perjantai 18. toukokuuta 2018

Rogaining-ennakko

Olen kuullut kehuja rogainingista mielenkiintoisena ja etenkin suunnistajille soveltuvana lajina. Lauantaina 26.5. Oulu rogaa ja rollaa:n järjestämä Canyon Roga osuu sopivasti kohdalle ja lähdenkin innolla kokeilemaan. Koska rogaining on sen verran tuntematon laji ainakin osalle meistä, kerron lyhyesti siitä tässä ennakossa.


Rogaining on suunnistusta, jossa annetussa määräajassa haetaan mahdollisimman monta rastia vapaavalintaisessa järjestyksessä. Rogainingiin voi osallistua yksin tai joukkueena, jolloin koko joukkueen on pysyttävä yhdessä koko kisan ajan. Kilpailijat saavat kartan käyttöönsä määritellyn ajan ennen kisaa, jolloin alkaa suunnitteluvaihe. Sen jälkeen pyritään keräämään annetussa ajassa mahdollisimman monta pistettä. (Ks. rogainingista sääntöineen enemmän täältä.)


Rogaajia reitin suunnitteluvaiheessa. (Kuva 2017, kuvaaja Jari Kaaja, poimittu rogaining.fi -sivustolta)


Esimerkiksi 26.5. Canyon Rogassa suunnitteluaikaa on tunti. Kilpailuaikaa jalan liikkuvilla on 1,5h ja maastopyöräilijöillä 3h. Kuulostaa varsin sopivalta ponnistukselta näin vasta-alkajallekin. Oulu rogaa ja rollaa järjestää myös syksyllä Pimiä rogainingin, missä seikkailuaika on 1-8 tuntia (klo 22-06), tähän osallistutaan 2-5 henkilön joukkueina. Olen perehtynyt rogainingiin googlettamalla, mutta koska en omaa kokemusta lajista, haastattelen lyhyesti myös Oulu Rogaa ja Rollaan toista pääorganisaattoria Matti Hokkasta. (Toinen on Harri Valasma, molemmat järjestävänä tahona toimivasta Suuret seikkailijat ry:stä.)

Oulu Rogaa ja Rollaa -puuhamies Hotti.


Montako vuotta olet suunnistanut ja montako rogaillut? Kummasta pidät enemmän ja miksi?
Olen suunnistellut 14 vuotta. Ensimmäisen kokeilin rogainingia vuonna 2010 ja hullaannuin lajiin samantien. Pidän enemmän rogainingista, koska reitin suunnittelu etukäteen on niin hauskaa. Lisäksi on jännittävämpää, kun rasteja (pisteitä) on kerättävä mahdollisimman paljon tietyssä ajassa. Pidän myös siitä, että rogainingissa voi yleensä mennä yhdessä kaverin tai kaverien kanssa. 

Miksi tavallisen Oulurasteilijan kannattaisi osallistua 26.5. Canyon Rogaan?
Canyon Rogaining on helppo tapa tutustua rogainingin maailmaan ilman kilpailua. Voit oman taitotasosi mukaan etsiä haluamasi määrän rasteja joko yksin tai kaverin/kaverien kanssa, juosten tai pyörällä. Joukossa on paljon rasteja, jotka voi löytää ilman aiempaa suunnistus/rogaining kokemusta. Arvomme myös palkintoja, joita jokainen osallistuja voi voittaa.

Mitä erilaista on valmistautumisessa verrattuna suunnistukseen?
Rogainingin valmistautuminen eroaa suunnistuksesta siten, että reitti suunnitellaan etukäteen. Reitin suunnittelua varten kannattaa ottaa mukaan esim. tussi, jolla voi piirtää reitin. Rogaining voi vaatia myös hieman enemmän tankkausta ennen tapahtumaa ja sen aikana. 


Onko tämän kerran rata optimaalisempi juoksijoille, maastopyöräilijöille vai sekä että? Miten nämä radat ovat järjestämissänne rogainingeissa yleensä?
Tämän kerran rata on pyritään tekemään sellaiseksi, että se sopii yhtä hyvin juoksijoille ja pyöräilijöille. Juoksijat huomioimme siten, että rasteja on lähialueella runsaasti ja niiden rastien väliset etäisyydet eivät ole liian suuria. Aiemmin radat on sopineet ehkä hieman paremmin pyöräiljöille.  

Oulun alueella on noin 2-3 teidän järjestämäänne kisaa vuodessa. Mitkä ovat sen lisäksi muut mahdollisuudet, jos lajista kiinnostuu enemmän?
Jos lajista kiinnostuu enemmän, niin rogainingeja järjestetään myös muualla Suomessa ja maailmalla. Sitä varten kannattaa käydä tutkimassa rogaining.fi sivustoa.


2017 Yörogan lähtö. (Kuva Oulu Rogaa ja Rollaa :n sivuilta.) 


Bloggarin mainintana vielä loppuun, että Suuret Seikkijat ry. lahjoittaa osan osallistumismaksuista aina hyväntekeväisyyteen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti