Tahkokangas 2.5., pyöräsuunnistus

Hajotin maaliskuun puolivälissä polveni. Kyseessä on jalkapallossa vuonna 2000 eturistisiteen katkeamisen johdosta leikattu polvi, joka kipeytyi luisteluhiihdossa. Ja kun nuo pienet kipeytymät ovat menneet ohi ennenkin, kävin juoksemassa jäisellä asfaltilla nastakengilläni, mikä oli virhe. Polvi turposi ja kipeytyi siihen pisteeseen, että lopulta parin viikon parantelun jälkeen hakeuduin työpaikkalääkäriin.

Nappasimme magneettikuvat, joiden perusteella polvessa on rustoa vaurioitunut, osin pahimman laatuisestikin. Samoin kierukasta on pala pois ja sivusiteessäkin turvotusta mm. leikatun eturistisiteen löysyyden johdosta. Varsin kattava kokoelma vikoja siis. Lääkäreiden ja fysioterapeutin loppuyhteenvetona polvi on silti vamma- ja sukuhistoria huomioiden varsin hyvä ja tulee kyllä kuntoon, mutta sitä kannattaa käyttää oikein ja järkevästi loppuelämän ajan. Mikä tarkoittaa kohdallani mm. asfalttijuoksun minimointia ja pitkään haaveilemani maastopyöräilyn aloittamista.

Uusi maastopyöräni karttatelineineen.

Niinpä olen siis estynyt alkukauden asfalttipainotteisilta Oulurasteilta. Olinkin aivan innoissani, kun näin että Tahkokankaan rasteille on suunniteltu pyörärata. Valmistautumisessa tuli kiire, mutta niinhän sitä monesti tulee vaikka olisi aikaakin. Olin hankkinut elämäni ensimmäisen maastopyörän pari viikkoa aikaisemmin ja ostin siihen myös elämäni ensimmäiset lukkopolkimet ja pyöräilykengät vasta tiistaina, kuten myös takamuspehmusteen omaavat pyöräilyhousut. Samoin tiistaina tipahti postista karttateline pyörään. Ehdin asentaa nämä keskiviikkona paikalleen ja testailla niiden toimintaa ajaessani Tahkokankaalle. Harvoin koen siis olleeni niin testailumielellä paikalla juuri missään. Unohtui jopa lukea netistä mitään vinkkejä pyöräsuunnistukseen, mutta ehtiihän tässä.

Pyöräsuunnistuksen koko kartta.

Keli oli tällä kertaa varsin nihkeä: hitusen plussalla ja kova pohjoistuuli höystettynä pienillä lumihiutaleilla, onneksi ei kuitenkaan ollut seuraavan päivän eli perjantain keli (10cm lunta). Katselin kartan ja päälinjat etenemistäni varten normaaliin Oulurasti-tapaani ennen lähtöä, tarvittavat muutokset toteutan sitten reitin varrella tilanteen mukaan. Otin tavoitteekseni tehdä ”ehyen suorituksen” eli pyöräillä sopivalla vauhdilla lajiin ja uusiin välineisiini tutustuen  (ks. reittini).

Tämä onnistuikin varsin hyvin, tosin ainakin rastiväli 6-7 oli sellainen, missä pyöräsuunnistuksen lajiosaamattomuus kostautui mennessäni liian pieniä polkuja rastille liian suoraan. Lopulta hukkasin polunkin ja piti mennä umpimetsää pyörää taluttaen ja pari kertaa kompassikin taskusta kaivellen. Onneksi isompi poikittainen polku tuli lopulta vastaan enkä hukannut tuossa oikaisussa kuitenkaan ehkä kuin reilu pari minuuttia verrattuna muiden rastivälien aikoihini. Tämä oli varsin vähän hävittyäni kärkipään koville menijöille kaiken kaikkiaan koko radalla noin 15-20 minuuttia.

Valitsin keltaisen reitin liian pieniä polkuja, hukkasinkin polut ~200 metrin ajaksi... ratamestari olisi suositellut violettia reittiä ja joku hyvä pyöräsuunnistaja valitsi myös oranssin reitin.

Pyöräsuunnistus on kaiken kaikkiaan ensituntumalta varsin mukavaa puuhaa. Ehkäpä ”normaali” suunnistus on itselleni yhä kiehtovampaa, varmaankin koska tämä laji on vielä opettelussa. Toinen syy mielipiteeseeni on ehkäpä se, että juosten etenemismahdollisuudet ovat etenkin metsässä lähes rajattomat. Kun taas etenkin hiihtosuunnistuksessa, mutta myös mm. korttelisuunnistuksessa ja pyöräsuunnistuksessa osin rajalliset. Joka tapauksessa jo pelkkä lajin testaaminen antaa vaihtelua ja uutta näkemystä taas perinteiseen suunnistukseenkin, kun karttaa oppii ajattelemaan useammalla tavalla eri näkökulmista. Olenkin varma, että osallistun jatkossakin kesällä pyöräsuunnistuksiin, mikäli sellaisia vaan järjestetään. Oppiminen lajiin maastopyöräily-tekniikoiden oppimisesta lähtien vie itselläni helposti koko kesän, minkä ajattelu jo itsessään hymyilyttää.

Polvivamman laajuuden ymmärrettyäni laitoin ensimmäiseksi kuntoutumis-tavoitteekseni la 18.5. Canyon Rogainingin, missä maastopyöräillään rasteja etsien 3 tuntia. Tämä oli vajaan tunnin suorituksena Talvikankaalta menopaluut alku- ja loppuverryttelyiksi pyöräillen todella hyvää harjoitusta siihen. Lisäksi kun polvi alkaa nyt kuntoutua, haaveilen olevani jonkin radan juoksukunnossa seuraavilla pehmeämpialustaisilla Oulurasteilla Isokankaalla tai Virpiniemessä samaisella toukokuun keskimmäisellä viikolla.