Talvisarja, Hollihaka 23.3.

Harmikseni hajoitin vähän polveani kuluneella viikolla, enkä pystynyt osallistumaan tämän kertaiseen talvisarjan osakilpailuun Hollihaassa Heinäpäässä. Koska olen lupautunut ratamestariksi 2 viikon päähän, halusin tulla kuitenkin paikalle hakemaan viime hetken oppia kokeneelta tekijältä. Ratasuunnittelun lisäksi esimerkiksi siitä, miten rastit oli kiinnitetty minkäkinlaiseen ympäristöön. Lähdinkin paikalle hölkkä-/kävelymieheksi kiertelemään B-rataa. Polvi vähän aristui matkan aikana alun hölkkäiltyäni, joten lopulta en kiertänyt edes ihan kaikkia rasteja.

Lähtöpaikka. Keli oli monissa kohden kuvassa näkyvän mukainen, eli ei paras mahdollinen. Vesisade ei edes näy kuvassa.


Päivän B-rata.

Tällä kertaa keli oli harvinaisen huono. Kevät oli sulattanut lumia siten, että tiet olivat liukkaat ja samalla satoi vettä. Siitäkin huolimatta paikalla oli erinomaiset 60 suunnistajaa. Josko hiihtokelienkin heikkous vaikutti vai alkaako polte kasvaa kesän lähestyessä?

Reiteillä oli siis tarjolla paljon liukasta pyörätietä ja reitinvalintaa, lisäksi jonkin verran hankikahlaus-metrejäkin. En analysoi tällä kertaa enempää omaa ja muidenkaan tekemistä kun en varsinaisesti osallistunut kilpailuun.

10-50 metriä hankijuoksuakin (tulosuunnasta riippuen) B-radan rastilla 4.

B-radan rasti 6 kerrostalon ja autokatoksen välissä.

Pari pahaa paikkaa (hylkäysmielessä) kuitenkin havaitsin: B-radan rastin 7 tuntumassa tummanvihreän ylittäminen vahingossa oli varsin helppoa. Itsekin tein niin hangen päällä kävellessäni pari kertaa ja jäljistä päätellen moni muukin. Samoin B-radan rastia 11 lähestyttäessä ratamestari oli tehnyt sekä A- että B-radoille kinkkisen rastipisten 2-väkäisen (eli ylityskiellon omaavan) aidan taakse. Myös monet rehelliset ja kokeneet kuntosuunnistajat painelivat vahingossa siinä kohden aidan yli.

Kuvassa näkyy sekä tummanvihreä rastin 7 vieressä (kasvusto osin hangen alla) että rastin 11 vieressä oleva ylityskiellon omaava aita. A-ratalaiset tulivat tuolle rastille 11 B-radan rastilta 3. 



Kommentit