Pilpajärvi 28.6. ja Sutela 30.6.

Pilpajärvi ja Sutela olivat todella kokemisen arvoisia, jälleen minulle uusia maastoja. Molemmissa omatoimi-suunnistamisen puitteet olivat viimeisen päälle kohdillaan. Kävin Pilpajärvellä sunnuntaina keskipäivällä kirkkaalla +21C auringonpaisteella, eli juoksukeli oli kropalleni todella raskas. Tiistai-iltana yhdeksän maissa taas satoi viilenevässä illassa kiihtyvään tahtiin, mikä teki juoksukelistä muuten miellyttävän, mutta yleisesti haasteellisen.

Kiviröykkiötä Ala-Korkiakankaan laella, Pilpajärven A-radan rastivälillä 9-10.

Pilpajärven A-rata. Mielestäni onnistunut reitinvalintani rastivälillä 3-4 vaaleansinisellä. Rastit.fi mukaan vaaleanvihreä reitti oli suosituin, merkkasin keltaisella myös yhden vaihtoehdon.

Pilpajärven A-rata oli mielestäni laadukas ja haasteellinen. Vaikka otinkin reilun 77 minuutin suoritukseni aikana ehkäpä noin 1+2+1 minuuttia pummeja (joista lisää alempana kuvassa), eivät ne välttämättä olleet kovin paljoa haastavissa maastonkohdissa. Pidin suuresti myös kahdesta pitkästä reitinvalinta-välistä, jotka olivat linnuntietä 1.9 ja 1.8 km, valtaosan juostua niitä noin 2 ja puoli kilometriä per väli. Mieleen jäi myös, että rastit eivät olleet tällä kertaa isommin "piilossa", mikä oli hyvä asia radan oltua muuten niin haastava. Esimerkiksi potentiaalisesti vaikeassa kohden ollut perhoslenkkien keskusrasti näkyi varsin hyvin kaikista 3 tulosuunnasta.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana juoksin suunnistaessani 2 kertaa maalin läpi eli autoni ohi. Mikä ei siis haitannut tällä kertaa yhtään, joka kerta tulin paikkaan eri suunnista. Enkä muutenkaan tainnut juosta metriäkään samaa tietä/polkua koko suunnistuksen aikana. Maalissa olin pitkän matkan ja auringon paahteen johdosta jopa poikkeuksellisen väsynyt, jättipaarmojenkin vauhditettua matkantekoani.

Polkua ja maastoa perhoslenkkien Ala-Korkiakankaalta. Juoksin tässä kohden pitkää rastiväliä 15-16.

Rastivälillä 1-2 lähestyin rastia 2 punaista viivaa pitkin suunnan pitämisen sujuttua huonosti. Näin montussa olevan rastin 3 ja suuntasin sitä kautta sijaintini varmistaen rastille 2. Ilman rastin 3 näkemistä myöskään rasti 2 ei varmasti olisi löytynyt niin nopeasti, käyrien ja maaston luvun oltua tässä kohdassa haastavaa. Kuvassa lisäksi vihreällä ympyröitynä käyrä, minkä kautta aioin mennä rastille.
Rastille 16 tulin tietä pitkin pohjoisesta ja vedin suunnalla (keltaista viivaa) himpun rastin ohi, kunnes kohdistin itseni seuraavalla jättikivellä suon reunalla. Jälkiviisaana olisin osunut rastille paremmin vasta vihreää viivaa pitkin rastille suuntaamalla, niinkuin osa rastit.fi mukaan tekikin.
Rastille 17 suuntaaminen taas oli tiedetysti jo rastilta 16 lähtiessä haastava, mutta koska heti takana oli tie pysäyttäjänä, ei lisäminuutin vienyt huti juuri ahdistanut. Juoksin siis sinistä viivaa Tervareitille saakka, mistä kävin vielä autotiellä kurkkaamassa violetilla merkkaamastani risteyksestä sijaintini. Tällaisella välillä erotetaan todella hyvät suunnistajat hyvistä harrastajista, koska esimerkiksi soistuvan maan ja valkoisen kangasmaaston ero on kartalla ja maastossa niin hiuksen hieno.

Koska tällä hetkellä on niin paljon erinomaisia omatoimiratoja suunnistettavana, jäi tämä yksi Oulurastien keskusteluissa hehkutetuimmista eli Sutelan (/Onkamon) radan suunnistaminen sen viimeiseen iltaan. En ole koskaan ollut sadetta pelkäävää sorttia joten illaksi povattu vankka vesisade ei hidastanut suunnitelmiani. Loman alussa olen kuitenkin urheillut selvästi normaalia enemmän, eli jaloissa painoi kivasti jo ennen matkaan lähtöä. Kurkkasin sen verran jo etukäteen muiden aikoja rastit.fi:stä, että A-radalla minulla olisi mennyt helposti jopa liki puolitoista tuntia. Kun katselin muiden ajoista B-radankin vievän todennäköisimmin reilun tunnin ja liikkuvan samoilla alueilla, päädyin valitsemaan normaalista poiketen sen.

