Talvisarja 5.1., Alppila

Pitkä talvitaukoni on nyt takana. Lokakuun lopun yö-cupin finaalin jälkeen on tullut sairasteltua normaalia enemmän, nytkin olin hivenen toipilas miniflunssan jäljiltä. Päätin osallistumisestani vasta kisa-aamuna ja ratojen oltua talvisarjaan varsin pitkät eli fyysisesti raskaat, valitsin tavallisesta poiketen B-radan (6km). Sekä osallistumispäätös että ratavalinta olivat näin seuraavana päivänä puntaroituna onnistuneet.

B-radan kartta (klikkaa kuvaa suurentaaksesi). Kuten näkyy, rastien värit eivät erotu huippuhyvin kartalta, mutta mielestäni se toi vain oman mukavan lisänsä tekemiseen tällä kertaa. Esimerkiksi lähdössä meni todella kauan paikallistaa itseni kun en löytänyt lähtökolmiota tai esimerkiksi rastia 1 millään. Aikani itselle niin tuttua Castrenin kenttää tutulta alueelta haettuani pääsin matkaan. Jos lähtö todellakin kuvattiin (vai oliko se huumoria) niin kiinnostaisi nähdä kauanko olin aloillani ennen kuin pääsin matkaan... tuntuivatko ne sekunnit vain niin pitkiltä :D

Radat olivat muutenkin erittäin mielenkiintoiset. Yhteislähtökisan radoissa oli "ruotsalaishajonta", mikä ymmärtääkseni tarkoittaa sitä, että kaikkien ei tarvitse mennä täsmälleen samoja rastivälejä täsmälleen samaan suuntaan, vaan likipitäin yhtenevät radat riittävät. B-radalla esimerkiksi rastikoodit 36-37-38-39-36 mentiin toisilla radoista eri suuntaan kuin toisilla. Toisena erona osa kävi rastikoodit 31-32 heti lähdön jälkeen, osa vasta maaliin tullessa. Tuolla rastien 31 & 32 kierroksella kun käytiin väistämättä lähtökolmion kautta, mentiin se radan alku- tai loppupäässä. Näin juostu matka oli siis käytännössä kaikilla sama.

Itse tykkäisin, jos moista vähän väljempää ratojen yhteneväisyyden soveltamista käytettäisiin muulloinkin. Tosin siinä(kin) tarvitaan osaavaa ratojen suunnittelua, esimerkiksi rastin ei ole hyvä olla paikassa, mistä se näkyy toiseen suuntaan ja toiseen ei (esim. kiven takana). Tässä kisassa rastit olivat yhtä lähestyttävissä ja yhtä näkyvissä joka suunnasta.

Toinen tämän kerran erikoisuus oli pitkät ja haastavan monivalintaiset rastivälit. A- ja B-radoilla oli 3 pitkää rastiväliä, jotka kukin olivat linnuntietä yli kilometrin, A-radan pisimmän välin oltua lyhintä reittiä 2263m. A-radan pitkien reitinvalintavälien eri vaihtoehtojen pituudet näkyvät hyvin Mika Seppäsen tekemästä erinomaisesta analyysistä tämän linkin takaa. Linkin takana ensimmäinen väli oli B-radalla täsmälleen sama.

Reitinvalintaa B-radan viimeisellä pitkällä rastivälillä. Menin vaaleansinistä reittiä, keltainen oli varmaankin suosittu väli. Vihreää pitkin menemällä olisi saanut myös noiden yhdistelmän. Tällä kertaa yksi kehittämisen arvoinen asia itselleni olikin, että ehkäpä lumisen viime talven johdosta en oikein luottanut pieniin polkuihin kartalla (joita oli mm. tämän esimerkin keltaisen vaihtoehdon loppupäässä). Jatkossa talvisarjassa yritän "hyökätä" enemmän riskialttiimmille eli potentiaalisesti raskaammille reiteille.

Omasta tekemisestäni mainittakoot reilun 44 minuutin ajalla B-radan sija 9/21 ja yllättävänkin OK juoksukunto taustat huomioiden. (Ks. reittini rastit.fi.)Onnistuin itselleni hyvin myös kartanluvussa kesken matkan, yhteislähtökisassa kun ratasuunnittelua ei voi tehdä etukäteen kun karttaa saa katsoa vasta lähtö"laukauksen" jälkeen. Sävelet olivat siis kullakin rastilla selvät aina vähintäänkin seuraavalle rastivälille, joskus ennätin pitkillä ja suorilla tieosuuksilla katsella reittisuunnitelmia vähän pidemmällekin.

Tälle talvelle ajattelin panostaa sen verran myös talvisarjaan, että käyn joskus hiihdon ohella juoksulenkilläkin. Minkä johdosta hankin joulun välipäivinä nastalliset talvijuoksukengät. Sen verran olen ehtinyt niitä jo testaamaan, että ovat liukkaalla alustalla selkeästi paremmat verrattuna normaaleihin kesällä käytettäviin suunnistuksen nastakenkiin. Esimerkiksi nyt Välivainion koulun luistelukentän ylittäessäni juoksin teknisesti aivan samalla tapaa kuin lumella, moinen ei suunnistuskengillä onnistu.

Taustalla sininen Inov8-suunnistuskenkäni. Etualalla oranssi Icebug Pytho4 BUGrip -juoksukenkä. Icebugissa on tuplamäärä nastoja, jotka ovat tuplasti ulompana (silmällä tehty huipputarkka analyysi).



Kommentit