Oulu Indoor Cup, 11.1. Yliopisto

Sisäsuunnistus on kasvattanut voimakkaasti suosiotaan maailmalla. Ymmärtääkseni juuri tänä talvena Suomessa on alettu järjestämään useammallakin isolla paikkakunnalla sisäsuunnistuksen kisoja. Tämän tapahtuman kartanmyynnistä Koivulan Ilkkaa jututettuani kuulin, että Oulua lähin sisäsuunnistuskilpailu on järjestetty tänä talvena Kokkolassa. Ei siis ihme että tämä ensimmäinen OIC (Oulu Indoor Cup) -tapahtuma keräsi upeat 190 osallistujaa.

Yliopiston sisäänkäynti Erkki Koiso-Kanttilan kadulta. Kuva lähtiessä napattu, mutta tullessakin hämärsi jo.

Lähtöalue, jolta kilpailijat lähetettiin puolen minuutin välein matkaan, B- tai C- ratalainen aina A-ratalaisen kanssa yhtä matkaa.

Tapahtuma oli mielestäni kaikenkaikkiaan hyvin järjestetty. Pukuhuoneena ja lepokeskuksena toimi arkkitehtiosaston päätila ja lähtö toteutettiin heti siitä vierestä, aika tarkalleen 3 kerrosta oman työhuoneeni alapuolelta. Radat kiersivät Yliopiston pääsalien L1-L4 välisessä tilassa 2 eri kerroksessa, osan rasteista sijaittua Telluksella. Kuten edellisistä lauseista voi huomata, omasin jonkin verran kotikenttäetua.

A-rata sujui itseltäni mainiosti. Tämä 28 rastin kisa noin puolen minuutin välein leimaillen oli melko hektinen aivojumppa, onnekseni en mennyt sekaisin missään vaiheessa. Vaikka tuntui, että kisassa meni paljon aikaa miettimiseen, niin sykemittari näytti silti normaalin suunnistustapahtuman tasoisia lukemia, eli kyllä siellä lujaa mentiin. Väliajoista päättelin, että etenkin kerrosten vaihtuminen ja 2 eri kerroksen välillä sijaitsevat luentosalit aiheuttivat suunnistajille päänvaivaa. Itsekin piti pysähtyä pari kertaa alakerrassa miettimään noin 5 sekunniksi, miten päin kartalla oikein olenkaan ja missä kohden. Yliopistolla ensimmäistä kertaa käyvä joutui takuulla hieromaan päätä välissä pidempäänkin.

Kisakartta ja rastimääritteet oikeassa reunassa kartan päällä. -1 ja 0-kerrosten välisten rastivälien hahmottaminen oli mielestäni tällä kertaa ratkaisevassa roolissa. (Klikkaa karttaa suurennellaksesi sen osia.)

Sprinttejä varten olen kuullut opin, jonka mukaan aika hyvä reitti kannattaa toteuttaa nopeasti, kun sellaisen kartasta löytää... on turha jäädä paikalleen puntaroimaan lukuisten vaihtoehtojen kesken kun samassa ajassa etenee jo aika paljon. Toteutin tuota periaatetta nytkin, eli aina kun äkkäsin hyvän reitin niin painelin vaan sitä rastille, vaihtoehtojen analysoinnin aika oli vasta kotona. Huomasinkin esimerkiksi, etten käyttänyt F-portaita kisassa ollenkaan, vaikka ainakin rastivälillä 5-6 se olisi lie ollut nopein reitti. Rastivälin 10-11 painelin luentosaliin yläkautta, vaikka alakautta olisi varmastikin ollut (-1 -kerroksen kautta) nopeampi. Ja niin edelleen.

Esimerkki reitinvalinnan haasteista 2-tasoisella kartalla. Juoksin välin 10-11 vihreää jälkeä pitkin, kun sininen jälki (-1 -kerroksessa käyden) olisi ollut lyhyempi. Vaatii todella nopeaa kartanlukua havaita lyhemmät reitit kun tavallaan yhden kartan katsominen ei riitä, vaan pitää katsoa 2 karttaa kerralla.

Samoin esimerkiksi rastiväli 11-12 on varmuudella nopeampi -1 kerroksen kautta, sen valitsinkin oikein.

A-radan rasti 28, kaikki rastit olivat siis kiinni teipattuja leimasimia.

Näkymä Tellukselta ulos tullessa kohti tämän kisan pääaluetta. Vasemmalla siis varsin lähellä A-radan rasti 4. Vasemmalla myös kulku luentosaliin, missä rastit 12 & 22. Oikealla vihreä ovi luentosaliin, jossa rastit 11 & 16. Vihreän oven vasemmalta puolen portaista kulku alas kerrokseen -1. Kaukana suoran päässä esimerkiksi rastit 10 & 14.

Kuva salin L2 yläosasta, etualalla näkyy A-radan rastin 22 leimasin, taka-alalla rastin 12 leimasin.

Miesten lopputuloksissa sija 7/48 (ja hylätyt laskettuna 7/63) on minulle uskomattoman hyvä. Arvelisisin tämän johtuneen tasaisen perushyvästä tekemisestä haastavassa lajissa: mainittujen parin pienen miettimisen ja jokusen vähän hitaamman reitinvalinnan lisäksi en oikein keksi parannettavaa. Tottakai jos prosessorini olisi vaan riittänyt, olisin tiennyt ennen leimaamista aina jo reittisuunnitelmani seuraavalle välille... nyt osaamiseni ei yleensä riittänyt siihen, vaan pyrin aina tiedostamaan ennen leimausta edes lähtösuunnan, jolloin sain taas suunniteltua oikeaan suuntaan kävellessä reitinvalintani mahdollisimman nopeasti.

Kaikkien aikojen ensimmäiseksi OIC-tapahtumaksi tämä oli mielestäni erittäin hyvin onnistunut. Pieniä kehitystoiveita löytyy Oulurastien keskustelusta, esimerkiksi rastimääritteiden pieni fonttikoko, joka oli takuulla ongelma heikompinäköisille.

Viikon päästä on OIC:n toinen osakilpailu samaisessa paikassa, harmikseni jää itsellä väliin. Uskon että osallistujia tulee olemaan enemmän kuin viimeksi, sanan ja kehujen kiertäessä. Onneksi pääsen 2 viikon päästä mukaan lopettelemaan OIC:n Linnakankaalle, itselleni täysin uuteen ympäristöön.