Oulun alueen talvisuunnistuskausi päättyi Karjasillalle Pohjankartanon koulun ympäristöön (klikkaa linkistä rastit-fi -palveluun). Tällä kertaa kisamuoto oli normaalista poikkeava: yhteislähtö ja kartan kääntö puolimatkassa mittakaavan muuttuessa 1:5000 :sta 1:2500 :aan. Isommalla mittakaavalla hain 6 rastia edeten noin 6 kilometriä ja sitten jo valmiiksi "mukavan" hapoilla ollessani pienemmän mittakaavan kartalla 18 rastia edeten noin 3 kilometriä.
Keli oli jälleen auringonpaisteineen muuten mitä mainioin, mutta juoksu vaati varsin paljon huolellisuutta jäisten teiden johdosta. Lumi kun viimeinkin alkoi sulamaan isommissa määrin tällä viikolla ja saimme lauantain vastaisena yönä sopivan pakkasen.
Yhteislähtö nostaa aina sykettä enemmän kuin tavallinen lähtö. Tiesin kyllä, että eturiviin asettuneista A-sarjalaisista tulen olemaan siellä alemmalla puoliskolla, eli turhaa olisin lähtenyt hönkimään. Saatoin katsella mihin A-sarjan suuri massa menee ja lähteä samaan suuntaan karttaa tutkien. Kävikin ilmi, että tämä alun 6 rastin pitkien juoksuvälien kartta oli kaikilla täsmälleen sama. Osuuden tarkoituksena oli ottaa menijöistä isoimmat mehut pois ja pedata asemia hajonnan omaavaa tarkemman suunnistamisen loppuosaa varten.
1:2500 erikoispienellä mittakaavalla suunnistaminen oli kyllä ensikokemalta todella mukavaa puuhaa. Rasti aina reilun minuutin/ 150 metrin välein saa takuulla keskittymisen kohdistumaan vain ja ainoastaan karttaan eikä esimerkiksi sykettä tai juoksurytmiä ehdi edes ajatella.
Koulua ympäri juostessa reittien valintaan vaikutti paljon hanki (pyrin katsomaan onko lujempaa mennyt kärkikään oikaissut) ja esimerkiksi jäätilanne. Jossain sisäpihalla jää oli vaikeammin juostavaa kuin kova luminen kohta toisaalla. Näin ollen pelkkää karttaa katsomalla on vaikea sanoa juuri kisahetken optimaalisinta reittiä. Sanoisinkin, että mikään reitinvalinta ei jäänyt tällä loppupuoliskolla kaihertamaan, vaikka meno oli varsin hektistä.
Kokonaisuutena talvisuunnistuksesta jäi 5 osallistumani kisan perusteella hyvä fiilis. Onhan se lajina hieman sellaista katujen tykitystä, jossa suunnistustaidoilla on tottakai roolinsa, mutta juoksuvauhti ratkaisee. Sama toki kesällä metsässä, mutta sanoisin että siellä suunnistustaidon osuus vauhdinpidossa on ehkäpä isompi ja juoksupätkät usein enemmän tarkkuutta ja ympäristön havainnointia vaativia. Metsässä suunnistaminen on siis mielestäni kiinnostavampaa ja koukuttavampaa, talvisuunnistusta väheksymättä. Kesän Oulurastit alkavatkin pian 19.4. sprintillä Ouluhallilla, toukokuun mittaan päästään jo metsään. Enää ei tarvi odottaa kauaa 8)
edit: Huomasin myös Mika Seppäsen hyvän analyysin Oulurastien keskustelupalstalla Talvisarja-topiikissa. Analyysissa oli verrattu tämän kisan alun pitkien juoksuvälien eri vaihtoehtoja keskenään. Esimerkiksi kartan ensimmäisen puolen rastivälin 4-5 lyhintä vaihtoehtoa en huomannut edes kisan jälkeen karttaa analysoidessani. Mikä kertoo muun muassa siitä, että opittavaa vielä on :)
Keli oli jälleen auringonpaisteineen muuten mitä mainioin, mutta juoksu vaati varsin paljon huolellisuutta jäisten teiden johdosta. Lumi kun viimeinkin alkoi sulamaan isommissa määrin tällä viikolla ja saimme lauantain vastaisena yönä sopivan pakkasen.
