Saviaronkangas 14.7. ja Tuiranhovi 17.7.

Palasin tällä viikolla taas omatoimirasteilun pariin. Kävin kahdessa osittain tuntemassani maastossa: suunnistin Haukiputaan Saviaronkankaan kartan eteläosassa B-radan vuosi sitten, Tuiranhovin kartan alueella kilpailin viime syksynä yösuunnistuksen alumestaruudesta.

Saviaronkangas on mielestäni valkoisilta kartta-alueiltaan varsin nopeakulkuista kangasmaastoa, missä monien muiden Oulun alueiden tapaan on paljon suoria metsäautoteitä ja polkuja keskenään erilaisten maastotyyppien välillä. Toisin sanoen siis ehkäpä aikoinaan sarkajaon perusteella määriteltyjen maa-alueiden välillä on kulkutiet, joiden eri puolia eri maanomistajat hoitavat eri tavalla tai kaatavat metsän eri aikaan. Tämä aiheuttaa osaltana sen, että maastossa on väistämättä paljon suunnistamista helpottavia elementtejä, koska puhdasta metsäaluetta on sellaisenaan kussakin kohdassa aina hyvin vähän. Ja täten isoja pummeja ei tule niin paljon, vaan kyse on enemmän reitinvalinnoista ja pienemmistä pummeista haastavampiin kartan yksityiskohtiin liityen. Maastossa on mielestäni paljon samoja piirteitä kuin mm. Virpiniemen alueen eri suunistuskartoilla.

Saviaronkankaalla oli myös jokunen hiekkamonttu, tässä perhoslenkkien keskusrasti 10/14 upealla paikalla hiekkamonttualueen kukkulan laella.

Saviaronkankaan kartta, reitinvalintamielessä mielenkiintoisin oli rastiväli 5-6. Oli makuasia, lähteäkö alussa rastilta 5 luoteeseen, pohjoiseen vai koilliseen metsäautotielle päästäkseen. Samoin sen jälkeen oli makuasia valitsiko sinisen reittini, suosituimman keltaisen reitin vai jopa violetin. Rastit.fi mukaan joku meni myös liki rastin 2 kautta.

Suuntasin Haukiputaalle tiistaina pikkutyttöjen päiväuniaikaan. Mennessäni ja pois tullessani ukkonen jyrisi, mutta sadetutka piti aika hyvin kutinsa ja sain vain hyvin vähän kevyttä sadetta päälleni, kovempien kuurojen tultua vasta myöhemmin. Oloni oli myös tällä kertaa vähän heikompi. Olin tulossa paikalle maanantaina, mutta suunnistuskamppeet jo puettuani päätinkin olla lähtemättä, kun oli vähän valju olo jonkun flunssan pyrkiessä päälle. Tiistaina olo oli jo parempi, mutta vielä vähän nahkea. Sain kuitenkin juostua reitin liki normivauhtia läpi, vaikka loppua koden pitikin löysätä piirun verran.

Suunnistus sujui, ainoa reilun puolen minuutin pummini tuli maaston suojassa olleen rastin 6 ohitettuani. (Oma & muiden reittejä rastit.fi) Havaitsin myös reitillä saman kuin viikon toisessa maastossani Tuiranhovissa: joillakin rastiväleillä oli muodostunut rasteilta lähtiessä jo polunalkuja, mikä kertoo näiden hyvien omatoimiratojen kovasta käytöstä.

Tuiranhoviin suuntasin lämpimän perjantain aamupäivänä. Auran maja on hiihtohommista itselleni enemmän kuin tuttu ja sinne on aina mukava mennä. Majan pohjoispuolen maasto on erittäin oululaista, eli tuttujen suorien maastoa halkovien metsäautoteiden lisäksi paljon etenkin karttavalkeaa ja vihreää pystyviivaa hakkuiden ja maahan jätettyjen nuorten männynrankojen johdosta.

Tuiranhovin omatoimirastien A-rata.

Pummailin todella pahasti jo heti rasteilla 2 ja 3. Etenkin rastin 2 pummailua on tullut mietittyä ennen tämän kirjoitelua kovasti, mutta uskoisin että maastonkohta oli vaan vaativa ja ehkä saattoi käydä jopa niin, että olin erittäin lähellä rastia kahteen kertaan, mutta se ei vaan pistänyt silmään lievän haaleutensakin johdosta (tämä ei siis ole moite). Joka tapauksessa osaava suunnistaja olisi löytänyt rastin jo pelkillä käyrillä nopeammin.

Tuiranhovissa oli mielestäni montakin haastavaa rastipistettä, edellä mainittujen lisäksi myös esimerkiksi rasti 8/11 ja rasti 10 vaativat tarkkuutta. Eräs mietityttämään jäänyt asia oli lähdostä ykköselle ja viimeiseltä rastilta maaliin juostessa, että millainen metsä/polku -kombo olisi kannattanut valita. Todennäköisesti onnistuneessa suorituksessa sillä ei olisi ollut isoa väliä. (Tuiranhovin A-radan reittejä rastit.fi.)

Lähestyin rastia 2 sinistä viivaa pitkin ja olin jo mielestäni kivikon kohdalla, jolloin päätin suunnata jokusen metrin etelämmäksi rastin löytääkseni. Taisin koukata sen eteläpuolelta ohi 3 minuutin pummin verran. Kun hain paikkani rastin pohjoispuolelta olevalta polulta, suuntasin violettia viivaa taas rastin ohi ja otin vielä toisen 5 minuutin pummin siihen päälle. Ehkäpä iskin paikalle liian vauhdilla varmana rastille osumisesta. Lopulta kun hain toistamiseen vauhtia polulta ihan sen pohjoispuolen muurahaispesästä itseni 100% varmistaen, osuin suoraan rastille. Rastia lähestyessä olisi kannattanut ehkä tukeutua muutenkin myös kiviin (jälkiviisaana), koska jostakin syystä tuon apukäyrän havaitseminen tuotti minulle ongelmia. (Rastit.fi -palvelussa on huomioitava, että gps-jälkeni on noilla kohdilla vähän pielessä, se ei kohdistu oikein rastia lähestyessäni poluille pohjois- eikä itäpuolella.)
Rastille 3 mennessä juoksin liian vauhdilla ja liian kauan luoteeseen, peitteisen mäen ylittäessäni luulin olevani sen huipun itäpuolella (keltainen viiva) kun olinkin länsipuolella (punainen viiva). 3 minuutin pummi tästäkin.

Rasti 2 sillä hetkellä kun havaitsin sen.

Molemmat radat olivat mielestäni laadukkaita ja mainittuun tapaan normaaleissa oululaisissa maastoissa. Kummallakin radalla oli ilo suunnistaa. Mietinnässä on, miten ennättäisin käymään tällä hetkellä tarjolla olevissa erilaisissa, mutta kauempana sijaitsevissa suunnistusmaastoissa loman mittaan...