Kausikooste 2018


Toinen kokonainen suunnistuskauteni on ollut todella onnistunut. Vuosi sitten aloittamani blogin kirjoittaminen on tuonut myös oman vivahteensa hommaan; omista kokemuksista kirjoittaminen on varsin mielenkiintoista ja saa ajattelemaan suunnistusta myös vähän kokonaisvaltaisemmin.

Taaksepäin katsottuna ja koostettuna osallistuin tällä kaudella Oulurasteille, suunnistuksen talvisarjaan ja yö-cupiin yhteensä 26 kertaa. Lisäksi osallistuin ensimmäistä kertaa Jukolan viestiin sekä hiihtosuunnistuksen AM-kisoihin. Kävin myös testailemassa rogainingia, Huutilammen MOBO-rataa ja Helsingin Suunnistajien iltarasteilla Paloheinässä. Jotain muutakin kivaa tuli tehtyä; blogiin kertyi edellä mainittujen lisäksi myös 1 kirja-arvostelu sekä tarinaa kahden eri tyttäreni ohjauskerroista sekä esimerkit omasta treenauksesta Syötteen SM-harjoitusmaastossa sekä karttakävelystä Niileskankaalla. Tein myös jonkin verran haastatteluja, kuten rogaining- ja Jukola-ennakoihin.


RastiReitteilyä Sankivaarassa.

Helsingin Paloheinän maali, parkkipaikat ja myyntikojut.

Auringonlasku Hälvälän kisakeskuskessa.


Kauden huippuhetkiä olivat ehkäpä juurikin ne Hälvälän suppamaaston ja Jukolan taian kokeminen sekä edellä mainitut uusien lajien ja tapahtumien testaamiset. Yksittäisistä Oulurasteista ja muista Oulun alueen tapahtumista jäi moni hyvin mieleen, syystä tai toisesta. Suunnistusmielessä mainittakoot onnistumisina mm. Sarvikankaan ja Lummelammen elokuiset rastit, sekä Hiukkavaaran 17.10. yö-cup. Vaikka joissakin muissa kisoissa olin sijoitusmielessä parempi, niin esimerkiksi noilla kerroilla suunnistukseni toimi mielestäni todella hyvin. Maastoista jäivät erityisellä tavalla mieleen edellä mainittujen Hälvälän ja Lummelammen lisäksi tunnetusti komeat Rokua, Olhavan Mustikkakangas sekä tottakai moni muukin paikka, joskus vähän erikoisemmistakin syistä.

Kesän heikoimpia hetkiä oli vähän, pahiten jäi suunnistusmielessä askarruttamaan pari oman tekemisen kanssa totaalisen hukassa oloa: kesäkuussa Sarvikankaalla ja lokakuussa yö-cupissa Lummelammella. Yksittäiset pummit, missä rasti ei vaan löydy, ovat sen sijaan sellaisia mitä pitääkin tulla. Lisäksi Kalliomäen AM-yön vaikea maasto jäi erikoisella tavalla mietityttämään ja kiinnostamaan jo ensi kesänäkin kohdattavaksi. Kesän heikoimmiksi hetkiksi lukisin myös vammat, jotka olivat onnekseni varsin pieniä: suunnistajalle normaalit kolhut ja haavat etenkin sääriin sekä pahimpana naulaan astuminen. Selvisin onnekseni kaikista edellä mainituista vähällä.


Yösuunnistustreenailuissa juoksin tähän laudan keskellä olevan naulaan. Onneksi upposi sopivaan kohtaan, toivuin parissa päivää kävely- ja kolmessa päivää juoksukuntoon.

Kesän 2018 erikoispiirre meille kaikille oli lämpö. Historiankirjat menivät Oulun alueellakin uusiksi heinä-elokuun helteissä. Oulurasteilla esimerkiksi Hiukkavaarassa, Metsäsianniemellä ja Sarvikankaalla sain nauttia ensimmäistä kertaa Oulurasteillessani juomarasteista, jotka olivat todellakin tarpeen. Tämä sekä sateeton kesä aiheuttivat myös sen, että aina elokuun lopulle saakka suot olivat suhteellisen keveitä ylittää. Syyskuussa tilanne toki korjaantui, minkä huomasimme mm. Kumpulammitin ja Kisakankaan Oulurasteilla.

Keli Hiukkavaaran 19.7. Oulurasteilta. Varsin tuttu ennuste kesältä 2018.

Summailin itsekseni, että tämän kauden kokemistani maastoista noin kaksi kolmasosaa oli itselleni uusia. Ja mitä rastikalenteria katselen, veikkaisin että silti vähintäänkin puolet alueen suunnistusmaastoista on vielä testaamatta (laskutavasta riippuen, esim. Olhavassa on monta eri maastoa joita en edes tiedä). Toisaalta taas olen huomannut, että samaan maastoon vaikkapa toista tai kolmatta kertaa meneminen on tietyllä tapaa jopa kiinnostavampaa kuin ensimmäisellä kerralla.

Kävin tällä kaudella tavoitteeni mukaisesti noin kerran viikossa (kesällä) rasteilla ja kartan kanssa tuli treenailtua sopivasti, mutta juoksutreenit jäivät liian vähiin. Arki oli liian kiireistä, jotta olisin jaksanut harjoitella enemmän. Saa nähdä miten ensi kaudella on.

Blogin kirjoittamiseen liittyen olen havainnut, että Blogspotin maksuton versio on hivenen köykäinen, ajattelin siis tutkia talven mittaan josko siirtyisin edulliseen maksulliseen blogi-alustaan vai en. Sen lisäksi yksityiskohtaisempi palaute kiinnostaisi todella paljon. Minkä tyyppisistä aiheista tulisi kirjoittaa enemmän? Mitä pienempiäkin asioita teksteissä tulisi olla lisää ja mitä vähemmän?

Loppuun SuurKiitos myös minulta kaikille suunnistuksen parissa talkootyötä tekeville. Ja kiitos blogini lukijoille, mukava kirjoitella kun huomaa että joku muukin tykkää joskus lukea näitä juttuja 😊

Talvisuunnistuskautta odotellessa...


Kommentit