Yhteislähtö nostaa aina sykettä enemmän kuin tavallinen lähtö. Tiesin kyllä, että eturiviin asettuneista A-sarjalaisista tulen olemaan siellä alemmalla puoliskolla, eli turhaa olisin lähtenyt hönkimään. Saatoin katsella mihin A-sarjan suuri massa menee ja lähteä samaan suuntaan karttaa tutkien. Kävikin ilmi, että tämä alun 6 rastin pitkien juoksuvälien kartta oli kaikilla täsmälleen sama. Osuuden tarkoituksena oli ottaa menijöistä isoimmat mehut pois ja pedata asemia hajonnan omaavaa tarkemman suunnistamisen loppuosaa varten.
 |
| Alkupään puolipaha pummi. Ykköseltä olisi ehdottomasti pitänyt lähteä pohjoiskautta itään, ei eteläkautta. Ks. tarkemmin rastit.fi. |
1:2500 erikoispienellä mittakaavalla suunnistaminen oli kyllä ensikokemalta todella mukavaa puuhaa. Rasti aina reilun minuutin/ 150 metrin välein saa takuulla keskittymisen kohdistumaan vain ja ainoastaan karttaan eikä esimerkiksi sykettä tai juoksurytmiä ehdi edes ajatella.
 |
| Poikkeuksellisesti heitän tämän kartan kääntöpuolen kokonaan kuvaan. Pohjankartanon koululla (ylempi rakennus) ja Madetojan salilla (alempi rakennus) useammin käyvät huomaavat, kuinka lyhyitä etäisyydet ovatkaan. [Kartan yläreunassa mittakaava lukee väärin, on siis 1:2500.] |
Koulua ympäri juostessa reittien valintaan vaikutti paljon hanki (pyrin katsomaan onko lujempaa mennyt kärkikään oikaissut) ja esimerkiksi jäätilanne. Jossain sisäpihalla jää oli vaikeammin juostavaa kuin kova luminen kohta toisaalla. Näin ollen pelkkää karttaa katsomalla on vaikea sanoa juuri kisahetken optimaalisinta reittiä. Sanoisinkin, että mikään reitinvalinta ei jäänyt tällä loppupuoliskolla kaihertamaan, vaikka meno oli varsin hektistä.
 |
| Kartan kääntöpuolen rasti 4. |
Kokonaisuutena talvisuunnistuksesta jäi 5 osallistumani kisan perusteella hyvä fiilis. Onhan se lajina hieman sellaista katujen tykitystä, jossa suunnistustaidoilla on tottakai roolinsa, mutta juoksuvauhti ratkaisee. Sama toki kesällä metsässä, mutta sanoisin että siellä suunnistustaidon osuus vauhdinpidossa on ehkäpä isompi ja juoksupätkät usein enemmän tarkkuutta ja ympäristön havainnointia vaativia. Metsässä suunnistaminen on siis mielestäni kiinnostavampaa ja koukuttavampaa, talvisuunnistusta väheksymättä. Kesän Oulurastit alkavatkin pian 19.4. sprintillä Ouluhallilla, toukokuun mittaan päästään jo metsään. Enää ei tarvi odottaa kauaa 8)
edit: Huomasin myös Mika Seppäsen hyvän analyysin Oulurastien keskustelupalstalla Talvisarja-topiikissa. Analyysissa oli verrattu tämän kisan alun pitkien juoksuvälien eri vaihtoehtoja keskenään. Esimerkiksi kartan ensimmäisen puolen rastivälin 4-5 lyhintä vaihtoehtoa en huomannut edes kisan jälkeen karttaa analysoidessani. Mikä kertoo muun muassa siitä, että opittavaa vielä on :)
Kommentit
Lähetä kommentti