Hiihtosuunnistus, 4.2. Ii (osa 1/2)

Minua on kiinnostanut kovasti myös hiihtosuunnistuksen testaaminen. Lajin harrastaminen ei tunnu olevan Oulun alueella kovin helppoa, koska alkutalven mahdollisuuksia kytättyäni tämä oli ymmärtääkseni koko talven toinen hiihtosuunnistustapahtuma, loppiaisviikonlopun Syötteen ohella.


Iissä Tikkasenharjulla järjestettiin siis 3.-4.2. hiihtosuunnistuksen aluemestaruuskisat, lauantaina sprintti ja parisprintti, sunnuntaina pitkä matka. Oli itsestään selvää, että osallistun noista mieluummin pitkälle matkalle. Saadakseni sekä enemmän liikuntaa luonnossa että enemmän kokemusta.


Mainittakoot tässä vielä, että kyseessä oli suunnistus"urani" ensimmäinen aluemestaruuskisa tai yleensäkin kisa, mihin ilmoittaudutaan Irmassa (suunnistusliiton virallinen palvelu). Systeemi näytti toimivan oikein mallikkaasti nettimaksamisineen kaikkineen. Ainoa pieni miinus harrastajalle näissä aluemestaruuskisoissa on 25 euron osallistumismaksu, joka ei toki ole iso kun vertaa moniin muihin nykyharrastuksiin. Työmäärä kisojen järjestämiseen on sen verran suuri, että maksun koko on monellakin tapaa perusteltu.


Itse suoritukseen valmistautuminen tarkoitti tällaiselle "rivi-Oulurasteilijalle" jo sen verran puuhaa, että jaan postaukseni aiheesta kahteen osaan. Kerron siis alkuun hiihtosuunnistustapahtumaan valmistautumisesta ja hiihtosuunnistuksen periaatteista, vasta toisessa postauksessa itse kisasta.


Hiihtosuunnistus on lyhyesti ja vapaamuotoisesti kerrottuna suunnistusta maastoon tehtyjä hiihtouria pitkin. Valtaosa urista (esim. Iissä yhteensä 35km) on kapeahkoja, joissa pystyy hiihtämään tasatyönnöllä tai ehkä jopa luistelemaan toispuoleisesti, mikäli suksinäppäryys riittää. Mukana on myös hyvää luistelulatua, esimerkiksi tässä kilpailussa hiihdin reilusta 13 kilometristäni ehkäpä 2,5km hyvää luistelubaanaa.

Suurin osa hiihtourasta oli kuvan mukaista.

Hiihtosuunnistuskartta on muuten kuin normaali suunnistuskartta, mutta lajin kannalta epäolennaiset asiat on minimoitu, kuten pienemmät kivet ja hiihdossa merkityksetön vihreä vaikeakulkuisen maaston viivoitus, joka sotkisi hiihtoreittien luettavuutta. Sen sijaan hiihtourat ja rastit on merkitty mahdollisimman selkeästi. Pyrinkin perehtymään hiihtosuunnistuksen karttamerkkeihin etukäteen kertaamalla ne pari-kolme kertaa, ettei yllätyksiä tule.

Ote hiihtosuunistuskartalta Tikkasenharjulta. Vihreät katkoviivat siis kapeampia hiihtouria ja vihreä paksumpi viiva on leveämpi luisteluhiihtoon soveltuva ura.

Sama kohta tavallisella suunnistuskartalla. Tiettyjä eroja näkyy, jotta molemmat soveltuisivat omaan tarkoitukseensa paremmin.

Hiihtosuunnistuksessa on suksien, sauvojen ja monojen lisäksi vain 2 selkeasti "normaalista" suunnistuksesta eroavaa varustetta: karttateline ja emitag-laite. Itse sain lainaan työkaveriltani 80-luvun retro-karttatelineen ja vuokrasin kisapaikalta emitag-laitteen 5 eurolla. Pika-googlaattuna uusi karttateline maksaisi noin 85eur ja emitag noin 90eur.

Retro-karttateline ja retro-hiihtäjä kisan jälkeen. Karttatelineen kartta-osa pyörii ja sitä pystyy siten kääntämään koko ajan menosuunnan mukaisesti.

Emitag, joka kiinnittyy tarranauhalla hihaan. Emitag käytetään rastilipun lähellä ja se vilkkuu useamman sekuntin rastileimauksen onnistumisen merkiksi.

Hiihtosuunnistuksen rasti. Rastinumero näkyy selkeästi kauempaakin ja rastilipun sisällä on emitagin kanssa kommunikoiva rastilaite.

Itseäni kokeneemmat hiihtosuunnistajat saattavat valita myös himpun normaalia lyhemmät luistelusukset tai isompisompaiset sauvat. Sauvojen pituus olisi hyvä myös olla normaalin luistelusauvan pituuden alarajalla. Harrastelijalle noilla ei kuitenkaan mielestäni ole kovin suurta merkitystä. Ehkäpä pehmeillä laduilla isompi sompa olisi hyväksi, mutta nyt Iissä ladut olivat mukavan kovat.


Kaiken edellä mainitun 3 eri työkaverilta kyseltyäni ja netistä perehdyttyäni koin olevani erittäin hyvin valmistautunut itse kisapäivään.