Kartan tekijän haastattelu


Minua on usein mietityttänyt, miten suunnistuskartta tehdään ja kuinka iso homma se on. Netistäkin löytyy jotain tietoa aiheesta, mutta kiinnostavinta on totta kai kuulla joltakulta tutulta, joka on tehnyt itse Oulurasteilla käytettävän kartan, miten hän sen on laatinut ja mitä olennaisimpia asioita kartan teossa on huomioitu.


Tiedän Oulun alueelta useammankin karttoja tekevän nimen, mutta Pohjantähteläisenä olen törmäillyt rasteilla ja muussa suunnistustoiminnassa paljon Urpo Niemelään, joka suostui haastateltavakseni.


Kerro lyhyesti taustastasi suunnistajana?
Kartat ja suunnistus ovat kiinnostaneet minua aina. Suunnistusharrastuksen aloitin aktiivisemmin aikuisena n. 25 vuotta sitten kuntoilumielessä. Vähitellen mukaan on tullut kilpailuihin osallistuminen, ratojen suunnittelu ja karttojen tekeminen.

Milloin aloit mukaan karttojen päivittämiseen ja tekemiseen ja miksi?
Noin 10 vuotta sitten kun huomasin, että uutta teknologiaa hyödyntämällä karttojen tarkkuutta ja laatua voi helposti parantaa. GPS:n avulla kartan kohteet sai tarkasti oikeaan paikkaan.  

Maanmittauslaitoksen laserkeilausdata tuli saataville muutamia vuosia sitten, sen jälkeen pohjakartan tekeminen ja korkeuskäyrien piirtäminen oli huomattavasti helpompaa kuin aikaisemmilla menetelmillä.

Oletko käynyt kursseja asiaan vai oppinut kokemuksen kautta?
En ole käynyt kursseja. Tietoa löytyy paljon netistä, harjoittelua tietysti tarvitaan :)

Miten uusi suunnistuskartta tehdään?
Itse olen tehnyt karttoja kahdessa vaiheessa, jotka vievät suunnilleen yhtä paljon aikaa. Ensimmäisen vaiheen voi tehdä kotona tietokoneen ääressä esim. talven aikana. Maastotyö täytyy tehdä sulan maan aikana.

1. vaihe: Pohjakartan tekeminen tietokoneella. Tässä vaiheessa syntyy jo aivan hyvä karttapullautin-tyylinen kartta. Tämän vaiheen voisi jakaa lyhyesti seuraaviin osiin:
  • pohja-aineistona MML:n (Maanmittauslaitoksen) laserkeilausdata, josta saadaan mm. geo-referointi
  • alueen rajaus ja kartan kierto deklinaation mukaan, mittakaava
  • ilmakuvat, kaupungin kanta-kartta ym. taustakuviksi
  • korkeuskäyrien generointi kartalle ja muokkaus
  • piirretään kaikki kohteet mitä aineiston perusteella voi tehdä esim. tiet, vesistöt, ojat, suot, kasvillisuusrajat, rakennukset

MML:n korkeusmallidatasta laskettuna korkeuskäyrät ja maanpintaa esittävä varjokuva taustakuvana Sankivaaran itäpuolelta. [Vaiheen 1 teko siis kuvassa vielä kesken.]


2. vaihe: maastotyö
  • käytännössä vaatii että koko alue kuljetaan melko tarkasti läpi
  • piirretään/korjaillaan kaikki kohteet mitä pöydän ääressä ei näkynyt
  • merkitään kasvillisuus, kulkukelpoisuus ja korkeuskäyrät tarkemmin


Valmis suunnistuskartta samasta kohdasta.


Mikä kartan teossa on mielestäsi mukavinta? Entä vaikeinta?
Mukavinta varmaankin on luonnossa liikkuminen. Vaikeinta on pienipiirteisten alueiden kuvaaminen kartalle. Kaikkia kohteita ei voi merkitä kartalle, pitää osata päättää mikä on oleellista suunnistuksen kannalta ja mitä jätetään pois

Miten ja kuinka usein Oulurasti-käytössä olevaa suunnistuskarttaa tyypillisesti päivitetään?
Yleensä kartta päivitetään aina ennen Oulurasti-tapahtumaa, vähintään kerran vuodessa ja useamminkin, jos on aikaa ja kartan alueella on tapahtunut muutoksia.

