Oulurastien kävijämäärä alkaa jälleen lomakauden jälkeen kasvamaan. Edellisen kerran 300 kävijää ylitettiin heinäkuun ensimmäisillä rasteilla. Tämä yllättikin järjestäjän karttojen päästessä kierrätykseen ja myös uusiksi piirtämiseen eri radoille. Samoin Pilpaojan maaston läpi menevä kapea tie keräsi melkoisen letkan autoja ja aiheutti järjestäjille haastavaa tekemistä liikenteenohjaukseen.
Tykkäsin kovasti edellisellä kerralla Rantakylässä valitsemastani taitoradasta, jossa teemana oli rastinotto. Niimpä päätinkin ottaa taas taitoradan, tämän kerran teeman ollessa viivasuunnistus. Viivasuunnistuksessa normaaliin karttaan on piirretty oranssi yhtenäinen viiva, jota pitkin on tarkoitus edetä maastossa. (Viivaa ei ole tuki- tai rastireitin tapaan merkitty maastoon.)
Viivan varrella on ennalta ilmoittamaton määrä rasteja, joten viivan jokainen potentiaalinen rastipiste on käytävä läpi suunnistuksen aikana. Reitinvalintoja ei siis tehdä, mutta karttaa ja maastoa on luettava lähes koko ajan. Lisäksi rastipisteiden huomaaminen on normaalia suunnistusta haastavampaa, koska rastimääritteitä ei ole eli rasti voi olla vaikkapa millä tahansa puolen kiveä.
4,6 kilometrin radalla oli 18 rastia eli rasti noin 250 metrin välein. Maalissa jännitti erityisesti, olinko löytänyt kaikki rastit. Etenemistyylini oli jopa ylivarmisteleva, jälkikäteen mietin että esimerkiksi ojan risteyksessä ei olisi tarvinnut käydä katselemassa ojan eri kulmia niin tarkasti kuin kävin. Toisaalta osaksi tarkkuuteni ansiosta kaikki rastit löytyivät, enkä kyllä koe menettäneeni montaa minuuttia ylivarmisteluun.
Laskeskelin kotona kartalta, että reitillä oli noin 50 potentiaalista rastipistettä, mitkä mielestäni kävin kaikki. Ainoastaan polku- ja pitkospuuosuudet pystyi tällä kertaa menemään lähes "täysillä". Muuten piti tarkkailla karttamerkkejä ja maastoa poikkeuksellisen paljon.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös, että koin tehneeni radalla neljä minuutin - puolentoista pummia, joista 3 tuli paikoissa, joissa ei edes ollut rastia. Rastin numero 11 pummin jälkeen olikin palkitseva olo rastin löytyessä kun kolme edellistä pummia olivat tavallaan turhia.
Viivasuunnistus vaatii myös todella laadukkaan kartoitustyön. Mikäli esimerkiksi kiviä, kumpareita ja ja muurahaispesiä puuttuu kartalta, menee suunnistaminen vaikeaksi. Nyt kun loivan mäen päälle oli merkitty yksi kivi ja sieltä löytyi se samainen kivi, oli suunnistaminen mukavaa.
Loppuun mainittakoot, että olin hivenen yllättynyt siitä, kuinka harva suunnisti tällä kertaa taitoradan. Ainoastaan 12 kaikista 317:sta eli 4% suunnistajista valitsi kyseisen radan. Rantakylän rastinotossa kun 53/248 eli 21% taitorataili. Itse tykkäsin toki molemmista, mutta tästä viivasuunnistuksesta enemmän.
Tykkäsin kovasti edellisellä kerralla Rantakylässä valitsemastani taitoradasta, jossa teemana oli rastinotto. Niimpä päätinkin ottaa taas taitoradan, tämän kerran teeman ollessa viivasuunnistus. Viivasuunnistuksessa normaaliin karttaan on piirretty oranssi yhtenäinen viiva, jota pitkin on tarkoitus edetä maastossa. (Viivaa ei ole tuki- tai rastireitin tapaan merkitty maastoon.)
 |
| Viivasuunnistuksen kartta Pilpaojalla. |
Viivan varrella on ennalta ilmoittamaton määrä rasteja, joten viivan jokainen potentiaalinen rastipiste on käytävä läpi suunnistuksen aikana. Reitinvalintoja ei siis tehdä, mutta karttaa ja maastoa on luettava lähes koko ajan. Lisäksi rastipisteiden huomaaminen on normaalia suunnistusta haastavampaa, koska rastimääritteitä ei ole eli rasti voi olla vaikkapa millä tahansa puolen kiveä.
4,6 kilometrin radalla oli 18 rastia eli rasti noin 250 metrin välein. Maalissa jännitti erityisesti, olinko löytänyt kaikki rastit. Etenemistyylini oli jopa ylivarmisteleva, jälkikäteen mietin että esimerkiksi ojan risteyksessä ei olisi tarvinnut käydä katselemassa ojan eri kulmia niin tarkasti kuin kävin. Toisaalta osaksi tarkkuuteni ansiosta kaikki rastit löytyivät, enkä kyllä koe menettäneeni montaa minuuttia ylivarmisteluun.
Laskeskelin kotona kartalta, että reitillä oli noin 50 potentiaalista rastipistettä, mitkä mielestäni kävin kaikki. Ainoastaan polku- ja pitkospuuosuudet pystyi tällä kertaa menemään lähes "täysillä". Muuten piti tarkkailla karttamerkkejä ja maastoa poikkeuksellisen paljon.
 |
| Esimerkki rastille 9 etenemisestä (rasti merkitty mustekynällä Oulurastien jälkeen). Kuvasta oikealta lähdettäessä rasti olisi voinut olla ylitsepääsemättömällä suolla, hirvilavalla, jommalla kummalla kivellä (joista ensimmäistä etsin noin minuutin), ojan kulmassa tai suoalueen eteläreunalla. Rasti oli lopulta suoalueen länsireunalla. |
Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös, että koin tehneeni radalla neljä minuutin - puolentoista pummia, joista 3 tuli paikoissa, joissa ei edes ollut rastia. Rastin numero 11 pummin jälkeen olikin palkitseva olo rastin löytyessä kun kolme edellistä pummia olivat tavallaan turhia.
 |
| Kartta, johon olen lisännyt mustekynällä käsin radalla olleet rastit. Merkkasin tietokoneohjelman punaisella ympyrällä 4 eri kohdetta, joissa pummasin, viimeinen niistä oli siis rasti 11. |
Viivasuunnistus vaatii myös todella laadukkaan kartoitustyön. Mikäli esimerkiksi kiviä, kumpareita ja ja muurahaispesiä puuttuu kartalta, menee suunnistaminen vaikeaksi. Nyt kun loivan mäen päälle oli merkitty yksi kivi ja sieltä löytyi se samainen kivi, oli suunnistaminen mukavaa.
Loppuun mainittakoot, että olin hivenen yllättynyt siitä, kuinka harva suunnisti tällä kertaa taitoradan. Ainoastaan 12 kaikista 317:sta eli 4% suunnistajista valitsi kyseisen radan. Rantakylän rastinotossa kun 53/248 eli 21% taitorataili. Itse tykkäsin toki molemmista, mutta tästä viivasuunnistuksesta enemmän.
Kommentit
Lähetä kommentti