli toinen tämän kauden neljästä osakilpailusta. Tämän kerran teemana oli noin 4 kilometrin radat, joille osuudet 1 ja 2 lähtivät yhtäaikaa. Kun molemmat osuudet olivat maalissa, sai 3. osuus lähteä matkaan.

Kuppikuntaviestin lähtö. Samassa rytinässä matkaan lähti 16 suunnistajaa, eli 8 joukkueen osuudet 1 & 2. (Yhdestä joukkueesta puuttui 3. osuuden juoksija.)

Kasasimme 3 eri perheen 5 suunnistajasta joukkueemme "UK 9 elämää", tällä kertaa mukaan ehti lisäkseni siskoni Susanna ja tuttavaperheen Anni. Sussu ja Anni avasivat kisan ja jäin odottelemaan muiden 7 joukkueen ankkurien kanssa, miten avausosuudet sujuvat. Ehkä aliarvioin joukkueemme kun olin yllättynyt päästessäni kolmantena ankkuriosuudelle. Panu Hyvönen ohitti minut jo ykkös- & kakkosrastien välillä, joten tiesin muutkin edellä lähteneet kovat suunnistajat nähtyäni, että maksimisijoituksemme on 4:s. Sinänsä sijoitus ei jännittänyt, mutta toisaalta myönnän pari kertaa pitkillä suorilla katsoneeni, tuleeko ketään takaa. Aina sitä sen verran syttyy kilpailemaan :)

Oma suunnistukseni sujui lähestulkoon virheettömästi. Sekunteja toki voisi viilata sieltä sun täältä reitinvalinnoilla ja vähemmällä kartanluvulla vaikka kuinka paljon, mutten koe pummanneeni tällä kertaa ollenkaan. Missä varmasti auttoi ratamestarointi nimenomaan Kiekolla kuukautta aiemmin, alueen maasto ja myös osa rastipisteistä kun oli jo valmiiksi erittäin tuttuja. Varmasti senkin johdosta oma kisani meni monilta osin normaalia enemmän juoksutemmon ylläpitämisen kanssa kamppailuksi.

Karttani. Merkkasin vaaleansinisin ympyröin rastien 2, 3 ja 7 hajonnat.

Mielestäni tämän kerran radoissa oli haastavinta reitinvalinta rastille 1 (vasen, oikea vai vasemman ja oikaisun yhdistelmä) ja mm. tarkkojen rastipisteiden 1 & 2 löytäminen. Koska näimme vaihtoa odotellessa kaikki suunnistajat rastivälillä 4-5 sähkölinjalla, pystyimme päättelemään kunkin reitinvalinnat siinä. Ainakin 1 oikaisi rastiväliviivaa, mutta valtaosa mukaanlukien kärkipää tuli metsäautotietä ja linjaa pitkin kiertäen, mikä oli varmastikin näin kuivassa maastossa nopein valinta. Linja kun on todella märällä kelillä varsin upottava juosta, suoran reitin hidastuessa vähemmän. Lisäksi kun katsoo tuloksista rastiväliaikoja, tehtiin kisassa eniten pummeja nimenomaan hajontarasteilla 2, 3 ja 7. Ne olivat osaltaan vaikeimpia rastipisteitäkin, mutta mahdollisesti myös muiden suunnistajien eri hajonnat ovat hämänneet.

Lopulta olimme viestissä 3:s, koska yksi kärkipään joukkue hylättiin väärällä hajontarastilla leimaamisen johdosta. Vähäisestä osallistujamäärästä huolimatta sekä sijoitus että kokemus yllättivätkin positiivisesti. Tuleehan siinä vähän lisä-boostia ja painetta juosta itsensä lisäksi myös kavereille, vaikka harrastetoiminnasta onkin kyse. Eli viesti oli ehdottomasti kokemisen arvoinen juttu, suosittelen. Itse en pääse seuraavaan osakisaan, mutta toivottavasti saamme joukkueen joka tapauksessa kasaan myös Kuppikuntaviestin 2 viimeiseen osakilpailuun.

Kommentit