Teeriselän omatoimirastit 28.5. ja Linnakankaan pyöräsuunnistus 31.5.

Tällä viikolla kävin testaamassa työmiesten ja -naisten maaston Teeriselällä sekä harjoittelemassa pyöräsuunnistusta Linnakankaalla. Molemmat lisäsivät taas kokemusten kirjoani jääden mieleen erityispiirteillään.

Teeriselkä oli minulle uusi tuttavuus suunnistusmaastona. Toissa syksynä olin menossa sinne yösuunnistamaan, mutta tuli flunssa. Muistan silloin ihmetelleeni rastit.fi:stä, kuinka surutta porukka juoksi soiden yli joka paikassa. Mietinkin torstai-iltana lähtöpaikalla reittiä ykköselle katsellessani, pitäisikö pyyhkäistä lyhintä tietä suon yli, mutten uskaltanut vaan aloitin normitapaan varman päälle. Mitä pidemmälle matkanteko eteni, sitä enemmän ymmärsin ratamestarin työteliään kuvauksen maastosta. Vihreää pystyviivoitusta eli heikkokulkuisen alustan kuvausta oli kartalla paljon eikä valkea ”normaali” metsäkään aina ollut kovin nopeaa edetä sisältäen mm. kiviä, rinteitä tai muuten haastavampikulkuista maastoa. Sikäli koin jopa nuo etukäteen mietiskelemäni suoalueet reitin suunnistuksellisesti helpoimmiksi alueiksi, koska niissä pystyi juoksemaan karttaa ja kompassia samalla vilkuillen, vaikka se totta kai raskasta olikin. Samoin kiintopisteen edestä pystyi nappaamaan soilla hyvin, joten ei tarvinnut myöskään pysähdellä jatkuvasti karttaa ja suuntaa katsoakseen kuten ”maaosuuksilla”, missä kaatuminen olisi ollut hyvin todennäköistä ilman pysähtelyä.

Teeriselän koko kartta Liveloxista, oma reittini siinä mukana. (Klikkaa kuvaa niin voit suurennella eri osia.)

3 eri reitinvalintaa rastivälillä 5-6. Omani violetti, ajattelin mennä mahdollisimman suoraan ja jättää option suolla juoksemiseenkin. Vaaleansinisen jäljen kulkija valitsi suoraan suon, mikä kuvastaa tuota pystyvihreän maaston tasoa. Vihreän jäljen suunnistaja taas haki enemmän valkoista karttaväriä reitille.

Suunnistukseni kuitenkin sujui kun sitä karttaa tuli luettua reilusti, vähän jäi ehkä harmittamaan rastien 10-14 välinen parempikulkuinen maasto, jossa olisi pitänyt edetä rohkeammin. Mitä pikavertailin jälkikäteen datasta, jäin siinä suhteellisesti eniten muihin, vaikka etenin ne välit periaatteessa ihan hyvin (Linkit A-rataan: livelox, 10 reittiä ja rastit.fi, 12 reittiä, osin samoja). 

Mainittakoot näistä omatoimi-Oulurasteista spesiaalina erilaisen maaston ja liveloxin käytön lisäksi myös se, että reissulla näki ihan oikeita metsän eläimiä 😊 Rastin 9 kupeessa minut säikytti teeri, maalissa ylitseni lensi varsin matalalta komea joutsen ja pois lähtiessäni näin autotien varressa 2 poroa, joita en tiennytkään olevan nykyään näin etelässä. Harmi, etten muistanut napata tuolta reissulta yhtään kuvaa, onneksi Mika Seppänen jakoi samalta iltaa vähän myöhemmältä kellonajalta upeita näkymiä maastosta Oulurastien keskustelussa (linkki kuviin tässä, skrollaa keskustelua alemmas).

Sunnuntaina suuntasin Linnakankaalle pyöräsuunnistusta testaamaan, kun sellaiseen oli mahdollisuus pyöräsuunnistuksen erikoiskartalla. Pyöräsuunnistuksen kartta on pohjiltaan sama kuin tavallisessa suunnistuksessa, mutta polut on merkitty pyöräilijöiden kannalta kulkukelpoisuus huomioiden. Yhtenäinen viiva tarkoittaa parasta tietä/polkua pyörällä (voi päästellä täysillä suhteessa maastoon) ja mitä pienemmäksi katkoviivat menevät, sitä heikompi polku on. Pistepolulla joutuu ymmärtääkseni käytännössä aina taluttamaan/kantamaan pyörää, ellei nyt ihan ammattilainen ole tai maasto ole poikkeuksellisen kuiva. Viivan paksuus taas merkitsee tien/polun leveyttä, mikä ei ehkä ole aivan niin merkittävä tekijä reitin valinnassa kuin tuo katkoviivaisuuden taso.