Vesisateen johdosta tällä niitä paarmoja ei nyt näkynyt ja omasin kesän ensimmäistä kertaa myös sääskimyrkyt mukana. Sääskiä tuntuikin olevan karttaa postilaatikosta hakiessa ihan "mukavissa" määrin. Sen verran olin päätellyt etukäteen myös Oulurastien keskustelusta, että tällä kertaa ryteikköä ja heikon näkyvyyden aluetta piisaa. Koska olin valmistautunut todella haastavaan maastoon, se vastasikin aika hyvin odotuksiani. Ja koska oletin monen kartan alueen olevan jopa karttamerkkejä hidaskulkuisempi, valitsin 4 eri rastivälillä normaalin suoraan vetämisen asemesta tiekierron. Uskoisin, että omat etenemistaitoni huomioiden valitsin kaikissa noissa keskimäärin nopeamman reitin.

Kartat postilaatikossa Jokivarrentie 355:ssä.

Sutelan B-rata. Merkitsin 4 tievalintaani keltaisella, vihreiden reittien oltua ehkäpä paremmalle suunnistajalle/ nopeammalle maastossa etenijälle parempia.

Kohtasin lopussa myös jo rastia 11 lähestyessäni ongelman: karttamuovin sisälle oli päässyt melko paljon vettä, mikä kartan kastumisen lisäksi vei tarkkaa näkyvyyttä. Kun pilvinen iltakin oli jo ennättänyt aika myöhäiseksi, oli melkoinen tihrustaminen, että sain kartasta selvää. Kun kastunutta karttaa ei voi oikein ottaa muovista poiskaan sen hapristuessa pahimmillaan murusiksi käteen. Niinpä katselin erittäin tarkkaan lopullisen lähestymiseni rasteille 11 ja 12 mahdollisimman varman päälle, mutta rastilla 13 "selän oikaistuani" otin ainoan selkeämmän parin minuutin pummini. Ennakkoon erittäin helpolta näyttänyt rasti muodostui melkoiseksi murheenkryyniksi, onnekseni kuitenkin löysin jonkun C/D-radan rastin lisäksi myös sen oikean. Ja jälkikäteen muiden kisailijoiden reittejä rastit.fi katseltuani huomasin, että moni muu oli samoissa ongelmissa. Rasti ei vaan ollut niin helppo, mitä olisi voinut ensinäkemältä luulla. Rastin kohdalla olevan kuviorajan havaitseminen tulosuunnasta päin oli hastavaa, lisäksi esimerkiksi korkeuskäyrien luku tuossa kohden varsin "täydeltä" kartalta osoittautui minulle mahdottomaksi.

Suunnistamisen tyypillisimpiä virheitä onkin luulla jotain rastia helpoksi: keskittyminen herpaantuu helposti ja voi tulla isojakin pummeja, kuten vaikkapa Ruunalan juhannus-suunnistuksessani. Jokaista rastia tulisi siis pitää aina ennakolta potentiaalisesti haastavana.

Kartan "taka"puoli. Oikeassa reunassa etupuolella märän ja repeilleen osan alla rastit 12 & 13.

Suuntasin rastille 12 tietä pitkin violetilla ympyröimieni korkeiden puiden kautta, korkeuskäyrää pitkin.
Rastilta 12 törmäsin tielle ja hämäännyin hakien rastia jo ensimmäisen kuviorajan pinnasta, punaisella merkitsemääni viivaa juosten. Siinä olikin joku C- ja/tai D-radan rasti, minkä johdosta maasto oli myös sen näköinen, että siitä oli kuljettu (A-radan rastiväliviivankin mentyä siitä kohden tien yli). Tuosta lähdettyäni en millään hoksannut oikean kuviorajan kohtaa (koska lyhemmät puut olivat kauempana/ maastomielessä korkeammalla), kohdistinkin rastin paikkaa eniten vaaleansinisellä ympyröimäni korkean puun avulla ja löysin rastin sittemmin metsäautotien ja tiheikönkin havaittuani.
(Kartassa oleva keltainen viiva kuvaa reittiäni rastille 2. Yllätyin, että se oli nopeampi edetä kuin maasto rastille 1, vaikka kartan perusteella olisin luullut toisin päin.)

Yhteenvetona sekä Pilpajärvi että Sutela tarjosivat omilla tavoillaan erinomaisia suunnistushaasteita. Mietin jälkikäteen, että "normaaleilla" Oulurasteilla nämä molemmat radat olisivat olleet todennäköisesti helpompia, koska aina sitä näkee sen verran kilpakumppaneita rastiväleillä. Esimerkiksi Pilpajärven rastin 16 pummi olisi voinut hyvinkin jäädä tekemättä muiden suunnistajien liikkeiden perusteella, joko samaan suuntaan menevän tai vastaan tulevan kisailijan reitistä päättelemällä. Sinänsä nämä omatoimirastit kyllä opettavat itsenäistä tekemistä ja omaa kartanlukua jopa tavallisia Oulurasteja enemmän.