Oulurastit, Sarvikangas 2.8.

Suunnistin nyt kesän toista kertaa samassa maastossa; ensimmäistä kertaa Oulurastit järjestettiin tuoreen kartan omaavalla Sarvikankaalla 5. kesäkuuta. Keli oli jälleen lämmin, kun tiistaina Rantakylässä mentiin ehkäpä kesän viimeistä kertaa yli 30C kelissä, niin nyt torstaina ehkäpä(?)  kesän viimeistä kertaa yli 25C kelissä. Poikkeuksellisen kuumaan lämpötilaan toki alkoi jo tottua, joten keli ei tuntunut mitenkään haastavalta, vaikka se sitä totta kai oli.

Sarvikankaan mäen laelle vievä tie koillisesta lounaaseen kuvattuna. (Kuva otettu juoksulenkilläni.) Oulurastien keskustelussa kerrotaan, että laella sijaitsee Struven ketjun piste, yksi 64:stä Suomessa. Vaikka piste ei ilmeisesti näykään enää, pitänee käydä tarkastamassa paikka joku päivä. Unescon maailmanperintökohteena olevalla Struven ketjulla mitattiin 1800-luvun alkupuolella maapallon kokoa ja muotoa.

Koko kartta ja A-rata. Sarvikangas on suunnistuksellisesti hienoa maastoa, etenkin valkoisella karttavärillä merkitty mäki. Pienenä miinuksena mäen kivisyys, joka tekee juoksemisen tietyillä alueilla (kuten rastivälit 5-7) varsin haastavaksi.

Koska maasto sijaitsee lenkkeilyetäisyydellä kodistani ja koska 5.6. Oulurasteilla pummeilin radan alussa, kävin kesäkuun loppupuolella tutkimassa maastossa, mikä meni ensimmäisellä kerralla vikaan. Analyysini lopputulos oli, että maastossa tuli jostain ihmeellisestä syystä joissakin kohdissa olo, että kompassi ei näytä sinne mihin pitäisi eli kartta ei näyttäisi oikein. Pikkuhölkällä tuon sekoilemani maaston kartoitettuani huomasin, että kartta oli (ketään yllättämättä) oikeassa. Jos olisin myös luottanut kompassiin miettimättä yhtään ”tuntuuko” suunta oikealta, olisin onnistunut paremmin. Ensimmäisellä Sarvikankaan suunnistuskerralla en myöskään luottanut esimerkiksi rastien 16 & 17 pohjoispuolella menevään pieneen polkuun, josko se löytyy maastosta. Ehkäpä edellä kuvatut asiat kertovat, että itseluottamukseni tekemisessä ei ollut silloin kohdillaan.


Alla olevaan kuvaan merkitsin tähän haastavaan maastonkohtaan vaaleanvihreällä kulkemani reitit väleillä lähtö – rasti 1 ja rastivälillä 15-16. Vieressä vaaleanpunaisella polkuihin tukeutuvat miettimäni vaihtoehtoiset reitit. Harkinnan jälkeen valitsin vaaleanvihreät, koska rastille 1 vaaleanpunaisen reitin loppupään himmeämmällä merkitty metsäautotie ja sen jälkeen rastipisteen löytäminen eivät myöskään näyttäneet ongelmattomilta. Rastille 16 taas päätin myös mennä suoraan, koska tiesin suoran reitin olevan ~kulkukelpoinen ja tiesin myös, että rastin ohi ei voi mennä, koska sen pohjoispuolella oleva polku on niin selkeä maamerkki. Lisäksi tiesin ohi mennessä tunnistavani polulta kohdan, missä olen, siitä muutaman kerran kesän mittaan polkujuostuani. Oulurastien rastiväliajoista päättelen, että valintani ykkösrastille oli ~yhtä hyvä tai piirun huonompi kuin vaihtoehtoinen reitti. Sen sijaan valintani rastille 16 tuotti päivän parhaan yksittäisen rastiväliaikani (11:s).


Merkitsin karttaan myös keltaisella ympyröiden alueen, missä sekoilin 5.6. ja mihin kävin siis tutustumassa ajan kanssa kesäkuun lopulla erikseen. Tuo alue minulla oli siis hyvin ”näpeissä”. Sinisellä ympyröin 5.6. rastit, joiden välit eivät silloin sujuneet ja missä pummailinkin tuolloin yhteensä noin 5 minuuttia.

Sarvikankaan kartan haastavin alue on mielestäni kuvan rastien 14, 15, 12, 2 pohjois- & rastin 18 itäpuolella.

Huomionarvoista tällä kertaa oli myös rinteessä suunnistaminen, käytännössä eniten rastiväleillä 4-11. Mitä olen kompassia käännellyt treenaillessa, neula kääntyy yllättävän paljon jos se ei ole vaakasuorassa. Rinteessä suuntaa ottaessa kompassin vaakasuoraan saaminen ei ole välttämättä kovin yksinkertaista. En tiedä ratkaiseeko tämä kovin paljoa, mutta suuntavirheen riski rinteessä on joka tapauksessa ilmeinen.


Tällä hetkellä suunnistukseni toimii. Sanoisin jopa (knok knok), että ensimmäistä kertaa tänä kesänä en kokenut tehneeni yhtään pummia. (Ks. reittini rastit.fi). Totta kai parannettavaa on kaikessa, mutta tämän hetken taito- ja kuntotasollani tämän kerran suunnistus oli nappisuoritus. Jos taitoa olisi enemmän, karttaa ja kompassia tarvitsisi katsella paljon vähemmän ja päätökset olisivat nopeampia ja joskus fiksumpia. Jos juoksutekniikka metsässä olisi parempi niin kivikot, hakkuualueet ja suot ylittyisivät eri tavalla. Jos kuntoa olisi enemmän niin juoksu olisi helpompaa. Jne. jne. Joka tapauksessa A-radan sija 17/46 oli siis Sarvikankaalla aika lailla maksimisuoritukseni.