Koskenniska 28.4. & Tahkokangas II 2.5.

Tällä viikolla kävin taas 2 omatoimirastit, ensiksi tiistaina harrastin suunnistusta kaupunkimaisemissa Koskenniskalla. Juoksin Tuiran rannalta lähtien 4,6km A-radan, jolle oli kartoitettu mukaan myös uusia alueita: ainakin itselleni uutta olivat sekä Vankilan alueen ympäristö että Oulujoen eteläpuolen maasto Rautasillan molemmin puolin.

Tuiran ranta uimalaitureineen ennen lähtöäni.

Juoksemaan lähtiessäni fiilis omasta kunnosta oli tosi hyvä ja kelikin hymyilytti. Tuiran rannassa näkyi uimareita ja lenkkeilijöitä joka lähtöön. Lukaisin kartan ennen lähtöä normityyliin nopeasti läpi alustavan reittisuunnitelman tehden: tämä oli mielestäni virhe, sillä juoksussakin olisi kyllä pitänyt ehtiä karttaa lukemaan ja samalla tuosta kovavauhtisesta repäisystä olisi tullut entistä mielenkiintoisempi. Jatkossa yritänkin ainakin sprinteissä olla katsomatta karttaa ennen lähtöä (kisatyyliin), oppiakseni suunnistaessa enemmän. Luettavaa kun siellä kartalla on aina ja paljon, nytkin huomasin vasta kotona jippoja kartalta.

Koskenniskan A-rata.
Piirtelin samaan kuvaan pisimmälle ja mielenkiintoisimmalle reitinvalintavälille 5-6 pari reittivaihtoehtoa: mielestäni ehkäpä nopeimman reitin vaaleansinisellä ja yhden vaihtoehtoisen, ehkäpä vähän pidemmän reitin vihreällä. (Klikkaa karttaa tarkentaaksesi.)

Esimerkki pienistä valinnoista, joita ei aina tule edes mietittyä. Itse juoksin lähdöstä ykköselle punaista reittiä monen muun tapaan, violetin oltua myös suosittu. Silti arvelisin vaaleansinisen reitin olevan nopein, eikä tummansininenkään ole kovin heikko valinta. Sprintissä/ kaupunkimaaston suunnistamisessa korostuu se, että taloja joutuu kiertämään usein 90 asteen mutkan tehden. Aina, kun suorempia reittejä löytyy, niissä voittaa matkassa laskennallisesti yllättävän paljon.

Mitä pidemmälle matkanteko eteni, sitä enemmän aloin piiputtaa ja huomasin, että kyllä se 37 minuutin täysillä vetäminen ottaa voimille. Rastit.fi:ssä nopein on suorittanut (kirjoittamisen hetkellä) radan reiluun 27 minuuttiin, sen verran sitä minulla yleensä on eroa todella koviin menijöihin. Koin reitinvalintani kuitenkin keskimäärin varsin hyviksi koviin urheilijoihinkin vertailtuna, eli suunnistus sujui.

Mainittakoot tästä vaihtelevan upeissa kaupunkimaastoissa kulkeneesta radasta vielä, että rastit olivat tällä kertaa 7 x 5 sentin kokoisia rastitarroja. Hyvä keksintö kaupunkimaaston omatoimirasteille, rastilippuja kun takuulla katoaisi näillä alueilla kun rastit ovat paikallaan useamman viikon. Tämä toisaalta aiheutti itselleni joillakin rasteilla omat haasteensa tarrojen nopeassa löytämisessä, mutta rastimääritteidenkin tarkka luku on sprintissä tärkeää ja tämä opetti yleisen tarkkavaisuuden lisäksi samalla sitäkin.

Rastilla 11 kolautin pääni leikkialueen katokseen... otin 20cm päästä rastista virtuaalileimaamisen ehkä hieman liian kirjaimellisesti, kömpelö koordinaationi huomioiden :)

Viikonlopun lähestyessä meni jälleen miettimiseksi, minne matkata lauantaina suunnistamaan. Rasteja on tällä hetkellä maastossa niin hyvin, Tahkokankaallakin on 2 eri radat (ja yhteensä 7 eri A-D vaikeustason rataa). Valitsin mietinnän jälkeen Tahkokangas II 6,4km A-radan, koska se kierteli kaikkein laajimmin kartan alueella. Vaikka olen suunnistanut Oulurastien järjestämisessä suositulla Tahkokankaalla muistaakseni 3 kertaa aikaisemmin, tarjosi rata silti paljon uusiakin haasteita. Esimerkiksi Poikkimaantien itäpuolella en ollut vielä ennen suunnistanut. Tällä kertaa en myöskään katsonut karttaa (reittejä miettiäkseni) ollenkaan ennen lähtöä.

Tahkokangas II, A-rata.

Nyt lauantaina juoksuvire tuntui varsin heikolta läpi suoritukseni, ehkäpä se olikin vapun syöminkien jäljiltä sitä. Pyrin menemään koko ajan mahdollisimman riskillä ja lyhintä mahdollista reittiä. Monissa kohdin valintani tuntuivatkin todella optimaalisilta enkä koe varsinaisesti pummanneeni tällä kertaa kuin hyvin pienissä yksityiskohdissa. Silti jäi olo, että tuli vedettyä liian varman päälle. Ei niinkään reittivalinnoissa (ks. rastit.fi), mutta etenemisrohkeudessa. Aivan liikaa tuli katseltua joka polun ja ojan ylityksissä omaa sijaintia ja kohdistelua itseä seisoskellessa kartalle. Näin etenkin vaikeimmilla rastiväleillä 10-15. Ehkäpä tämä etenemisrohkeuden puute kertoo eniten vielä suunnistustaitojen puutteesta.

Rastivälin 13-14 valintani oranssilla. Ensimmäisen poikittaispolun jälkeen maasto näytti liian haastavalta (violetilla ympyröimäni alue), joten lähdin poikittaispolkua katsomaan sopivampaa kohtaa ja ajauduin turhan etäälle rastiväliviivasta, ennenkuin lähdin taas polkuja hyödyntäen kohti rastia. Kuvassa keltaisella hiihtoladun pohjaa maksimaalisesti hyödyntävä reittivaihtoehto ja vihreällä ehkäpä joidenkin kovimpien suunnistajien reitti.
Rastivälillä 14-15 minun olisi pitänyt edetä rohkeammin suunnalla rastiväliviivaa pitkin, koska vihreällä ympyröimääni ojan risteystä ei "pystynyt" missaamaan. Lisäksi vaikka kivi ei olisi löytynyt (oli kyllä näkyvällä paikalla), ei pummi olisi ollut kovin suuri hiihtoladun pohjan oltua sen verran lähellä.

Tahkokangas II -ratojen maali Maikkulassa, kaikkia Oulun alueen omatoimirastien karttoja myyvän Hulluna hiihtoon -liikkeen nurkalla.

Viikon molemmat suunnistukseni sujuivat kokonaisuutena hyvin. Molemmilla rasteilla oli mukava käydä ja molemmat tarjosivat rastien sujuvasta löytymisestä huolimatta omat haasteensa maastossa sekä lisäksi omat mietinnän aiheensa myös jälkeenpäin. Molemmat kartat (myös lyhempine B- ja C-ratoineen) olisivat todella hyviä kenelle tahansa lajia harvemmin harrastavallekin, suosittelen!