Lummelampi/ Tuppu 17.9. ja Pikkarala 19.9.

Tällä viikolla oli omatoimirasteilun vuoro. Ensin myrsky perui keskiviikon yö-cupin Muhoksen Lummelammella, minkä johdosta kävin ensimmäistä kertaa ikinä omatoimirasteilemassa yöllä. Lauantaina tuli myös hyvä sauma käydä testaamassa 3.9. pidettyjen Oulurastien rataa.

Kun Lummelammen yö-cupin perumisesta ilmoitettiin ja samalla kerrottiin rastien jäävän paikalleen omatoimirasteiksi, heittelin välittömästi viestiä keskiviikkoillaksi sovitun autokuntamme kesken, josko lähdettäisi testailemaan rata tyynessä poutakelissä torstaina. Kaukuan Jaakko ja Aleksi Lammi olivat myös kiinnostuneita ja niinpä lähdimme torstaina matkaan, perille 20.30:ksi kelin pimennyttyä tarpeeksi.

Edellisen viikon todella haastava Olhavan rata jäi kaivelemaan mieltä ja tiesin etukäteen tämän poikkeuksellisen maaston olevan lähes yhtä haastava. Tulin Lummelammelle kuitenkin jo kaikkiaan neljättä kertaa muutaman vuoden sisään, eli tiesin hyvin mitä odottaa.

Jaakko oli viime viikolla jokusen minuutin minua nopeampi lähtien nyt ensin maastoon, lähdin muutaman minuutin perään. Aleksin odoteltua nopeimpana pari kymmentä minuuttia ennen aloittamistaan. Tavoitteena oli päästä tekemään hyvin itsenäinen suunnistus todella haastavassa maastossa ja katsoa kuinka miehen käy. Sovittiin kuitenkin, että jos rastit ei löydy niin autolle tullaan viimeistään noin puolentoista tunnin paikkeilla.

Lähtöön valmistautumista.

Miesten A-rata. Huomionarvoista kartalla oli tällä kertaa se, että suoksi tai soistuvaksi maaksi merkityt meanderit olivat pääsääntöisesti märempiä kuin kartalla. Esimerkiksi rastille 3 mennessä pohjoisempi (vihreällä ympyröimäni) meanderi olisi voinut aivan hyvin olla kokemattoman silmällä eteläisempi sinisellä vedellä merkitty samanmuotoinen meanderi. 

Pummasin ihmeellisesti helpolle rastille 1 mennessä, siitä seuraavassa kuvassa lisää. Sen sijaan siitä eteenpäin menoni oli maaston vaikeus huomioiden varsin hyvää. Jaakolla taas oli ongelmia rastin 2 kanssa ja vaikka yritimme mennä vähän omia reittejämme rasteille 3 & 4, kävi siinä suunnilleen saman vauhtisina lopulta niin, että juoksimme valtaosan matkasta vuorovedoin (ks. reittini rastit.fi). Hyvää treeniä tämä oli silti, yö-cupissakinhan todella usein tulee juostua pätkiä vaihtelevassa kimpassa etenkin jos radalla ei ole hajonta-perhosia.

Suunnistaminen oli siis todella mukavaa, vaikka Aleksin lamppu (tai akun johto) hajosikin rastin 4 jälkeen suorituksen jäätyä torsoksi. Toisaalta onneksi se sattui nyt eikä "virallisessa" kisassa. Itse mietin omaa lamppuani monien muiden lamppuihin verratessa, että onhan se valoteholtaan heikompi ja muutenkin tavallinen pyörän valo (Magicshine MS-606C). Lummelammella kävi nyt monta kertaa siten, että en nähnyt kovin pitkälle käyrämuotoja tai esim. meandereiden kääntymissuuntia. Todennäköisesti hankinkin uuden ja laadukkaamman lampun suunnistukseen lähiviikkojen aikana. Eihän se suunnitustaitoja paranna (eikä olisi esim. estänyt Olhavan pummejani), mutta ehkä tällaisissa tietyn tyyppisissä maastoissa se auttaisi hahmottamista ja nopeuttaisi päätöksentekoa. Ja tuleehan sitä suoraan sanottuna annettua yö-cupissa miesten A-radalla aika paljon tasoitusta muille jo taidoissakin.

