Keskimatkan Aluemestaruuskisat, 10.8. Ojalanperä

Luin viime kesänä kirjasta "Suunnista kuin mestari" vinkin, että harrastelijankin kannattaa arastelematta osallistua esimerkiksi Aluemestaruuskisoihin aina kun vaan voi. Niissä kartat ovat yleensä uusia ja järjestelyt on hoidettu hienosti, lisäksi taso sopii myös harrastelijalle. Samaa olen kuullut muiltakin ja lisäksi olen havainnut, että vaikka AM-kisoissa on Oulurasteja vähemmän osallistujia, niin iso osa aikuisosallistujista on kuitenkin Oulurasteilta tuttuja nimiä. Ehkäpä ne aktiivisimmat ja kokeneimmat alueen rasteilijat lähtevät yleensä kisoihin.

Osallistuin itse nyt kolmatta kertaa AM-kisoihin, edellisten kahden oltua hiihto- ja yösuunnistusta. Sarjassani H40 (miehet 40-44v) kisailijoita oli mukana tällä kertaa kaikkiaan 8. (Kilpailijoiden kokonaismäärän oltua lauantaina pikalaskulla 206.)

Kisakeskusta Parkumäen koulun vieressä. Takana vasemmalla tulospalvelukärry ja oranssikehikkoinen maali.
(Kuva: Aki Saari.)

Keli oli taas mainio, noin 20C ja aurinko paistoi kivasti. Ratapituuksista (lyhyet) ja vieressä olevasta Kalliomäen maastosta (erittäin "vihreä" kartta) päättelin, että lämmöstä huolimatta kisaan kannattaa lähteä pitkähihaisella paidalla käsivarsien haavoja vähentääkseen. Omalla koordinaatiolla kun meno ei aina ole tiheiköissä niin sulavaa.

Myös ratamestarin lausunnon ja yhden koejuoksijan kommenttien perusteella tiesin radan olevan haastava. Samoin mitä olen ennen käynyt ratamestari Jukka Tienhaaran rasteilla, olen huomannut ettei hän päästä suunnistajia helpolla. Siksi lähdin liikkeelle erittäin varovaisesti. Päätin mennä ykkösrastille tuntuman saadakseni todella rauhallisesti. Harmitti silti, kun minuutin takaa lähtenyt Petteri Heino tuli kanssani yhtä aikaa ykköselle. Kiihdytin siitä tahtia normaalimmaksi ja mielestäni suunnistus alkoi sujua. Oikeastaan koko loppumatkan kartta tuntui olevan varsin hyvin hallussa.

H40 (/H18/D20) koko kartta.
Vaikka tarkat rastipisteet eivät aina löytyneetkään suoriltaan (ks. reittini) ja tein pieniä korjausliikkeitä tai viereisten rastien kurkkauksia useammassa kohden, koen silti ainoan selkeän pummin tulleen vaativalla soramontturastilla 5. Aikani pyörittyäni älysin lähteä katsomaan sijaintini viereiseltä metsäautotieltä ja sillä olleesta isommasta risteyksestä. Vaikka tämä rastiväli meni minulla mielestäni heikoiten, muutkin olivat kärkikaksikkoa lukuunottamatta siinä ongelmissa.

Rastivälin 2-3 otin varman päälle: juoksin aluksi tietä pitkin koilliseen pätkän ja sitten tiheikön läpi vasta polkua pitkin. Tämä rastiväli oli ehkä reitinvalintamielessä mielenkiintoisin.
Rastia 5 lähestyin liikaa vasemmalta. En löytänyt rastin paikkaa monttualueelta millään, ennenkuin älysin kurkata metsäautotien ison risteyksen paikan. Pummille tuli kestoa ehkäpä vajaat puolitoista minuuttia.

Maalissa olin erittäin yllättynyt kolmossijastani (ks. kaikki tulokset täältä). Yllättynyt lähinnä, koska edellä mainitun kaimani lisäksi tuttu Antti Laitinen ohitti minut jo matkalla kolmosrastille. Maalissa huomasin, että ko. kaksikko olikin sarjan ylivoimainen kärkipari Antin voittaessa niukasti.

Kisasta jäi todella hyvä fiilis sekä sijoituksen johdosta että muutenkin. Kartta ja rata olivat laadukkaat kuten tapahtuman järjestelyt muutenkin, mistä kiitokset Haukiputaan Heitolle. On lisäksi hienoa saada oikeaa kisafiilistä mm. "lähtökarsinoista" ja siitä pienestä kilpailumaisuudesta. Tulen ehdottomasti jatkossakin osallistumaan Aluemestaruuskisoihin aina kun aikatauluun sopivat, samaa suosittelen myös muille harrastelijoille :)


Paparazzi ja kisojen tiedotusvastaava Aki Saari yllätti kun jututin kisan jälkeen ratamestari Jukka Tienhaaraa. Keskellä myös Antti Grekelä. 

Päivitys 12.8.: Mitalini väri kirkastuikin hopeaksi, koska toiseksi sijoittunut ei ollut Pohjois-Pohjanmaalta.

Kommentit