Mitä olennaisimpia kieltoja ja oikeuksia liittyy kartan tekemiseen ja hyödyntämiseen?
En ole erityisemmin perehtynyt lupa-asioihin, muut ovat hoitaneet niitä Pohjantähdessä. Luonnollisesti kilpailun tai yleisen tapahtuman järjestäminen kartan alueella vaatii luvan kaikilta maanomistajilta. Jos lupia ei saada niin karttaa ei kannata tehdä. Kartoittamista varten tarvitaan myöskin kartta-aluevaraus ja lupa suunnistusliitolta.

Mitä karttoja olet tehnyt? Mitä päivittänyt ja päivität tällä hetkellä? Teetkö niitä harrastuksena vai saatko jotain pientä korvausta vaivanpalkaksi?
Olen tehnyt Pilpajärven, Pilpaojan ja Sallisenperän kartat ja päivittänyt useita Pohjantähden karttoja. [haastattelijan lisäys: linkit postauksiini ko. paikoista]

Pääsääntöisesti olen tehnyt harrastus/talkootoimintana pieniä matkakulukorvauksia lukuunottamatta.

Montako kartan tekijää on tällä hetkellä Oulurastien alueella suunnilleen? Entä moniko osallistuu päivitykseen (arvaus riittää)? Tehdäänkö kaikki seurojen omana työnä aktiivien toimesta vai ostetaanko jostain myös kartoituspalvelua?
Varmaan jokaisessa seurassa on vähintäänkin yksi aktiivisesti kartan tekemiseen osallistuva henkilö ja päivityshommissa enemmän.
Luulisin, että suuri osa työstä ainakin Oulurasti- karttojen osalta menee talkootyönä. Suurempiin kilpailuihin usein käytetään ostopalveluita.

Luin Uudenmaan suunnistajien sivuilta, että uuden kartan teko tyypilliseen suomalaiseen maastoon vie aikaa noin 40-50 tuntia/ neliökilometri ja päivityskin 10-15 tuntia/ km2. Ja nämä voivat vielä ylittyä roimasti haastavilla alueilla. Normaalilla suunnistuskartalla (A4, 10 000:1) on siis noin 6 neliökilometriä pinta-alaa ja se on yleensä otanta kokonaisesta kartta-alueesta, joka voi olla suurempi. Kuulostaako edellä mainittu työmäärä tutulta, eli miten sinulla on mennyt aikaa kartan tekoon ja päivitykseen?

Mainitut lukemat pitävät paikkansa mutta minusta tuntuu, että Oulun alueella työmäärä/neliökilometri on hieman tuon keskiarvon alapuolella, koska maastossa on vähemmän kuvattavia kohteita.

En ole laskenut tunteja kovin tarkasti, mutta kaiken vapaa-ajan saa helposti menemään. Viimeisimmän tekemäni kartan, Pilpaojan, tekemiseen meni n. 200 tuntia. Pinta-alaa siinä oli noin 6 neliökilometriä.



Kiitos haastattelusta Urpo :) Ja kiitos äärimmäisen arvokkaasta työstä lajin hyväksi!

Kommentit

  1. Kiitos paljon mielenkiintoisesta tekstistä. Kylläpä kartta- ja maanmittaustekniikka on kehittynyt viime vuosikymmeninä. Toisaalta 200 työtuntia kuuden neliökilometrin karttaan kuulostaa edelleen paljolta. Mutta mittaukset ovat sitten varmaan millintarkasti kohdallaan. Arvokasta työtä. Täytyypä kädä katsastamassa tuo Pilpaojan alue ihan puhtaasta mielenkiinnosta.
    https://www.prismarit.fi/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti