Totean heti alkuun, että olipas Ojalanperällä hieno maasto
ja hyvät radat, Oulurastien keskustelussa osutaan todellakin naulan kantaan.
Itse tänä vuonna käymistäni rasteista nämä olivat myös parhaat. Ainakin A-rata
oli myös mukavan vaihteleva: pitkiä ja mielenkiintoisia reitinvalintavälejä,
lyhyitä rastinottovälejä haastavilla soramonttualueilla ja myös haastavia
keskipitkiä rastivälejäkin, kaikkia sopivalla rytmityksellä. Neutraalimpana
kommenttina sanoisin (ei miinuksena), että ratapituudet olivat hivenen
yläkanttiin, minkä huomaa myös eri ratojen aikoja selatessa. Mutta tällä kertaa
hyvä niin, tuli enemmän herkkua samalla rahalla :)
Illan tapahtumiin. Vaikka Oulussa satoikin, oli keli
Haukiputaalla kuiva ja metsä mukava juosta. Koska olin käynyt maastossa jo
lauantain Aluemestaruuskisoissa, kiinnosti radalle pääsy erityisen paljon.
Tiesin jo valmiiksi, minkä tyyppisillä alueilla on hyvä olla tarkkana (mm.
soramontut) ja mitä mikäkin karttamerkki tällä kartalla ja tällä kelillä
oikeasti tarkoittaa (esimerkiksi vihreät ovat usein vähän erityyppisiä eri kartoilla
ja suot erilaisia kesän sateisuudesta riippuen). Kartalla oli kuitenkin paljon
alueita, missä en ollut käynyt lauantaina ja melkeinpä poltteli päästä
kiertämään ”koko kartta”, mitä A-radan 7.3km pituus väistämättä jo ennakkoon
mietittynä tarkoitti. Onneksi radan 25 rastista vain 5 oli samoja kuin
AM-kisoissa H40-sarjassa ja niistäkin neljää lähestyttiin eri suunnasta.
Ojalanperän kartta oli A-radalla maksimaalisesti käytössä. (Klikkaa kuvaa suurentaaksesi.) |
Lähdin tällä kertaa hyvällä rytmillä matkaan, heitettyäni ensin jokusen spekulaation reitinvalinnasta lähtöpaikan valvojana olleen Antti Grekelän kanssa. Jälkikäteen tuloksia katsoessa yllätyin, että tämä oli koko kisan paras rastivälini (11:s). Matkantekoni jatkui todella jouhevasti ja rastit löytyivät hyvään tahtiin. Moneen kertaan kävi mielessä, että tästä tulee jopa lyhyen suunnistus-urani ehein suoritus. Esimerkiksi lähestymissuunnastaan haastavahkot rastit 2 ja 7 menin suunnistustermein kuin telkkänä pönttöön ja soramonttualueillakin osuin joka rastille aika lailla suoraan, toki ehkä jopa liiankin tarkan kartan katselun seurauksena.
Pitkien välien reitinvalinnat mietityttävät yhä, mutta
tulosten perusteella ainakin rastivälin 15-16 tievalinta oli onnistunut. Olin
siinä vaiheessa jo aika väsynyt ja hivenen pidempi kangasmetsä- + 600 metrin
tiepätkä houkutti valintana huomattavasti enemmän kuin suunnistuksellisestikin
vaikeampi tiheikköjen/suon läpi rastin lähestyminen. Suurin suunnistusvirheeni
tuli pitkällä välillä 9-10 kun ajauduin väärään kohtaan hakkuuaukeaa. Päätin
muuttaa reittisuunnitelmaani, joka muuttuikin lopulta edetessäni vielä pari
kertaa. Suon ja tiheikön läpi kun meni yllättävän hyvää uraa yllättävän
pitkään. Lopulta jäi olo, että reittini ei ollut kovin paljoa
suunnittelemaani heikompi, vaikka parinsadan metrin ajan painelinkin polkujen
viemänä osin ”väärään” suuntaan.
Mainittakoot radasta vielä, että suunnistin aika lailla yksin koko matkan rastivälit 1-18, mutta tienylityksen jälkeen rastit 19-25 menivät vaihtelevan kokoisessa porukassa. Joku aina harhautui vähän suunnasta ja toinen löysi rastin ensin. Olin tuossa vaiheessa jo ihan puhki ja muiden suunnistajien läsnäolo osin helpotti (peesi) ja osin vaikeutti tekemistä porukan hajoillessa ja joidenkin ottaessa ehkä pieniä pummejakin.
Kisan jälkeen jäi olo, että nyt suunnistus sujuu todella
hyvin (reittini ja tulokset linkkien takaa). Ratamestarina vaimonsa kanssa toiminutta Jukka Tienhaaraa jututettuani
hän antoi vinkiksi saman minkä olen kuullut myös muilta kokeneemmilta: vähemmällä
kartanluvulla etenemisen. Karttaa vaan hyvällä itseluottamuksella rohkeasti
”takataskuun” silloin kun sitä ei oikeasti tarvitse katsella koko ajan. Tietyt
päämerkit maastosta mieleen ja eteenpäin. Jokainen kartanluku metsässä kun
kestää, ei ainoastaan kartanluvun ja mahdollisen suunnanoton ajan vaan myös
pysähtymisen ja kiihdyttämisen ajan. Ja kun noita toistoja tulee varmaankin kymmeniä enemmän kuin vaikkapa A-sarjan kärjellä, siihen yhteensä kuluva aika on iso. Tässä kehittyminen tuleekin olemaan
jatkossa tavoitteeni.
Loppuun vielä erikoismainintana mietintää
suunnistus-laseista. Tällä kertaa sain viimeisellä rastivälillä 24-25 kuivan ja
terävän kuusenoksan noin 3 senttiä silmän alapuolelle, pienen haavan ja pari
veritippaakin tuottaen. Ennenkin on käynyt suojalasit mielessä, mutta nyt
pitää laittaa vielä vakaampaan harkintaan. Iso osa kanssakilpailijoista ei ole
kovin innostuneita moisiin, mutta jotkut taas ovat. Oma koordinaationi on muutenkin
huono ja väsyneenä sitä on joskus kuin norsu posliinikaupassa, tai ainakin
siltä se tuntuu. Eli laseille olisi keskimääräistä suunnistajaa enemmän käyttöä.
Kommentit
Lähetä kommentti