Vasemmalla pyöräsuunnistuskartta samasta kohden kuin oikealla oleva suunnistuskartta. Merkkasin suunnistuskarttaan vihreällä polut, jotka on merkitty pyörällä parempikulkuisiksi pyöräsuunnistuskarttaan. Punaiset on merkattu huonommiksi ja violetit poistettu kokonaan.

Huomasin heti Linnakankaan monitoimitalolle auton parkkiin laittaessani, että tällä kivalla +17C kelillä oli kansa liikkeellä. Joka paikassa metsiä myöten näin paljon maastopyöräilijöitä, lenkkeilijöitä ja frisbee-golffaajia. Sekä Köykkyrin mäessä porrasjuoksijoita. Ero Teeriselän muutaman harvinaisen eläimen ja nollan ihmisen näkemiseen oli melkoinen.

Itse kisassa kurvasin vauhdilla ykkösrastille, mutta kulutin melkein minuutin varmistellessani, että rastit olivat nimenomaan punavalkoiset nauhat. Siitä oli liian kauan kuin luin rataohjeet enkä enää muistanut, millä rastit oli täällä merkattu. Joka tapauksessa nuo nauhat näkyivät mielestäni yhtä hyvin kuin oikeat rastit, olisi ollut vaan hyvä kerrata rataohjeet ennen liikkeelle lähtöä. Olin toki käynyt kartan tällä kertaa läpi huolella jo kotona, koska laji ja karttatyyppi on itselleni niin uusi. Parempi tehdä suunnittelu kunnolla ja oppia lajista mahdollisimman paljon, kuin vedellä sokkona suolle jumiin kiroilemaan. Reitinvalinnat olivatkin ehkäpä juuri siksi mielestäni onnistuneita, vaikka meninkin osan reiteistä eri lailla kuin olin ajatellut. Esimerkiksi välin 15-16 meninkin tuttua (valtaosin jo alkumatkasta käyttämääni) ja hyvälaatuista reittiä, koska havaitsin, että tuntemattomien katkoviivapolkujen taso vaihtelee. Lisäksi mitä vähemmän luettavaa kartassa on (vähemmän risteyksiä, missä pitää tehdä päätöksiä), sitä nopeammin matka joutuu.

Pyöräsuunnistuskartta ja A-rata kokonaisuudessaan. Lajien eroja havainnollistaakseni piirsin rastivälin 14-15 mielestäni selvästi paremman valinnan vihreällä. Toisessa päävaihtoehdossa punainen reitti olisi ollut ainakin minun maastopyöräilytaidoillani hitaampi. Juosten taas punainen reitti olisi ollut nopeampi, ellei jopa soiden läpi oikominen joistakin kohden.

Köykkyrin portaat vasemmalla. Tulin niiden viereistä soratietä mäen päälle. Tie oli niin jyrkkä, että joka polkaisulla pyörä valui vähän takaisinpäinkin, joten jouduin taluttamaan valtasosan mäkeä pyörää huipulle. Hapotti tässä kohden niin paljon, että hengityksen tasaantuessa ehdin näpätä kuvankin.

Tämän kerran rata jakautui ehkä alun monipuolisten reitinvalintaosuuksien jälkeen (rastivälit 1-6) ”sprinttityyppiseen” nopean kartanluvun alueeseen (6-10) ja pieneen taajamapätkäänkin (11-14), joten rata oli mukavan vaihteleva. Lisäksi lopun välit 14-16 pitkää reitinvalintaa ja rasti 10 korkealla Köykkyrin mäen päällä toivat omat mausteensa tekemiseen. Esimerkiksi noilla tarkkaa kartanlukua vaativilla, mutta helppokulkuisilla väleillä 6-10 olisin taatusti hävinnyt huippumenijöille nimenomaan kartanluvussa kun tiet olisivat menneet liian nopeasti ajaessa väistämättä sekaisin. Ja taas väleillä 2-5 olisin hävinnyt huippumenijöille eniten varmastikin pyöräilytekniikassa, tällainen suhteellisen vasta-alkaja kun joutuu talutushommiin ja hidastelemaan ihan eri lailla vaikeissa kohdissa kuin kova tekijä. Kokonaisuutena tämä pyöräsuunnistuskokeiluni toi mukavaa vaihtelua normaaliin suunnistus-harrastukseeni. Tavoite olisikin käyttää maastopyörää kesällä enemmän kuin sitä olen tähän mennessä kevään mittaan käyttänyt, ihan ilman karttaakin.