Yösuunnistuksen Aluemestaruuskisat 19.9., Kalliomäki

Valmistauduin suunnistusurani toisiin Aluemestaruuskisoihin huolella: mm. perehdyin Kalliomäen karttaan ja muistelin samalla toukokuun 2017 Oulurasteja, joihin osallistuin. Tiesin siis jo etukäteen varmuudella, että maasto on todella haastava, ellei jopa kaikkein haastavin ”Oulurastien alueen” maastoista. Kalliomäen kartalla on vihreää väriä eri muodoissaan (tiheiköt, maastoa hidastavat kaadetut puut) enemmän kuin millään toisella tietämälläni alueella. Lisäksi nyt satoi koko päivän, onneksi sade vaimeni/loppui illaksi.

Ehkäpä maaston haastavuutta ja kelin nihkeyttä kuvasti myös se, että yösuunnistuksen aluemestaruuskisojen 79 osallistujan (ja 8 yö-kuntoratalaisen) lisäksi aiemmin samassa paikassa järjestetyille Oulurasteille osallistui vain 58 suunnistajaa. Osin varmasti juurikin siksi, että tähän keliin ja maastoon haluavat osallistuivat AM-kisoihin.

Tunnelmia lähdön odottelusta Putaankyläntien varresta. Pimeää on.

Kalliomäen kartta, H18-H45. Yö-cupissa tämä rata lasketaan A-sarjaan.

Kisasta jäi itselleni varsin sekava olotila. Toisaalta aikani ja sijoitukseni olivat mielestäni loistavat, mutta toisaalta taas tekeminen jätti paljon parantamisen varaa. Aikani 1 tunti, 32 minuuttia ja jämät sekä H40 sarjan voitto (5 kilpailijasta) ovat todellakin mainiot. Toisaalta hetkittäin en ollut mm. maaston haastavuuden ja joskus liian lujaan vauhtiin mukaan lähtemisestä johtuen aina riittävän kartalla. Usein toki myös hyödyin ”kimppasuunnistuspätkistä” todella paljon.

Arvelisinkin ilman tarkempaa analyysiä, että ilman muita suunnistajia loppuaikani olisi ollut selkeästi suurempi. Toisaalta taas jos olisin kulkenut enemmän rauhallisemmin yksinään eli hitaampaa, olisin takuuvarmasti ollut keskimäärin paremmin kartalla ja jotkut yksittäiset pummit olisivat varmastikin olleet pienempiä. Ja suunnistus olisi ehkäpä ollut oppimismielessä keskimäärin antoisampaa. Mutta moinen spekulointi suuntaan ja toiseen on pitkälti turhaa, paitsi tulevia suunnistuksia silmällä pitäen.

Varustepuoleni tökki kisan mittaan huomattavasti. Vuosi sitten peruskaupasta ostamani otsalampun akku on alkanut hyytyä yllättävän nopeasti ja olinkin jo tiedostanut, että asialle tulee tehdä jotain ennen seuraavaa yösuunnistustani. Nyt kävi kuitenkin jo niin, että akku loppui yllättäen noin tunnin suunnistuksen kohdalla. Olin tällöin juuri valmistautumassa leimaamaan rastia 14(/22). Koska vara-akkuni on vaimon otsalampusta eikä sen johto ole sopivuudestaan huolimatta yhtä hyvin otsalamppuni johtoon kiinnittyvä, meni suunnistaminen siitä eteenpäin vaikeammaksi.

Juoksinkin vara-akku "emit-kädessäni" aina lähelle rastia 18 saakka, kunnes väsyin siihen. Aloin säätämään akkua ”vyöpussukkaani” sopivaksi kevyessä juoksussa ja tipautin akun vahingossa samalla sammalikkoon. Täydellisessä pimeydessä huusin 5 metriä edellä mennyttä pysähtymään. Onnekseni J-M Inget pysähtyi ja näytti valollaan, missä akkuni on. Suurkiitokset edelleen :) Jälkikäteen harmittaa silti, koska Inget kisaili varsin tasaisesti kilpasarjassa monen muun kanssa, toivottavasti en sotkenut hänen suoritustaan. Tämän jälkeen pidinkin pidemmän tauon säätäen akun paremmalle mallille, ettei sama toistu. Siinä värkätessäni ratkoin kuitenkin vetoketjun takistani; kisan viimeisen vartin oli olo, että väsynyt varaosa-kokoelma yrittää pysyä vielä loppuun saakka jollakin tapaa nipussa.

Syheröä rastit.fi -palvelusta. Tänään ei käytetty polkuja rastilta toiselle.

  

Mainittakoon vielä radan haastavuudesta, että kun normaalisti pummaan Oulurasteilla omalla tasollani A-radalla yhteensä noin 0-6 minuuttia, kertyi nyt pummeja reilu 17 minuuttia (6 eri kohdassa: rastit 3, 6, 9, 11, 18, 20; ks. rata tarkemmin rastit.fi). Ja akku-savotta lisättynä "ylimääräistä" aikaa meni kaikkiaan yhteensä noin 20 minuuttia. Se oli kuitenkin maasto ja radan vaikeus huomioiden mielestäni ok, olisin voinut pummailla huonommalla tekemisellä ja heikommalla onnella paljon enemmänkin. Hyvin harvoin 20 minuutin hukkaaminen tuntuu siis näin hyväksyttävältä.

Maastoa kuvaa myös, että keskisykkeeni oli ~normaalin maastokisan tasolla, mutta keskinopeuteni (gps-reitilläni) noin 3-4 min/km normaalia hitaampi. Vielä yhtenä esimerkkinä maaston luonteesta: päivänvalossa suunnistettujen Oulurastien kaikkien ratojen A-D 58 suunnistajasta 22 eli 38% käytti rataansa vähintään 100 minuuttia. Enkä ihmettele yhtään.

Bloggarin suunnistus-uran huippuhetki.

Rata oli siis ehkäpä haastavin koskaan suunnistamani. Viime syksynä Kalliosuon rata yö-cupissa (Kiimingissä) oli myös todella vaikea, mutta siellä suunnistin B-radan ja matkat olivat muutenkin lyhyemmät. Ja silloinen maasto yllätti minut, nyt ei. Vaikka pidänkin kovista haasteista, tämän radan vaikeus meni etenkin joillakin liian lujaa etenemilläni pätkillä taitotasoni yli. Tai sama oikeinpäin sanoen: vauhtini oli liian kova suhteessa maaston haastavuuteen. Hyvä toisaalta joskus näinkin, oppia on hyvä saada laidasta laitaan. Ja kun analysoitavaa jää paljon, aina parempi.