Juoksin rastille varman päälle keltaisella ympyröimäni risteyksen kautta. En ymmärrä mitä tapahtui, kun kompassin ohjaamana suuntasin koko ajan aivan liian pohjoiseen (paksu keltainen viiva). Harjanteen laella "tiesin" olevani sen harjanteen laella ja silti kompassin mukaan se olisi pitänyt ylittää. Kävin kompassista piittaamatta vihreällä merkitsemäni reitin rastille... en vaan uskaltanut suunnata ilman paikan 100% varmistamista rastille, isomman pummin välttääkseni. En tiedä katsoinko kompassia tuossa keltaisen viivan kohdalla jatkuvasti väärin loivassa mäessä, oliko kartta vinossa vai mitä tapahtui. Suunnistajan virhe joka tapauksessa.

Launtaina oli rento ja mahtava fiilis lähteä näiden todella vaikeiden yösuunnistusten jälkeen taas helppojuoksuiseen kangasmaastoon. Vaikka Pikkaralan radalla on myös heijastimet, oli mukava mennä vaihteeksi päivällä niin ei yöunet mene liian usein, iltojen pimetessä yhä aika myöhään.

Tällaisissa kangasmaastoissa suunnistaminen on minulla sujunut ennenkin ja sujui taas, suunnan pysyttyä ja käyrien luvun onnistuttua. 3 pienestä pummista laskisin vain rastin 3 ihmettelyn jo edellisillä kukkuloilla virheeksi. Rastien 7 ja 16 pummit sen sijaan olisin ehkä jopa välttänyt normaaleilla Oulurasteilla rastipukinkin ollessa rastilipun vieressä. Molemmissa kun käytännössä menin/katsoin suhteellisen oikeaan paikkaan rastia näkemättä. Olisiko hieman roikkuva lippu ollut rastilla 7 sitä etsiessäni juuri jonkun kapean puun takana ja rastilla 16 pieni kuoppa oli vaan todella pieni, gepsijäljen mukaan juoksin melkein sen yli jo ennen löytämistäni.

Pikkaralan A-rata. Tällä kartan alueella en ollut käynyt koskaan aikaisemmin, Pikkaralan suunnistusmaaston ollessa kaiken kaikkiaan sen verran laaja.

Viimeinen rasti, juoksu maaliin rastilta kuvan ottamispaikkaa kohden. Kuvassa näkyy hyvin alueen helppojuoksuista kangasta.

Metsässä oli kyllä upeaa juosta. Hiekkakuoppien reunoja oli kiva kiipeilla ja ne tekevät myös kartanluvusta haastavampaa. Kangasmaasto-pätkillä tähtäilin sen helppokulkuisuuden johdosta jopa tasan rastiväliviivoja pitkin ja näytin gepsi-jälkeni perusteella onnistuneenkin varsin hyvin. Suunnistukseni kesti niukasti alle 50 minuuttia, millä olisi ollut 3.9. Oulurasteilla samalla A-radalla miehissä noin sijalla 15/42, jos näitä aikoja nyt voi keskenään vertailla.

Metsässä törmäilin useampiin puolukan poimijoihin, yksi iäkkäämpi mies oli aivan rastin 6 kupeessa mönkijänsä kanssa. Maastopyöräilijöihinkin törmäsin ja maalin vieressä oli melkoisen paljon frisbee-golfaajien autoja. Viikonlopun päivät ovat todistettavasti mainioita käyttää ulkoiluun, millä tahansa edellä mainitulla tavalla :)